Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

black jeans?

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

black jeans?

En tiedä, että mikä syyssekavuus mieltäni oikein vaivaa kun en näköjään osaa tehdä mitään päätöksiä itse. 

Hommahan on siis se, että menneiden vuosien tarmokkaan mustien farkkujen vihaamisen jälkeen olen todennut haluavani sellaiset ( oikeastaan huolestuttavan usein kuvittelen jo omistavani kyseiset pöksyt ja löydän itseni kaivamasta vaatekaappia niiden toivossa ). Olen siis viimeisten kuukausien aikana harrastanut pientä flirttailua mustan farkkukankaan kanssa aina kaupoissa kuljeskellessani mutta ne oikeat eivät kuitenkaan ole silmiini osuneet. 

Nyt mitä kivoimmat housut sitten löytyivätkin mistäs muualta kuin blogimaailmasta. 



Image and video hosting by TinyPic



Oikeastaan enää mietityttää vain kaksi asiaa:

1) Hinta. 69 euro tuntuu jo kukkarossa.
2) En ole ikinä tilannut mitään Panic in Paradisesta, joten osaako kukaan kertoa miten housut istuvat päälle ja miten koot toimivat ? ( isoja, pieniä...)
Mitä sanotte?

15 kommenttia:

Blogger Taru kirjoitti...

Minä olen tilannut useammatkin farkut, ja juuri nimenomaan siitä syystä, että ainakin minun takamukseeni ne istuvat paremmin kuin mitkään farkut pitkään aikaan! Aika lailla samaa kokoa olen tilannut kuin muistakin merkeistä farkkuja ostanut aiemmin. Suosittelen.

23. syyskuuta 2009 klo 13.49  
Blogger MouMou kirjoitti...

Koot eivät ole aina suoraanverrannollisia ns. normaalikokoihin, mutta jokaisen farkkumallin kohdalla on mittataulukko. Se on maailman paras keksintö.:) Ja asiakaspalvelu osaa asiansa, jos silti mietityttää.

23. syyskuuta 2009 klo 14.03  
Blogger NooranElämää kirjoitti...

Noi on kyllä upeat farkut! :) Tilaisin varmaan itse jos noista riittäisi kokoja. Ehkä toteutan itse jonkinmoisen nahkapalatuunauksen housuihin. :)

23. syyskuuta 2009 klo 14.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

en kyllä ostaisi noin kalliita farkkuja jotka on jonku neverhöörd merkkiä..

23. syyskuuta 2009 klo 14.30  
Blogger Chérie kirjoitti...

Kivatkivat heti tilaukseen!

23. syyskuuta 2009 klo 16.11  
Blogger MouMou kirjoitti...

Mä en oo ymmärtänyt koskaan tota ajattelutapaa, että "merkittömästä" ei voi maksaa ts. että se on huonoa/laadutonta. En tiedä onko se hyvä vai huono ominaisuus ihmisessä.:)

23. syyskuuta 2009 klo 16.58  
Anonymous Minttu kirjoitti...

moumou eiköhän sulla ole hieman oma lehmä ojassa kun tuolla tavalla haluat puolustella..säälittävää!

23. syyskuuta 2009 klo 18.15  
Blogger MouMou kirjoitti...

Kuka täällä on säälittävä, kun tuomitsee kokeilematta? Mä en kuitenkaan tienaan PiP:n myynnin kautta senttiäkään, joten aivan sama se mun kannalta on, ostaako joku vai ei.

23. syyskuuta 2009 klo 18.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

joo voisin mää kokeilla jos saisin ilmaiseksi :D

23. syyskuuta 2009 klo 18.44  
Blogger MouMou kirjoitti...

No niin. Sitten voitat lahjakortin, hankit farkut ja kerrot, oliko kuraa.:)

23. syyskuuta 2009 klo 18.49  
Anonymous Envia kirjoitti...

Suosittelen tuon firman farkkuja todellakin! Parhaiten istuvat mitä olen ikinä mistään löytänyt, ja muutenkin aivan erinomaiset. Ja aivan ihania ihmisiä siellä on noin muutenkin, jos vain mitään tulee niin autetaan kyllä :)
Terveisin ihan vähän vaan tykästynyt ko. firmaan...

23. syyskuuta 2009 klo 22.51  
Blogger Jenni kirjoitti...

Minulla on nuo samat farkut, ja hyvin kyllä istuvat. :) Olen muutenkin ollut kyseisen firman vaatteisiin ihan tyytyväinen. Kannattaa tosiaan katsoa aika tarkkaan, siitä jokaisen mallin kohdalla olevasta taulukosta, että mikä on oikea koko. :)

24. syyskuuta 2009 klo 9.20  
Blogger Taru kirjoitti...

eka Anonyymi, onhan Onlyn farkutkin nykyisin älyttömän kalliita (vielä jokunen vuosi sitten 30-40 euroa), eivätkä nekään ole mikään kovin kummoinen _merkki_..

24. syyskuuta 2009 klo 9.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

http://moumoumouruaa.blogspot.com

tuo testailee pipin vaatteita, kysäse siltä. :)

24. syyskuuta 2009 klo 18.22  
Blogger MouMou kirjoitti...

Niin Jonna, kysy Moksulta!<3

25. syyskuuta 2009 klo 15.02  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu