Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ominaisuuksia

torstai 23. huhtikuuta 2009

Ominaisuuksia


Sain jo jonkin aikaa sitten useamman haasteen tähän, joten olkaapas hyvä:)

Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.

1) Olen todella kovaääninen. Kailotan sellaisella voluumilla, että minut usein paikantaa suurestakin massasta ilman suurempia hankaluuksia. Yritän toisinaan puhua hiljaisemmalla äänellä mutta se tuntuu niin monimutkaiselta ja ahdistavalta, että palaan aina normaaleihin desibeleihini. Koska en oikeasti voi äänelleni kovinkaan paljoa, inhoan yli kaiken hyssyttelyä. Siis oke, jos ollaan kirkossa tai muussa hiljaisessa paikassa ( tilannetajuni on aina toisinaan myös kateissa), niin tietty voi suhistella mut hiljaiseksi mutta prkl. jos kyseessä on joku muutenkin meluisa tai normaalimeluinen mesta, niin ärsyynnyn. Epäilen, että olen perinyt tämän ominaisuuden äidiltäni, joka on kerran paikannettu äänensä perusteella 2000 ihmisen konsertista;)

2) Kannan aina mukanani kirjaa. Tämän vuoksi pienten laukkujen käyttäminen on aivan mahdotonta. Kaivan kirjan esiin aina jos yksin oleilu venyy yli minuutin. Jos kirja lähenee uhkaavasti loppuaan, otan toisen varmuden vuoksi mukaan. Inhoan ja kammoan jos huomaan, että ei ole mtään luettavaa. Olen usein ostanut uuden kirjan vain sen vuoksi, ttä edessä on puolen tunnin bussimatka ja vanha luettava loppunut:)

3) Nukahtelu. Useampi henkilö on epäillyt minun kärsivän lievästä narkolepsiasta. Nukahdan helposti paikasta ja melutasosta riippumatta. Juuri pari päivää sitten minut herätettiin koulun aulasta;) Olen nukahtanut mm. luentosaleihin, kaikkiin liikennevälineisiin, ruokapöytään, monacolaiseen clubiin, suihkuun, saunaan ravintolaan... ;)

4) Olen huono kävelemään suoraan. Askeleeni mutkittelevat usein hiukan humalaisesti. Olen muutenkin ihan surkean koordinoitunut. Kompastelen ja horjahtelen jatkuvasti. Saatan tavallisesta seisoma-asennostakin horjahtaa. 

5) Jos olen yksin, olen yleensä niin syvällä omissa mietteissäni, että en huomaa vastaantulevia tuttuja, liikennevaloja tai alleni tallaamia varpaita. Näytän varmaankin tämän vuoksi hiukan jälkeenjääneeltä seisovien silmieni kanssa. Fakta vain on se, että päässäni etenevät tarinat ovat ihan huisin mielenkiintoisia! Tämän vuoksi äidin&pikkuveljien Kalevi-koiran ulkoiluttaminen on aina hiukan monimutkaista.

Siinäpä ne! Mistäs teidät tunnistaa?

Tunnisteet:

12 kommenttia:

Blogger Bisquits kirjoitti...

Kohta 2 sopii mullekin! Kohta 1 sen sijaan on itselleni sellainen juttu, joka ärsyttää joissain ihmisissä. On kamalaa, kun jotkut kailottavat miljoonan desibelillä esimerkiksi julkisessa liikenteessä, ja kaikkien on pakko kuunnella huutoa. :-(

23. huhtikuuta 2009 klo 16.10  
Blogger nooruska kirjoitti...

Kohta viisi on hyvin tuttua... Tänään tuttu säikäytti pahan päiväisesti kun olin niin ajatuksissani. Oli kyllä kiva törmäys muuten...

23. huhtikuuta 2009 klo 16.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi että mua ärsyttää toi kailotus!:D Mua ihan hävettää joskus kun joku ystäväni möykkää, eikä ymmärrä, että vähemmälläkin kuulee. Älä suotta loukkaannu jos sinua joskus hyssytellään, eiköhän hyssyttelijä ajattele vain sinun ja muiden parasta:)

23. huhtikuuta 2009 klo 16.32  
Blogger Hanna kirjoitti...

Mulla täyttyvät nuo kaikki samat kohdat enemmän tai vähemmän. 8)
Tosin en kaiva lukemista esille ellei odottelua ole edessä vähintään 20min. :)
Ja hyssyttely on todellakin ärsyttävää..!

23. huhtikuuta 2009 klo 18.36  
Blogger semma kirjoitti...

ahah, pakko sanoa että jaan ton ykkösen sun kanssa ihan täysin. tekisi aina mieli pälättää entistä lujempaa kun joku käskee olemaan 'huutamatta'. härregud, mähän vaan puhun! toi taisi olla aika samalla tavoin omassakin kyseisessä listassa, en ihan tarkkaan muista...

23. huhtikuuta 2009 klo 19.46  
Anonymous ruu kirjoitti...

tää oli aika soma :D

23. huhtikuuta 2009 klo 20.49  
Blogger Anna kirjoitti...

Pitääkö toi 4) ymmärtää niin, että sulla on jtoain Bellamaisia piirteitä ja haluat oman Edwardin?;)

23. huhtikuuta 2009 klo 22.03  
Blogger elina kirjoitti...

minökin puhun aika lujaa, mutta puhelimeen pyrin puhumaan hiukan hiljempaa;) se riippuu vähän paikasta:D
luin muuten aikasempia postauksia, niin minäkin olin ben&jerrysillä:D kaverin kanssa:) en kyllä sinua bongaillut... mutta oltiin varmaan eri aikaan 8)
ja jogurtti juoman minäkin jonotellessa join;) se itse jogurtti on pahaa...

24. huhtikuuta 2009 klo 18.36  
Blogger Joa kirjoitti...

Hih, toinenkin "humalainen" ilmoittautuu! Olen huomannut, että varsinkin väsyneenä on tosi vaikeaa kävellä suoraan. Usein siis kävelylenkin loppupuolella mutkittelen kävellessäni ja on tosi ärsyttävää, jos joku mummeli kävelee takana. Voin miltei kuvitella sen kauhistelevan "voi tuota nykynuorisoa". 8D

24. huhtikuuta 2009 klo 19.37  
Blogger Jonna kirjoitti...

Bisquits: Hah, itseäni taas ärsyttää ihan suunnattomasti hiljaa puhuvat ihmiset. Inhottaa pyytää toista jatkuvasti toistamaan sanottavansa:D

Nooruska: Hahaha, ja on kiva kuulla myöhemmin, että ei ole moikannut jotain vastaantulevaa tuttua kun on ollut niin ajatuksissaan:D

Anonyymi: Itse taas ärsyän hiljaa puhuvia ihmisiä. Mikään ei ola rasittavampaa kuin joutua jatkuvasti pyytämään toistoa:D ja itse taas vähän häpeän hyssyttelijöiden puolesa;D

Hanna: hih, toi mun kirjan vetäminen esiin minuutin jälkeen on kyllä vähän outoa mutta a, varsinkin jos on hyvä kirja laukussa, niin ei vain pysty pitämään näppejään erossa:D

semma: joo, siis anetaan kaikkien äänikukkien kukkia:D tosin itsehän ärsyän hiljaa puhuvia:D

ruu: kiitos:)

Anna: Siis totta kai;)

elina: Olin siellä kavereiden kanssa jonottamassa ihan alussa, oltiin varman viidennet koko jonossa:D

Joa: Hihih, se on kyllä tosi outoa kun kävely mutkittelee pitkin poikin katua:D

25. huhtikuuta 2009 klo 10.55  
Blogger Bisquits kirjoitti...

Jonna, onhan sitä olemassa jokin välimuotokin hiljaa puhumisen ja kailottamisen välillä. ;-)

25. huhtikuuta 2009 klo 22.07  
Blogger Jonna kirjoitti...

Bisquits: Hah, onhan toki mutta tuo äänijuttu on mulle vähän arka paikka niin taisi iskeä hiukan liian kärkäs puolustusreaktio päälle;D mutta se kovan ja hiljaisen välimuotokin vaihtelee ihmisestä ja kuuntelevista korvista. Huonokuuloisena mulle vähän liian moni ihminen on liian "hiljainen" :)

26. huhtikuuta 2009 klo 11.54  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu