Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Retro Woman

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Retro Woman



Huoh. Nyt se matkalaukku on vihdoin purettu ( en vain pystynyt käymään siihen käsiksi vielä eilen) ja suurin osa uusista vaatteista pyörii iloisesti pesukoneen hellässä huomassa. Ja vaikka suurin osa teistä siellä ruudun toisilla puolilla jo luultavasti miettii, että " toi yksi voisi jo lopettaa siitä Lontoosta jankkauksen ja kehittää itselleen elämän", niin en vain malta olla naputtelematta vielä yhtä Lontooaiheista postausta. 

Elikkäs, jos olet suuntaamassa Lontooseen ( tämä on myös ihan yksinään hyvä syy matkailla tuonne brittien puolelle), niin kannattaa ehdottomasti poiketa tähän Portobello roadin melkein vieressä sjaitsevaan vintageliikeeseen. 

Samaan Retro-liikkeeseen kuuluvua vintageliikkeitä löytyy samalta kadulta useampikin mutta ihastuin erityisestä juuri tämän tarjontaan. Hyväkuntoisia iltapukuja, leninkejä, kenkiä, hattuja ja millä hinnoin! Tuolla kierrellessä ihan kuvotti ne hinnat joita Suomessa kehdataan vastaavasta tavarasta pyytää. Tämä liike on myös erinomainen paikka tehdä aiempien vuosikymmenien merkkivaate/kenkälöytöjä.

 

 

Oma tutkimusretkeni jäi aika pinnalliseksi koska kauppa löytyi vasta viimeisenä päivänä ja olin käsi sydämellä luvannut matkakamulleni rennon kaupattoman päivän ( oikeastaan olin luvannut samaa myös pankkitililleni...). Sain kuitenkin kaverin lahjottua drinkkilupauksella ( jäi muuten ostamatta, hups) ja pääsin puoleksi tunniksi ryntäilemään täyteen ahdettuja käytäviä. Oih, mites se sanonta lapsesta karkkikaupassa menikään...

Ja siis, eihän tuollaisesta paikasta lähdetä tyhjin käsin...

 

 

Aah, olen rakastunut. 50 puntaa. Oih! Olin jo ryysimässä kaverin eteenpäin törkkivän käden avustuksella kohti pukukoppeja kun näin tämän roikkumassa seinällä. Onnistuin kaappaamaan sinisen kauneuden sovitettavien pinoon ja kopissa vedin sen ihan oikeasti vapisevin sormin päälle. Se mahtui juuri täsmälleen. Ihan millilleen minun kokoiseni, ( niin, tuossa selässä vetoketju oikeasti loppuu hassusti ennen kangasta, eli ei ole hajalla tai mitenkään viallinen) täydellisessä kunnossa ja tosiaan 50 puntaa. Pyörittyäni jonkin aikaa ( saattoi venähtää melkein vartiksi) pitkin kaupan käytäviä vein kultaseni vihdoin kassalle ja loppu tuleekin olemaan suurien rakkaustarinoiden historiaa. 

Mekko kokee varsinaisen julkisen ensiesiintymisen vasta syksyllä, kähäräpään ystävän häissä mutta mikään ei estä silittelemästä sitä hellästi joka ilta:) ja oikeastaan, nythän voikin sitten alkaa pähkäillä jo kenkiä ja laukkua. Hmnn.. tummansiniset? hopeiset? valkeat?

huoh. ( syvä rakkauden ja intohimon huokaisu)

Tunnisteet:

27 kommenttia:

Anonymous Gem kirjoitti...

Yksi sana: I H A N A.

7. kesäkuuta 2009 klo 19.36  
Blogger Lise kirjoitti...

oi miten ihanan värinen, sopii hyvin ruskeisiin hiuksiin! :) nimim. extremely jealous...

7. kesäkuuta 2009 klo 19.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Huokaisu, onpa kaunis. Ja toi vihreä mekko olisi varmaan tarttunut mun mukaan!

Suomessa on tosiaan törkyhinnat ihan peruskamoille!!

- Joanna

7. kesäkuuta 2009 klo 19.47  
Blogger Hanstu kirjoitti...

Kateutta. ah, se on kaunis! Onnea yhteiselle taipaleellenne!

7. kesäkuuta 2009 klo 19.55  
Blogger Hanne kirjoitti...

Mieletön löytö, hieman herää mekkokateus täällä päässä :)

täytyy muuten vielä kehaista ihanaa ja hauskaa blogiasi, joka on täynnä mielenkiintoista, mutta erittäin viihdyttävää teksti- ja kuvasatoa!

7. kesäkuuta 2009 klo 20.08  
Blogger NooranElämää kirjoitti...

Kaunis mekko, mekin käytiin tuossa liikkeessä, mutta ei oikein sytyttänyt. Tosin mun matkan kallein vaate oli 12 puntaa, joten se selittänee syyn :D Samalla kadulla oli kyllä kiva liike (no ok avain kamala) mistä sai kaikki vaatteet vitosella ja löysin sieltä unelmamekon itselleni :D

7. kesäkuuta 2009 klo 20.09  
Blogger Pinja kirjoitti...

Onpa harvinaisen kaunis mekko! Ihan huippulöytö! Ihastuin syvästi koristeelliseen rintamukseen ja siniseen väriin.

7. kesäkuuta 2009 klo 20.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oiii, ihana mekko!:)

7. kesäkuuta 2009 klo 20.31  
Blogger Nina kirjoitti...

Tuo mekko on niiiiiin tehty sulle! Onneksi pelastit sen rakastavaan kotiin. :)

7. kesäkuuta 2009 klo 20.36  
Blogger maldie kirjoitti...

aivan täyydellinen sulle!!

7. kesäkuuta 2009 klo 20.38  
Blogger Heta kirjoitti...

Herregud Jonna toi mekko on täy-del-li-nen! :O

7. kesäkuuta 2009 klo 21.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

7. kesäkuuta 2009 klo 21.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oijoi mikä suloisuus, oikeasti kaunis mekko!

7. kesäkuuta 2009 klo 21.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi oi oi onne tyttö, toi mekko on UPEA!!!

7. kesäkuuta 2009 klo 22.12  
Blogger nooruska kirjoitti...

Toi mekko on aivan ihana!

7. kesäkuuta 2009 klo 22.17  
Blogger Joy kirjoitti...

HUH, i-h-a-n-a-h!

7. kesäkuuta 2009 klo 23.43  
Blogger Christina kirjoitti...

Tuo mekko on kyllä kerrassaan täydellinen!

8. kesäkuuta 2009 klo 0.14  
Blogger Marika kirjoitti...

Todella upean mekon olet löytänyt! Itse jaksan kyllä katsella näitä Lontoon postauksia enemmänkin. Tiedän, miten ihana kyseinen paikka on. Olen nimittäin rakastunut siihen kaupunkiin - ja koko maahan - syvästi.

8. kesäkuuta 2009 klo 2.00  
Blogger NooranElämää kirjoitti...

Niin ja jos haluut muuta kirjoitettavaa kuin Lontoo niin haastoin sut koruhaasteeseen, ohjeet on mun blogissa. Meitsi kyllä lukee Lontoojuttujakin ihan mielellään :)

8. kesäkuuta 2009 klo 11.40  
Blogger Maria kirjoitti...

Haha mua ei ainakaa kyllästytä sun lontoo postaukset enemmänki innostun ku nään :D

Todella kaunis mekko! Vau.
Tummansiniset kengät ois aika kivat :D

8. kesäkuuta 2009 klo 14.32  
Blogger annukka kirjoitti...

Oijoi, ihana, ihana! Mahtava löytö. :)

8. kesäkuuta 2009 klo 14.51  
Blogger Chérie kirjoitti...

i-h-a-n-a. !!

8. kesäkuuta 2009 klo 16.54  
Blogger minea kirjoitti...

LOVE IT.

8. kesäkuuta 2009 klo 22.58  
Blogger Jonna kirjoitti...

Gem: hihihih!

Lise: Uih, hykertelen onnesta:)

Joanna: melkein koklasin tuota vihreää mutta siinä olikin jotain pieniä tahroja etumuksessa:(

Hanstu: kiitoksia ja me tullaan olmaan niin onnellisia yhdessä:)

Kuuh: Kiitos kivoista sanoista! :)

NooranElämää: Okei, no sitten se saattoi olla vähän kallis mutta onnea unelmamekon löytämisestä:)

Pinja: kiitos! on tää niin iiiihana!

Sofia D: oih, tiedän;)

NinaV: Luulen, että me tullaan olemaan aika ultimate onnellisia yhdessä:)

Malddie: kiitos!

heta: Aaaah, eikö olekin?! :)

Hilla: Melkein maailman kaunein!

Anonyymi: vosin melkein painattaa paidan: minä <3 mekkoni

Noorukas: oih! se on!

Joy: niin on! :)

Christina: sitähän se on! :)

Marika: Oih, lontoo on niin paras paikka:)

Nooranelämää: kiitos haasteesta:)

Maia: tummansininen voisi kyllä toimia aika kivasti:)

maria: oih, olen ihan pökertynyt kun tää on niin ihana:)

cherie: kiitos!

minea paola: minä myös:D

9. kesäkuuta 2009 klo 21.45  
Blogger Mira kirjoitti...

Voi ei, mun suusta valuva kuola turmelee näppiksen! Toi mekko on jotain niin upeeta... "Huokaus ja kuolaus"
Mun mielestä mekon kanssa vois sopia hopeiset, noiden helmien väriset korkkarit. Valkoisista en ole oikein varma tai itse aina välttelen sinivalkoista väriyhdistelmää, kun siitä tulee vähän suomenlippuolo.

10. kesäkuuta 2009 klo 17.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Lyhennä hiukan sinisen ihanuutesi helmaa, sitten se vasta on täydelllllinen! Ihan oikeasti, nyt liian pitkä helpaa, tekee raskaan vaikutelman.

14. kesäkuuta 2009 klo 22.00  
Blogger Aliliisa kirjoitti...

apua mikä mekko. musta tuntuu että mun on pakko päästä käymään kanssa tossa samassa kaupassa :D

26. heinäkuuta 2009 klo 11.39  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu