Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

uusi hame

torstai 22. lokakuuta 2009

uusi hame

Image and video hosting by TinyPic

Eiliseltä "jumalauta-ottaa-päähän-opiskelu-ja-koko-maailma" - kauppareissulta tarttui mukaan yksi jo pidempään kaivattu juttu. Paljettihame on ollut ajatuksissa jo kuukausia mutta en vain ole saanut itsestäni irti lähteä sellaista hankkimaan. Jostain tuntemattomasta syystä olen koko syksyn vältellyt vaatekauppoja ja pelkkä ajatuskin hikisistä sovituskopeista ja liian kovalla soivasta musiikista on saanut kylmät väreet juoksemaan pitkin selkärankaa. Rehellisesti olen vähän huolissani. Olisiko mahdollista, että joku avaruuden olio on ottanut mut valtaansa?

Eilinen oli kuitenkin niin kammopäivä, että oli pakko lohduttaa itseään sillä vanhimmalla ja varmimmalla keinolla ( tai no toiseksi varmimmalla. eka on tietty äidille soitto ja itku sekä suunnitelmat erakoitumisesta Lappiin ). Kaivattu hame löytyi sattumalta kun vaeltelin ajatuksissani Vero Modaan ja havahduin masennuksestani hetkeksi mustan säihkeen edessä.

Tänään " nähdään-uusinnassa-tammikuussa"-rikoksen tentin jälkeen raahauduin kotiin ja näin vilauksen mustasta paljettisumasta. Hetken aikaa maailma oli taas kiva. Mitä sitten vaikka en ikinä valmistukaan tosta typerästä koulusta. Ainakin mulla on kiva hame.

Nelliina taisi eilen julistaa sodan sovituskoppikuvausta vastaan mutta annettakoon mulle anteeksi tämä yksi syvässä itsesäälissä napattu kuva;)

Image and video hosting by TinyPic

Siltä varalta, että hame ei auttaisi säihkeellään koko tenttisurkutteluillan yli, käytiin kaverin kanssa lastaamassa kori täyteen herkkuja ja tultiin meille tapittelemaan sitä yhtä, joka varmasti saa ajatukset pois koulusta. Oih, Edward!

ps. tentit on nyt pariksi kuukaudeksi ohi, joten tämän blogin valitustaso saattaa jopa laskea hiukkasen;)

Tunnisteet:

10 kommenttia:

Anonymous rinkku kirjoitti...

mistä toi pitkähihanen on? kiva ^^

22. lokakuuta 2009 klo 23.39  
Blogger Veera kirjoitti...

Hahaa! Ollaan hame-samikset! :D

23. lokakuuta 2009 klo 0.39  
Blogger Nelliina kirjoitti...

Oliko jonoa ;DDD

23. lokakuuta 2009 klo 13.01  
Blogger Jonna kirjoitti...

rinkku: vero modasta myöskin:)

Tuhlaus: :D

Nelliina: Ei muuten ollut:D

23. lokakuuta 2009 klo 13.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Edward piristää aina!

23. lokakuuta 2009 klo 14.09  
Blogger Jonna kirjoitti...

anonyymi: todellakin;)

23. lokakuuta 2009 klo 21.01  
Anonymous Katti kirjoitti...

Älä huoli, kaikilla meillä joskus maailma potkii päähän! Sitä paitsi, ei tämä blogi sisällä valitusta, vain harkittuja avautumisia epäreilua maailmaa kohtaan! :) Ja kuten sanoit, ainakin sulla on mahtava hame! :D

23. lokakuuta 2009 klo 22.01  
Blogger miina kirjoitti...

Vaikka en twilightista välitäkkään, täytyy myöntää että Robert Pattinson on HOT! Ja arvaa näin täydellisen miehen keskiviikkona lätkämatsissa, näytti Robilta mutta oli viel jotai 5 kertaa paremman näkönen! Sitten illalla ku oltii lähös ravintolast kotia kohti se kutsu mut ja mun kaverin niitten pöytäänkin mutta oli oikeesti ihan pakko lähtee! Nyt en varmaa ikinä enää nää sitä.. ;(

24. lokakuuta 2009 klo 0.14  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Ihana ihana hame! Ihana!

25. lokakuuta 2009 klo 5.20  
Blogger Jonna kirjoitti...

Katti: " valikoituja avautumisia" :D kiitos! :)

miina: ei voi olla paremman näköinen kuin rob! äääähläälälä, en usko:D

tuuli: eikö ookin!

25. lokakuuta 2009 klo 19.52  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu