Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

hot jooga

perjantai 25. syyskuuta 2009

hot jooga

Image and video hosting by TinyPic

huh, näytänpä ihan tasapaksulta makkaralta;D

Kävin tänään Lattasaaren LadyLinessa koklaamassa Hotbody joogaa. Aiempi joogailuni päättyi siihen, että eksyin kerran astangajoogasaliin ja häiriköin lopulta koko salia hallitsemattomalla mattoon muksahtelulla ja kikatuksellani. Kömpiessäni ulos salista vihaisten katseiden saattelemina vannoin, että jooga saisi osaltani jäää tähän. Kun nyt kuitenkin pääsin ilmaiseksi testaamaan yhden tunnin päätin pyörtää aiemman päätökseni ( varsinkin kun toinen ajanviettotapa olisi ollut tenttikirja )

Hot joogassa erikoisuutena on 35-40 asteinen sali. Koska olen aika herkkä muuttuville lämpötiloille jännitin etukäteen tuntuisiko lämmin sali ahdistavalta ja tukahduttavalta. Ensimmäiset pari minuuttia olivatkin aika epämukavia mutta kun lämpöön tottui rupesi se tuntumaan oikeastaan aika ihanalta. Kropan venyttäminen ( tai no, ehkä mun tapauksessa ei ihan rehellisesti voida puhua venymisestä) tuntui lämpimässä tavallista mukavemmalta ja vaikka juristimieleni yleisesti hylkii kaikenlaista "hyvinvointitoitotusta" niin ihan rehellisesti pitää myötää, että siellä lämpimässä salilla vallitsi ihanan rauhallinen ja stressistä vapaa olo ( taisin vähän nukahtaakin lopun rentoutumisvaiheessa, toivottavasti en kuolannut tai kuorsannut).

1,5 tunnin joogailu kului todella nopeasti. Yleensä olen aina se "liikkuja", joka vilkuilee kelloa parin minuutin välein mutta nyt kello unohtui. Toisaalta, hot jooga oli ainakin tämän kokemuksen perusteella paljon vähemmän fyysistä kuin olin odottanut. Olisin ehkä toivonutkin vähän enemmän "rehellistä rehkintää". Toisalta, joogaan tottumaton kroppani tuskin osasi käyttää itseään niin tehokkaasti kuin tarkoituksena on. 

Yllättäen huoamsin pitäväni joogailusta mutta ehkä mieluummin rehkin spinningsalissa tai lenkkipolulla. Selkää pitkin valuva hikinoro on ihanan palkitseva tunne!

Image and video hosting by TinyPic

Palkinto eilisesä lenkistä ja aamuisesta joogasta;)

Joogaatko?

ps. ainiin, tiputin sitten luomiväripalettini pukuhuoneen lattialle. ikinä ei saisi manata etukäteen ( lue edellisen postauksen loppu)

13 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Juuri eilen kävin kokeilemassa astangajoogaa ekaa kertaa ja tykkäsin kyllä. Tänään ovat tietyt lihakset (varsinkin takareidet) ihan jumissa, joten huomaan tehneeni jotain, vaikka rauhalliseen tahtiin mentiinkin. Sarjojen muistaminen oli kyllä ihan mahdotonta, eikä yhtäaikaa hengitykseen keskittyminen onnistunut sitten millään, mutta kerta se on ensimmäinenkin ja harvemmin heti tuleekaan täydellistä suoritusta.

25. syyskuuta 2009 klo 13.33  
Blogger MouMou kirjoitti...

Jep, "tavallista" ja astangaa.:) Hot joogaa en uskalla koittaa, kun mulla on matala verenpaine. Pyörtyisin tasan heti!:D En pysty oleen 60-asteisessa saunassakaan 5 minuuttia kauempaa...

25. syyskuuta 2009 klo 13.34  
Anonymous Tuhlaus kirjoitti...

mä just aloitin muutama viikko sitten joogan alkeiskurssin. tykkään kovasti!
Samaan aikaan ihanan rentouttavaa ja fyysistä

25. syyskuuta 2009 klo 13.47  
Blogger Sara kirjoitti...

Meillä olis mahdollisuus koululla Omniassa mennä johonkin hot joogaan mikä olis Helsingin keskustassa, sitä kai pitää meidän koulun liikunnanopettaja tai jotain. Käsittääkseni homma olis myös ilmaista, mutta en oikein osaa päättää, menisikö sitä vai ei.. En mä varmaan. Ei musta ole joogaajaksi :D

25. syyskuuta 2009 klo 13.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minulla atopia tekee kaikenlaisesta liikkumisesta kivuliasta; hiki haavaisessa ihossa ja kutiavassa ei ole mukavaa.. :(

25. syyskuuta 2009 klo 13.51  
Blogger Tessa kirjoitti...

Vaikuttaa jännältä :). En ole joogannut ikina, tähän asti olenkin pitänyt enemmän salista, lenkkeilystä, stepistä ja spinningistä.

25. syyskuuta 2009 klo 14.35  
Blogger e kirjoitti...

Hathaa ja astangaa, kumpaakin olen harrastanut muutaman vuoden ajan - hatha jäi tosin yhteen kurssiin, koska hidastempoisuus alkoi nyppimään aika nopeasti.. Astangassa on sentään vähän enemmän lihaskuntoharjoittelua. Mutta ihastuin kaikista tämäntyyppisistä lajeista eniten kyllä pilatekseen - siinä on joogan venyvyys-harjoitukset, mutta myös lisäksi paljon vahvempaa lihasharjoittelua.

Mutta hot jooga - se voisi olla tosi eksoottista! Etenkin kun itse olen myös sellainen "sporttimimmi", joka vilkuilee kelloa ihan liian usein. Uah. =D

25. syyskuuta 2009 klo 16.50  
Blogger Joa kirjoitti...

Jeps, aloitin nyt syksyllä äidin kanssa alkeisjoogan ja siellä sitä nyt ollaan joka maanantai mammakansan keskellä. Ohjaaja on mukava, vaikka ohjeet ovat jotain yhtä monimutkaista kuin Ikean huonekalujen kokoamisohjeet! ;D

25. syyskuuta 2009 klo 20.42  
Anonymous Heta kirjoitti...

Mä oon puolisen vuotta käyny astangassa lukioaikana, mutta lopetin ihan vaan siks että se joogasali oli niin karu.. :D Mua aina paleli sielä, vaikka kuinka rehkin. Ja mulla se puolikin vuotta teki hirveesti, venyin paljon paremmin ja olo oli tosi paljon.. ryhdikkäämpi.

Hot joogaa oon kokeillu kerran ja lovelovelove it! Se on vaan aika kallista, ainakin siellä missä kävin kokeilemassa. Jos 16€/tunti ei tuntuis niin kovasti lompakossa niin kävisin varmana viikoittain. Se lämpö auttaa ihmeesti taipumaan normaalia enemmän ja lihakset toimii ihan eri tavalla. Pari kertaa tuntu että se lämpö vie tajun mutta hengittelemällä se meni ohi :)

25. syyskuuta 2009 klo 21.22  
Blogger llaura kirjoitti...

mua kiinnostas ihan hulluna kokeilla tota hot joogaa! kaveri on yrittäny houkutella kun siltavuorenpenkereellä ihan meidän kampuksen holleilla on joku paikka missä sitä vois kokeilla 25e/vk, mut en oo viel uskaltanu lähteä mukaan.. pitäis kyllä :D

25. syyskuuta 2009 klo 22.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jepjep, ihan "tavallista" joogaa mäkin harrastan.se on oikeesti aika hauskaa -ja olo on ihan järkyttävän rentoutunut tunnin jälkeen.Vau, mikä fiilis!! ;P

26. syyskuuta 2009 klo 12.52  
Blogger Jonna kirjoitti...

Molly Moll:Mulla on nyt toinen takareisi niin jumissa että äskeinen lenkki meni ihan plörinäksi!

Moumou: Mä olen kans maailman huonoin saunoja. viisi minsaa on ihan maksimi!

Tuhlaus: Hmnn.. voisi kyllä harkita joogailun lisäämistä:)

Sara: hei, kannattaa ehdottomasti mennä kokeilemaan! :)

Anonyymi: En mäkään voi yhtään hikoilla silloin kun iho on huonossa kunossa mutta nyt kun on hyvä kausi voi rauhassa liikkua:)

Tessa: Mäkin kyll äsuosin "rehellistä hikijumppaa" ehkä enemmän mutta kiva avaihtelua to ikyllä oli:)

Peach: mulla ei oikein pilates luonnistunut. en varmaan vain tunne omaa kroppaa tarpeeksi hyvin:)

Joa: joo, ne vedä vatsaa sisään, lantiota sivulle, nostaa jalkaa ja mista hengitys on ihan salakieltä mulle:)

Heta: siellä kyllä taipui niin paljon paremmin! 16 euroa on kyllä aika suolainen hinta:(

llaura: heiii, missän tollainen paikka oikein on? voisin pitää joogaviikon:D

Anonyymi: eilen oli kyllä aika seesteinen olo:)

26. syyskuuta 2009 klo 14.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tiedän tuon Lauttasaaren Hot Body joogan, se on kovasti erilaista kuin "oikea" Hot Jooga, ohjaajat ei ainakaan mielestäni ole ihan kvalifikoituneet ohjaamaan ylipäätään mitään joogaa. Astanga jooga sensijaan on kivaa, siinäkin pitäisi vaan aina valita ohjaaja joka on oikeasti kouluttautunut ja kvalifikoitu ohjaamaan, eikä vain oppilas joka on alkanut opettajaksi.

Hot Jooga -lajin parhaat ohjaajat ja etenkin todellinen lämpötila (+38°C) löytyy Kaisaniemestä -> www.hotjooga.fi

8. joulukuuta 2009 klo 19.29  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu