Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

London

perjantai 5. kesäkuuta 2009

London

Matkanjälkeinen masennus ei ole huuhtoutunut ( hah hah, huomatkaa viitaus Suomen säähän) vielä yhtikäs mihinkään mutta mikäs sen parempi tapa rypeä itsesäälissä kuin muistella Lontoonmatkaa ( tunnetaan nykyisin myös nimellä maailman paras reissu.) 

Lauantai:

Selvittiin britteihin ilman suurempia kommelluksia ja tuurilla löydetyn 15 minuutin pikajunan ansiosta köllöteltiin hotellihuoneessa jo reilu tunti laskeutumisen jälkeen. ( ja tästä ajasta ehkä 20 minuutia rullailtiin meidän "kotikatua" edestakaisin ja yritettiin löytää hotelli. Voisivat vähän panostaa kyltin näkyvyyteen). Tällä matkalla oli päätetty panostaa myös asumiseen joten majapaikkana toimi kerrassaan mainio Shaftesbury Metropolis-hotelli. 

Huoneesta löytyi toivomamme hiustenkuivaaja ( kerrankin reissu, jolla hiuksia voi edes vähän laittaa), iso televisio sekä turvaboksi ( kaikille meidän miljoonille) ja näiden mukavuuksien lisäksi päästiin nauttimaan kivasta henkilökunnasta, maailman parhaasta suihkusta ja yleisestä mukavuudesta. Nappi valinta:)

 

Lyhyen kuvaus/meikkisession jälkeen painuttiin tutkailemaan naapuristoa, joka piti sisällään mm. Hyde Parkin ja tepasteltiin myös kuuluisalle Portobellolle, jossa korkattiin shoppailuhana auki samanlaisilla ( eri värisillä) mekoilla. Isot kiitokset muuten kaikille Portobelloa suositelleille! Oli ihan mun paikka. Markkinoiden ja ravitsevan Kentucky Fried Chicken-syömingin jälkeen lähdettiin Hyde Parkiin, jossa ensin eksyttiin ja sitten viilennettiin jalkoja hetken aikaa Prinsessa Dianan muistojutulla. Superenergisinä jatkettiin vielä Buckinghamin palatsille. Ei nähty Ellua mutta todettiin siellä hengaillessa, että ne puheet brittimiesten rumuudesta on kyllä joku maailmanlaajuinen salajuoni. Ei ne mitään rumia ole.

  

 

Illalla, kun jalkoja jo särki, päästiin toteuttamaan molempien ei niin salaista pahetta, eli television tositvsarjoja, juorulehtiä ( ihanan halpoja! hamstrattiin koko reissun aikana valehtelematta 20 kpl) sekä ihania ruoka-epäterveellisyyksiä.

Sunnuntaina pompattiin pystyyn jo ennen kahdeksaa.  Oltiin saatettu unohtaa edellisenä iltana laittaa tuuletus päälle ja huone oli ihana pätsi. Lyhyen vaatekriiseilyn jälkeen lähdettiin määrätietoisesti lontoon metroverkostoon tähtäimessä se kaikkein tärkein nähtävyys, eli tietenkin Platform 9 3/4. Törkeällä lontootuurilla löydettiin heti oikeat metrot ja sainpas matkalla viestinkin, joka kertoi kaverin vauvan pullahtaneen ulos muutamaa tuntia aiemmin. Oih!

Kings Crossin asemalla harrailtiin hysteerisen jännityksen vallassa joitakin minuutteja ja löytyihän se meidänkin laituri;) Oli aika jänskä tunne.

 

Myöhäisen aamiaisen jälkeen jatkettiin Towerille ( mutta ei menty sisään, oli ihan täyteen ahdettu) Piccadillylle ja lopulta tutkailemaan Oxford Streetin kauppoja. Tuli ihan hätääntynyt olo sen kaiken ihanuuspaljouden keskellä. Ei voi olla ihanempaa shoppailukatua!

 

 

Shoppailun lomassa tuli myös maisteltua fish&chipsit...

Maanantai

Painuttiin heti aamusta Primarkiin ja se olikin suhteellisen viisas veto koska jo reilun tunnin päästä paikka pursuili innokkaita shoppailijoita ja happi oli ihan oikeasti vähissä. Primark on siis paikka jossa köyhäkin voi kokeilla miltä tuntuu olla rikas. Harvan tuotteen hinta ylittää edes kymmentä puntaa ja vaatteita/kenkiä/muuta kivaa voi ihan rauhassa paiskoa suureen ostoskoriin hintaa pahemmin tutkailematta. Kannattaa kuitenkin varoa koska tuo paikka pistää pään ihan sekaisin. Kannattaa tutkailla korin sisältö ennen kassalle menoa. nimimerkillä: olin oikeasti ostamassa kaikkea pinkeistä pörröisistä karvatossuista pitsisäärystimiin. 

 

Kun Oxford Street rupesi polttelemaan niin jaloissa kuin lompakossakin mentiin ihmettelemään Big Beniä ( se on tosi iso!) ja Westminster Abbeyta. 

 

Kaikki toi kulttuuri aiheutti mulle niin kovan nälän, että oli pakko vetäistä hodari siinä kirkon puistossa;)

Turistipläjäyksen päätteeksi mentiin hotellille hetkeksi jalkoja lepuuttelemaan ja pienen puunailun jälkeen lähdettiin Sohoon syömään ja lipittelemään viinipullollinen.

 

Tiistai

Shoppailua, shoppailua, shoppailua. Lopulta usean tunnin jälkeen sovituskopeissa hikoilun jälkeen lähdettin tutustumaan British Museumiin. Onneksi se oli ilmainen koska saatin meidän huonoa huumoria-kohtaus ja noin 99% koko paikasta meni nätisti ohi silmien;D

 

Historia on aika rankkaa...

Muutaman tunnin "sivistymisen" jälkeen vatsat jo kursivat sen verran, että lähdettiin ruokapaikan metsästykseen. Taisin tosin siinä matkalla bongata niin kivan kaupan, että ruokailu siirtyi tunnilla eteenpäin ja sen vuoksi oli sitten ihan pakko tilata viinipullo palan painikkeeksi;)

Varsin levottoman huonon ruokailuläpän jälkeen lähdettiin vielä Oxford Streetille ja mitä tapahtuukaan kun kävelee sisään kauppaan pikkiriikkisessä hiprakassa...

minä

matkakaveri

Meillä meni vähän hassusti noi kengät; mun oli tarkoitus ostaa mustat ja kaverin ruskeat mutta molempien koossa oli jäjellä vain päinvastaiset. Hankittin kengät sitten toistemme lemppareissa. ei kyllä kaduta, maailman ihanimmat popot. 60 puntaa meni mutta ah.

Keskiviikko

Viimeinen päivä ja äärimmäisen suuri ärsytys siitä. Sää suri myös meidän kanssa koska oli ainoa edes vähän pilvinen päivä. Puputettiin aamiaiset picnicmuodossa Hyde Parkissa, horjuttiin uusilla kengillä katsastamaan samaisen puiston Peter Pan-patsas ja jatkettiin sitten Notting Hilliin.

 

Tää kuva hiukan hämää, on mulla housut ( tai, no shortsit) jalassa!

hmnn.. tuli hiukan kiire ottaa kamera esille. Kuva-arvoitus: kenet mä bongasin? ;)

 

Viimeistä iltaa piti tietty julistaa jotenkin, joten painuttiin Sohoon viinipullolliselle sekä tutkailemaan aitoa brittiläistä pubikulttuuria;)

epäcoolisti ei juotu olutta vaan jotain mitä baarimikko mainosti masculin sideriksi;)

Torstai

Torstai olikin sitten aika surkea päivä koska siihen kuului niinkin turha juttu kuin kotiinpaluu. Ennen kentälle lähtöä ahdettiin napoihin Full English Breakfast joka oli suhteellisen yököttävä mutta toisaalta niin oli olokin. Kentällä tuhlattiin sitten viimeiset punnat lehtiin ja saatiin näin ollen meidän lehtilukumäärä komeaan kahteenkymmeneen:)

noi sienet jäi kyllä syömättä. Veljeni sanoin: ruokaa ja sieniä ei pitäisi ikinä sekoittaa toisiinsa.

Siinäpä se matka sitten olikin. 

Saldo:

Paljon kivoja vaatteita.

Ei yhtään riitaa/sanasotaa/ hampaiden kiristelyä

Rentoa hengailua

Surkeaa huumoria ( saattanee esiintyä myös tässä postauksessa)

Kuusi vesikelloa jaloissa

=

Haluan takas nyt.

ps. matkakamu jos haluat jonkin kuvan pois, niin laita viestiä. en tosin aio totella:D

Tunnisteet:

31 kommenttia:

Anonymous Pee kirjoitti...

kenet sä bongasit, haluan heti tietää!?! Olen suuri Lontoobongausten fani :)

5. kesäkuuta 2009 klo 23.46  
Blogger bubble kirjoitti...

Veikkaan Pattinsonia, vaikken tiiä onko se vielä Italiassa kuvauksissa vai oisko kerenny Lontooseen asti ;)

5. kesäkuuta 2009 klo 23.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

apua ei kai tuo ollu pattinson apua apua!!!!! :O

5. kesäkuuta 2009 klo 23.50  
Anonymous Rulgardiina kirjoitti...

Miksi tuo bongauskuva on noin kaukaa, olisitte nyt juosseet perään :D. Onnistuneelta reissulta kyllä vaikuttaa. Postaus ei kyllä ollenkaan helpottanut matkakuumetta, tahtoo uudestaan Lontooseen!

5. kesäkuuta 2009 klo 23.57  
Blogger Christina kirjoitti...

Ää, tahtoo myös Lontooseen!

6. kesäkuuta 2009 klo 0.17  
Blogger NooranElämää kirjoitti...

Ai tuolla laiturilla on oikeen tommonen turistikuvauspaikka :D Olis pitäny mennä. No ens kerralla sitte.

6. kesäkuuta 2009 klo 1.07  
Blogger tipitii kirjoitti...

Matkakuume vaan kasvaa mulla... Oon muuten edelleenkin kuollakseni katkera ku Skotlannin matkalla en päässy Primarkiin vaikka pari kertaa sen ohi ajettiinki :(

6. kesäkuuta 2009 klo 2.46  
Blogger Marika kirjoitti...

Voi ei. Tämä postaus sai minut niin kaipaamaan Lontooseen. Rakastan Lontoota ja koko Englantia yli kaiken. Taitaa piakkoin tulla itselle lähtö, sillä sen verran tekisi kyllä mieli lähteä. :)

6. kesäkuuta 2009 klo 6.02  
Blogger eliiina kirjoitti...

Äää, kärvistelen kamalassa matkakuumeessa, eikä tämä yhtään parantanut olo. Näyttää olleen mahtireissu! Haluaa kanssa!!!

6. kesäkuuta 2009 klo 9.53  
Blogger Telly kirjoitti...

Kuulostaa oikein mahtavalta reissulta!

6. kesäkuuta 2009 klo 9.58  
Blogger Rva Herttainen kirjoitti...

Haha, veljesi on niiiin oikeassa, ei ikinä sieniä ruokaan :D

Kaverisi näyttää välillä ihan Cameron Diazilta :)

Ja tulipa ikävä Lontooseen, sen verran oli tuttuja kohteita ja paikkoja kuvissa. Mutta säästeliäässä matkustelussani (niin ympäristön kuin rahankin kannalta) ei ole nyt tilaa Lontoolle :/ Jos sinne saarelle lähden niin se on sitten ensisijaisesti pohjoiseen, armaaseen ihanaan Skotlantiini. Mutta saa nähdä koska semmoinenkaan reissu toteutuisi.

Mut hei, toi Platform 9 3/4 on mulle ihan uus juttu, mitä siihen siis liittyy?

6. kesäkuuta 2009 klo 10.00  
Blogger Sara kirjoitti...

Mäkin oon satavarma et bongasit Robert Pattinsonin :DD

6. kesäkuuta 2009 klo 11.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mä taas veikkaan Rupert Grinttiä.. olisko ? :D

6. kesäkuuta 2009 klo 11.10  
Blogger anna-elina kirjoitti...

JOS SE OLI ROBERT NIIIII.

En tiiä mitä teen.

P.S. Matka vaikutti aivan ihanalta. Mun on pakko päästä tonne joskus :D

6. kesäkuuta 2009 klo 11.33  
Blogger RiinaR kirjoitti...

Mä veikkaan kanssan Pattinsonia rähjäisen lookin ja renttu olemuksen perusteella! Oon kade!:D Paljonko teidän matka kustansi matkoilla ja hotellilla?

6. kesäkuuta 2009 klo 12.45  
Anonymous Heta kirjoitti...

Kenet bongasit? :D Jestas muuten että toi sun matkakaveris näyttää Reese Witherspoonilta. Tais olla megahyvä reissu, hitsi ku pääsis itekin :)

6. kesäkuuta 2009 klo 13.06  
Anonymous LDN kirjoitti...

Oi kuulostipa ihanalta matkalta! Tekisi mieli itsekin kaapata kaveri koneeseen ja suunta kohti Lontoota :)

Ja oma lisäykseni vielä näihin "sun kaverisi näyttää ihan.." että katsoin koko postauksen ajan, varsinkin Tiistain eka kuva, että kaverisi näyttää Mischa Bartonilta! :)

Kenet bongasitte?

6. kesäkuuta 2009 klo 13.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kamala matkakuume tuli nyt :D
Apua apua, kerro heti kenet bongasit!! :D:D

6. kesäkuuta 2009 klo 13.35  
Blogger sho(e)paholic kirjoitti...

Oih, mun pittää oottaa vielä syksyyn omaa matkaani :( en malttas!! Millä koneella te menitte? Ihan Finnairilla vai Ryanairilla? Luin vaan tän postauksen, joten sori, jos se on tuolla jo aiemmin mainittu.
Ihanat sandaalit ja minusta nuo ruskeat on vielä kivemmat muutenki ko mustat :)
Veikkaan Jude Law:ta :D

6. kesäkuuta 2009 klo 15.49  
Anonymous eiida kirjoitti...

AAA! Haluan takaisin Lontooseen! Tasan vuosi sitten olin juuri lähtenyt Lontoosta Pariisiin päin. Oli kyllä kivaa vaikkakin meidän hostelli oli jossain hitossa ja kesti yli puol tuntia ajella sieltä double-deckerillä keskustaan. Kokolattiamatto kylpyhuoneessa oli myös TODELLA mielenkiintonen ;(

Toivon että bongasit Alan Rickmanin, koska olisin itse halunnut törmätä kyseiseen herraan, mutta kyseessä taitaa olla joku hieman nuorempi miekkonen :D

6. kesäkuuta 2009 klo 17.17  
Blogger *~SL kirjoitti...

Ihanat asut ja kivoja paikkoja!

6. kesäkuuta 2009 klo 17.22  
Blogger NinaV kirjoitti...

Oi, niin paljon tuttuja paikkoja! Mä haluun kans! Mieheni inhoaa Lontoota (jep, hän on kummallinen) eikä ikinä lähde sinne mun kanssa. :(

Mielettömän upeat noi molempien gladiaattorit!

6. kesäkuuta 2009 klo 17.28  
Blogger Laurel Wreath kirjoitti...

Voi olla, siis _voi_ olla, että palkkarahat suuntautuvat loppukesästä juuri Lontoon-matkaan.
Ja tuo bongattu... Musen Matthew Bellamy? Thom Yorke? Ei kai se vaan ollut se Pattinson? :D
Vai HEI, onko tää nyt joku huijaus, näitte vaan jonkun etäisesti Pattinsonia muistuttavan tyypin ja kuvasitte takaapäin!

6. kesäkuuta 2009 klo 18.44  
Blogger Maia kirjoitti...

Näyttää kivalta! Itekki himoan lontooseen :s

6. kesäkuuta 2009 klo 23.13  
Blogger Riikka kirjoitti...

Hei thaanks, london postaus :D Suuntaan sinne parin viikon päästä ja pienoinen matka kuume jo...

7. kesäkuuta 2009 klo 10.45  
Blogger kirsikka kirjoitti...

Mulla on ollut Lontoosta vähän sellanen nojoovoishansielkäydä mutttoisaaltaniinvoismuuallakin -fiilis mutta tämän postauksen jälkeenhän sinne on lähes PAKKO päästä!!! ihanaa.

7. kesäkuuta 2009 klo 11.14  
Blogger Tessa kirjoitti...

Aw,
syytän kyl sinuu tästä törkeestä matkakuumeen kasvattamisesta... Pitänee päästä nyt myös Lontooseen. Olen kyllä käynyt siellä kahdesti, mutta noita kuvia katsoessa tuli taas törkeä hinku takas. Ja kiitokset erityisesti hotellisuosituksesta.

7. kesäkuuta 2009 klo 12.32  
Blogger Jessi kirjoitti...

Voi ei, tuli niiiin ikävä Lontooseen! Olitko muuten aiemmin käyny siellä? Vaikutti aika huipulta reissulta. Vähä ihmettelin mikä toi platform 9 3/4 juttu oikein on, et oonko missanu jotain pahasti mun Lontoon matkoilla.. Aattelin kyl et liittyy ehkä Potteriin, ni oli pakko googlettaa ja sieltähän se vastaus löyty :D Vähän epistä ku olit just Nykissä ja sit heti Lontoossa. Miten sul on varaa? Ootko muuten kesällä jossain töissä?

7. kesäkuuta 2009 klo 16.32  
Blogger Jonna kirjoitti...

Pee: Oih, kun olisinkin oikeasti bongannut jonkun:)

bubble: Hahaha, siihen kuvavihje viittasi ja Italia oli jo kuvattu loppuun mutta mokoma lensi Losiin;D

Anonyymi: ei ollut, ei huolta:D

Rulgardiina: niin juostiinkin ja olin ihan väärä tyyppi. höh.

Christiina: Se on ihana!

Nooranelämää: Kannattaa, tosi kiva!

tipitii: se on kyllä kokemisen arvoinen:)

Marika: Täällä toinen syvästi rakastunut! ihana paikka!

eliiina: Ooooh, siellä oli niin kivaa!

Telly: olikin:)

Rva Herttainen: Hei apua! nyt potterit käteen! Platform 9 3/4 on olennainen osa taikamaailmaa!

Sara: ha, olisinkin:D

Anonyymi: Se olisi myös ollut aika kiva bongaus!

anna-elina: Haha, voit hengittää, ei ollut Rob:) ja matka oli ihana!

RiinaR: Matka taisi maksaa: lennot 197 ( otettiin suorat) ja hotelli 280, eli vähän alle viiden sadan selvittiin:)

Heta: Matkakaveri on kyllä ihan Witherspoon ( ja oon sen asian kanss aokei, kunhan se ei saa Gyllenhaalia).) Matka oli kyllä ihan mahti:)

LDN: hah, Mischa olikin ihan uusi ja matkakamu on otettu:)

Anonyymi: Oih, olisinkin oikeasti bongannut jonkun kiinnostavan:D

sho(e)paholic: Lennettiin Blue1/SAS-yhteistyölennoilla:)

eiida: Oih, Lontoo!ja äääh, ei oikeesti bongattu ketään!

SL: oih, haluun takas!

NinaV: ei kukaan voi inhota lontoota! ja oih, gladiaattorit on mahdit!

Laurel Wreath: hih, olit ainoa joka suoraan epäili huijausta! Kymmenen pistettä ja se kuuluisa papukaijamerkki:D

Maia: Lontoo on niin mahti:)

Riikka: eiiih, aika puukko haavassa! Haluan takas!

kirsikka: oih, miten kivaa, että inspiroin. sä aina näet inspaat mua leipomaan:)

Tessa: hotelli oli kyllä ainakin meidän kohdalla tosi kiva:) ja oih, lontoo!

Jessi: tämä oli vasta eka ( mutta toivottavasti ei vika) Lontoossa ja ai, ai, kai oot nyt aloittanut pottereiden lukemisen...?

8. kesäkuuta 2009 klo 22.22  
Blogger Poff kirjoitti...

Kiva postaus! :) Mä oon näillä näkymin menossa Lontooseen lokakuussa ja tää postaus ja kaikki kivat kuvat vaan lisäs mun matkakuumetta! :D

9. kesäkuuta 2009 klo 15.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

OOOOooo! Tää oli just ehkä täydellinen Lontookuvaus. Kuolin siellä Primarkilla ja oon siitäasti tyyliin itkeny mitä kaikkee en ostanu sieltä! Aivan ihana paikka Lontoo kyllä on kaupunkilomalle... Nyt vaan ihan vähän harmittaa oli se että kun me tultiin 4.6 alkaneelta reissulta takas eilen, koko loman ajan oli perusenglantilaista sadetta ja viileetä... teillä oli tosi ihanan näköset säät osunu!

9. kesäkuuta 2009 klo 22.42  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu