Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

silver shoes

perjantai 6. marraskuuta 2009

silver shoes



Image and video hosting by TinyPic

Huh, se Punaisten lyhtyjen alue oli hiukkasen hämmentävä. Samaan aikaan teki kovasti mieli tirkistellä niihin ikkunoihin päin mutta heti kun sai silmiinsä sen puolialastoman naisen, tuli ihan kamalan ahdistunut olo. En vastusta prostituutiota niin kauan kun se tapahtuu myyjän omasta tahdosta eikä kytköksiä ihmiskauppaan ole mutta huh, kun tuon bisneksen ( tai ainakin kaupanhieronnan) sai silmien eteen yhdeltätoista aamupäivällä oli olo melkein, no, konservatiivinen. ( yyh.) 

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Viimeinen kokonainen päivä Amsterdamissa on nyt ohitse ja olo aika haikea. Tällaiseen lomailuun tottuu vähän liian nopeasti. On ihanaa kun aamulla saa herätä ylimukavasta hotellisängystä, harhailla kaduilla etsimässä kivaa aamiaispaikkaa, käydä elokuvissa ( täällä saa muuten syödä jätkiä ( edit. tai JÄTSKIÄ. makuasia)  siellä teatterissa!) ja vain heittäytyä siihen ihanaan kaiken voittavaan lomafiilikseen. Tietenkin onnistuin tänään myös törmäämään maailman ihanimpaan vintagekauppaan ja tietty puoli tuntia ennen sulkemisaikaa ( tämän kaupungin harvoja vikoja on kauppojen älyttömät aukioloajat, siis mitä hittoa kuudelta suljetaan?!) ja en mitenkään ehtinyt koluta sitä tarpeeksi hyvin siinä puolessa tunnissa ( iltapukuun jumiutuminen söi vielä mukavat viisi minuuttia…) Äsh. Ehkä sinne ehtisi vielä huomenna kun kone kuitenkin starttaa vasta illalla ysin aikaan…

Image and video hosting by TinyPic

Nyt nukkumaan, että jaksaa vielä huomenna juosta viimeiset Amsterdammetrit:) moimoi!

Image and video hosting by TinyPic

hahaha, tän kuvan oli tarkoitus taltioida mun uudet hopeiset tennarit mutta näköjään se illallisella nautittu viinilasi vähän heilutti;D

ps. argh, tää hotellin mukailmainen netti kusee. a) se ei ollut ilmainen b) tää yhteys katkeilee minuutin välein. saatiin äsken kähiksen kanssa hyvä perheriita aikaiseksi tästä;D Nyt sit lainailen jonkun " Speedboyn" nettiä;) No, ei ole häpeä olla nopea ja tää lainailtu verkko on jopa yllättävän vireä.


Tunnisteet:

13 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ai elokuvissa sai syödä jätkiä? =D Oli ihan pakko ;)

Ihana asu!! Ja toi takki nyt on kans aika täydellinen!

Vitsit ilahduin, kun sulta oli tullut uus postaus, tää blogi on niin paras :)

6. marraskuuta 2009 klo 22.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mikä on punaistenlyhtyjen alue?

6. marraskuuta 2009 klo 22.13  
Anonymous henna kirjoitti...

Anonyymille: "Punaisten lyhtyjen alue on useissa kaupungeissa alue, jonne prostituutio ja muu sen kaltainen seksityöläisyys on keskittynyt. Nimitys juontaa juurensa ilotalojen tavasta ilmoittaa seksiliiketoiminnnan harjoittamisesta punaisella lyhdyllä ikkunassaan. Ensimmäisen kerran nimitystä käytettiin tiettävästi Yhdysvalloissa vuoden 1890 tietämillä. Tunnetuimpia punaisten lyhtyjen alueita ovat Pigalle Pariisissa, Reeperbahn Hampurissa, De Wallen Amsterdamissa ja nyt jo siistiytynyt Pat Pong Bangkokissa."

-lähde aina ikiviisas Wikipedia.

itsellä oli ihan samat fiilikset Damissa käydessä keväällä. Teki mieli kurkistella ja tuijottaa ikkunoihin, muttei kuitenkaan kehdannut. Jotenkin jännä fiilis sillä kadulla.... järkyttävää oli kuitenkin huomata, kuinka nuoria jotkut tytöt näissä ikkunoissa olivat... nuorimmat näyttivät juuri ja juuri 16 vuotiailta :(

6. marraskuuta 2009 klo 22.24  
Blogger Bisquits kirjoitti...

Joo, se on tosiaan ikävä puoli Hollannissa, että kaikki vaatekaupat menee niin aikaisin kiinni, paitsi yhtenä arki-iltana viikossa (päivä riippuu kaupungista).

Punaisten lyhtyjen alueesta voisin sanoa sen verran, että kaikki eivät todennäköisesti ole siellä omasta tahdostaan töissä. Monilla on pakkotilanne, kun ei ole mitään muutakaan.

Groetjes!

6. marraskuuta 2009 klo 22.31  
Blogger Ocean kirjoitti...

Makeet tennarit. :)

6. marraskuuta 2009 klo 22.36  
Blogger Emma kirjoitti...

Ihanalta kuulostaa Amsterdam! Pakko oli kerrankin kommentoida ja sanoa et kyllä meillä Turussa saa Kinopalatsissa syödä jätskiä... Siellä myydään sellasia pieniä Ben&Jerry pikareita poppareiden vieressä,

6. marraskuuta 2009 klo 22.41  
Blogger -SL kirjoitti...

luulin eka että kirjoitit Englannista kun eikös sielläkin ole saman niminen alue..
mutta tuollaisia alueita on valitettavasti joka maassa :/ esim. Palermossa bussipysäkillä.

7. marraskuuta 2009 klo 0.19  
Blogger paula kirjoitti...

Joo Sydneyssäki oli vähän hassu fiilis ettiä iltaravintolaa kadulta, jossa viiden metrin välein tepasteli tyttösiä minihameissa ettimässä ostajaa :o must on tosi hassua että missään sivistyneessä, länsimaisessa maassa on prostituutio noin näkyvää ja avointa (siis sallittua)

7. marraskuuta 2009 klo 9.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

uu poltitteko paljon pilveä?

7. marraskuuta 2009 klo 10.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heippa!
Ihanat tennarit ja ihana loma! Sun täytyy olla sala-rikas opiskelija: ihanat vaatteet,upeita lomia...yritän olla muka vain pikkasen kade ;)
Asiaakin oli: meillä on saksalainen vaihto-oppilas ja hänen kans on jo aikaisemmin tullut juteltua et kuinka meillä Suomessa saksan kielen opiskelussa on niin tärkeetä esim.der-das-die(merkkasko se sukua, en muista enää). Muistan iteki kuinka niitä opeteltiin ulkoa. Hän kertoi ettei sillä ole mitään merkitystä ja eri puolella Saksaa voidaan käyttää eri sukua. Itsekään hän ei tiedä mihin sukuun jokin sana kuuluu jos hän sitä miettii, puheessa se tulee automaattisemmin. Mutta ei ole välttämätöntä käyttää edes sukua.Hän on seurannut saksan opetusta Suomessa ja kertoi, että kieli jota täällä opitaan, puhutaan keski-Saksassa. Hän on Baijerista kotoisin ja murre on siellä erilaista.Jopa hän saksalaisena ei ymmärrä kaikkia eri alueita, vähän niinkuin Suomessakin kielen murre alue-erot. Miten sulla muuten meni se saksan koe? Olet ehkä jo kertonutkin, mut oma opiskelu vie aikaa enkä ole päässy seuraan blogeja. Hyvää reissun loppua!
Sirpa

7. marraskuuta 2009 klo 11.35  
Blogger Jonna kirjoitti...

Anonyymi: ei vitsit kun repsin tolle typolleni;D ja kiitos!

Anonyymi: Hyvä selvitys tuossa alla:)

henna: itse en nähnyt ketään tosi nuoren näköistä mutta oli kyllä ahdistava paikka.

bisquits: se oli kyllä ihan hassua, että seiskan jälkeen ihan kaikki kaupat oli kiinni!tuntui, että kello olisi ollut paljon enemmän:)

Ocean: kiitos!

Emma: Saa vai? pitääkin nyt vielä tarkistaa tuo helsingin teattereiden jätskipolitiikka;D

SL: Ei, Amsterdamiss aoltiin tällä kertaa:) ja niin kyllähän tuollaisia alueita löytyy monesta paikkaa.

ihan_hupsu: Totta. en tosin tiedä onko sitten yhtään parempi, että suomessakin se on sallittua niin kauan kun sitä ei harjoiteta julkisesti.

Anonyymi: Ei poltettu. Ollenkaan:)

Sirpa: Hahaha, en ole piilorikas, en edes avoimesti rikas. Tykkään vain niin paljon matkustelusta, että priorisoin sen kaiken ylitse.Tämä nejän päivän Hollannin reissu oli lentoineen ja hotelleineen 300 euroa henkilö. Ei siis kovin paha:)en käy oikeastaan koskaan baareissa enkä polta joten opintojen ohella tehdyistä töistä jää jotain säästöönkin:)

Tuo on kyllä jännää, että Saksassa ei sitten kiinnitetäkään niin paljon huomiota sanojen sukuisin kun Suomessa niitä painotetaan niin älyttömästi!

8. marraskuuta 2009 klo 10.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen itse kaavaillut lähteväni käymään Amsterdamissa ensi keväänä, ja kuulostaa siltä, että olette onnistuneet tekemään reissun varsin edullisesti. Saanko kysyä, missä hotellissa olitte yötä ja voitko suositella paikkaa toisillekin (muilta osin kuin tuon nettiyhteyden osalta)? Muita vinkkejä?

Kiitos myös kivasta blogista ylipäätään, tämä on yksi niistä harvoista muotiblogeista, joita jaksan seurata säännöllisesti.

8. marraskuuta 2009 klo 12.56  
Blogger Jonna kirjoitti...

Anonyymi: Hotelli oli Hotel Covent ja nettiyhteyttä lukuunottamatta voin kyllä suositella. sijainti oli erinomainen ja huoneet mukavat. Aamiainen ei kuulunut hintaan mutta sitä ei toivottukaan koska haluttiin aina etsiä aamiaspaikka fiiliksen mukaan:)

Varattiin hotelli hotels.comin kautta ja saatiin sieltä tosi hyvä hinta:)

Lennot varattiin vertaa.fin kautta.
ja kiitos!

8. marraskuuta 2009 klo 19.36  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu