Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

naamatuunailu

torstai 23. heinäkuuta 2009

naamatuunailu

Sain tänään sähköpostiin jotain hirmuisen kivaa. Elikkäs henkilökohtaisen meikki/kampaustaitelijani suunnitelman siitä, miltä allekirjoittaneen olisi tarkoitus näyttää syyskuussa tanssittavissa kähäräpään parhaan kaverin häissä. ( ihmiset saisivat muuten astella useammin alttarille. häät on niin aidosti kivoja juhlia)

Kun suuremmat voimat jakelivat meikkaus/kampaustaitoja en ollut todellakaan lähimain. Kaikki, mikä menee yli tavallisen arkipäivän korjailun, ylittää komeasti olemattomat kykyni. Olen oikeastaan aika varma, että jos itse edes yrittäisin maalailla naamaani juhlakuntoon, saisin välittömästi työtarjouksen jostakin söpöstä drag queen-paikasta.

On siis ihan itsestäänselvyys ( ja ehkäpä myös hiukkasen muiden kanssaihmisten huomioimista), että lahjon kaverin avuksi aina isompien juhlien kynnyksellä. Ja hei c'mon, jos sillä maksamallani surkealla summalla saa tälläistä palvelua, niin miksi edes vaivutuisin askartelemaan itse? Oikeastaan pitäisi varmaan harkita kaverin palkkaamista ihan päivittäiseksi avustajaksi ( ainakin tän päiväisen työpaikan peilin kertoman totuuden jälkeen voisin päätellä, että se arkipäivän naaman korjailu ei ole ihan parhaassa jamassa...)

Image and video hosting by TinyPic

Samainen neiti tuunasi kasvoni myös huuhtikuisiin vuosijuhliin...

Image and video hosting by TinyPic


Mitenkäs te muut, meikkailettko/kampailettko itse isoihin juhliin, vai saako joku muu hoitaa naamankorjailun?
ps. Koska äskeinen maan päällinen helvetti ( osa ihmisistä käyttää myös termiä bodypump) imaisi sen verran tehokkaasti mehut vähiin, palaan nyt jatkamaan makaamista sohvalla, liikuntakyvyttömänä ja ulisevaa lihaskipuääntä päästellen. Tästä johtunee myös töksähtelevä teksti, hankala kirjoittaa kun ei kykene oiekin edes nostamaan käsiään. aih!

15 kommenttia:

Blogger Sofia kirjoitti...

Mä oon kans aivan käsi hiusten ja meikkaamisten kans, joten oon aina käyny laitattamassa hiukset hienompiin juhliin (lakkiaiset, ainejärjestöjen vuosijuhlat yms.) Piheyksissäni olen meikannut itse, mutta meikki on kuitenkin helpompi tehdä itse kuin laittaa tämä mihinkään taipumaton s**tanan liukas tukka jotenkin niin, että se pysyy kiinni ja näyttää hyvältä.

23. heinäkuuta 2009 klo 23.15  
Blogger MouMou kirjoitti...

Jonna, kun sen kivun pitäisi tulla vähän viiveellä eikä heti pumpin jälkeen!:D

24. heinäkuuta 2009 klo 6.53  
Blogger MouMou kirjoitti...

Niin ja "iha ite" tää meikkaa ja laittaa karvansa juhliin. Ikävä kyllä.:(

24. heinäkuuta 2009 klo 6.53  
Anonymous Heta kirjoitti...

Eiih mäki haluun tollasen taiturikaverin! Älyttömän nätiltä näyttää sun personal make up artistin suunnitelmat :) Ja juu, mäkin oon aina kaikkiin juhliin meikannut itse, koska en luota joihinkin hämärien salonkien 50-v mammoihin :D Ei sillä ettäkö muka ite olisin hyvä meikkaaja! Kampaajalla oon kyllä tukan laitattanu pariin otteeseen, mutta sillon olikin kyseessä wanhat ja lakkiaiset.

24. heinäkuuta 2009 klo 8.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ite laitan sekä naamani että pääni, mikä yleensä johtaa siihen, että itse juhlapäivänä laittautuessani mun lähelleni ei voi tulla saamatta niskaansa kauheaa huuto-kiroilutulvaa, sen verran pinna on kireällä. :D On ihan epistä, että yömyöhällä nukkumaanmennesä sohitut koekampaukset onnistuu aina ja vaikka pimeässä, mutta kun pitää oikeasti tehdä se uudestaan, voi kaikki mennä, ja usein meneekin, ihan pieleen ja lopputulos on sitten mitä on...

24. heinäkuuta 2009 klo 8.11  
Blogger Hanstu kirjoitti...

mäki haluun noin taidokkaan kaverin! yleensä laitan meikin ja hiukset itse, tooooosi spessuihin juhliin käyn kampaajalla, mutta sudin silti itse naamani. Poikkeus oli viime kesällä omat häät, jolloin maksoin tyytyväisenä hyvästä palvelusta ja lopputuloksesta. :)

noi sun kaverin tekemät kuvat on älyttömän kauniita!

24. heinäkuuta 2009 klo 8.31  
Blogger Herttainen kirjoitti...

On niin harvoja juhlia joihin ois tarvetta kunnolla pynttäytyä :/ Mutta esim. hääkampauksen ja -meikin teki kaveri omassa kampaamossaan. Varmasti kävisin siellä jatkossakin jos pitäs ulkopuolisen antaa laittaa, kyseessä on lisäksi maskeerauksen SM viime vuodelta joten luotan kädenjälkeen täysin :)

24. heinäkuuta 2009 klo 9.14  
Blogger sarakissa kirjoitti...

Voi että kun olisikin joku henkilökohtainen kampaustaiteilija! älyttömän kauniita muuten nuo kaverisi tekemät kuvatkin :)

Varsinkin nyt kun leikkasin hiukseni lyhyiksi, en osaa laittaa niitä mitenkään. Ja tajusin juuri että ehkä niihin kesän lopulla odottaviin kaksiin häihin olisi ihan kiva keksiä jotain...

24. heinäkuuta 2009 klo 10.04  
Anonymous primrose kirjoitti...

Mä oon muutamiin _todella_ hienoihin juhliin käynyt kampauksessa ihan ammattilaisella, mutta mulla on myös erittäin kampaustaitoinen ystävä, jonka palveluksia käytän every now and then :) Ihana ystäväni on laittanut ihanat kampaukset muutamiin häihin ja sitseille yms. Huomenna olen menossa häihin ja tällä kertaa pitää itse taistella kiharista hiuksista jotain järkevää.. Luultavasti tulen siihen tulokseen, että kesähäihin voi jättää hiukset ihanasti auki ja laittaa jonkin ihanan soljen tai hiuspannan lisäämään juhlavuutta :)

24. heinäkuuta 2009 klo 10.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sitä ollaan ajoissa liikkeellä! Hyvältä näyttää ja toi puku on myös ihana. Kyseisten häiden morsiankin voisi ottaa itseään niskasta kiinni ja edes varata kampauksen ja meikin...:) Rita

24. heinäkuuta 2009 klo 12.05  
Anonymous Lina kirjoitti...

Näyttää aivan ihanalta, en malta odottaa kuvia lopputuloksesta!

Mä pyrin aika pitkälle pärjäämään omin neuvoin ton ehostamisen suhteen, mut toisinaan pyydän jotain kaveria vähän laittamaan tukkaa (ja muutenkin puunailemaan), oon siinä niin auttamattoman käsi.

Kerrankin väänsin kiharoita suoristusraudalla varmaan puoltoista tuntia. Ne näytti kivalta ehkä puoli tuntia kunnes ne sitten lässähti totaalisesti. Voin vannoa, että loppuillasta mun tukka oli piikkisuora.

Ihan kaikkiin rientoihin ei viitsi kavereita vaivata, mutta onhan se nyt fakta että juhliin lähtee vähän paremmilla fiiliksillä jos ei ole aloittanut iltaansa naaman ja hiusten kiroamisella :D

24. heinäkuuta 2009 klo 14.56  
Blogger Jonna kirjoitti...

papaija: Itse meikkailen pikkutilaisuuksiin itse mutta heti kun on vähänkin isommat juhlat juoksen kyllä kaverini uo apua vinkumaan:D

MouMou: Hahaha, ehkä mä vähän liioittelin, olin tuolloin vain liväsynyt, NYT on ihan kamalat kivut:D

Heta: hihih, mä olen kyllä ihan riippuvainen tosta neitosesta. En oo ikinä kynyt edes oikealla kampaajalla tai meikkaajala juhlia varten kun on tää oma luottotyyppi:)

Molly Moll: toi on kyllä totta ja sitten juhlapäivänä mulla vielä aina silmä turvoksissa kun nukun huonosti ja jännitän:D

Hanstu: kaveri on kyllä aikamoinen lahjakkuus:) olen jo nyt päättänyt, että se saa jskus hoitaa myös mun häämeikit ja kampaukset:)

Rva Herttainen: Ollaanaika onnekkaita kun on lähipiirissä tälläisiä taitureita:)

sarakissa: Se on niin väärin, että jotkut ihmiset osaavat luonnostaan tehdä hius-ja meikkijutut:( ne sun uudet hiukset on muuten tosi kivat on ollut tarkoituksena sanoa jo pitkään:)

primrose: haha, itse aion tänään taistella kiharoita ristiäisiä varten:D

Rita: apua, olenko mä morsianta edellä! taidan olla vähän ylijännittäjä:D

Lina: mun hiukset ei kiharru myöskään puolta tuntia pidemmäksi aikaa:D ja hh, en myöskään malttaisi odottaa lopputulosta!

25. heinäkuuta 2009 klo 9.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Meikkailin siskoni Wanhojen tansseihin, joten jotain osaan, vaikka itseään on aina vaikeampi tietysti laittaa.

26. heinäkuuta 2009 klo 15.31  
Blogger Jonna kirjoitti...

Sini: onnekas! itse olen ihan onneton tunari;D

26. heinäkuuta 2009 klo 19.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Noi kuvat on kyllä ihanasti taiteiltu:) Mut en ole aivan varma tuosta edellisestä meikistä.. Jotenki vaalea luomiväri näyttää vähän "suttuiselta" (en keksinyt parempaa sanaa.. Mutta ehkäpä kuva hämäää :)

Ja ai niin, itse laitan meikkini ja myös lähipiirin meikit juhlia varten. Myös hiukset ja tulee useimmiten itse väkerrettyä.

29. heinäkuuta 2009 klo 11.33  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu