Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

true love

tiistai 8. joulukuuta 2009

true love

Oi jei, asospaketti tuli tänään. Ja hih, sen mukana tullut nahkahame lienee kivoin vaatejuttuni aikoihin. Mikään muu kankaanpala ei ole ainakaan onnistunut saamaan tälläistä lähes pahoinvoivan pyörryttävää oloa ( okei, syynä voi olla myös se hiukan epäilyttävä ruoka jota popsin pari tuntia sitten...)



Ensi kuussa hamonen lähtee kanssani blogiristeilylle. Oikeasti maailman paras nahkahame koska sivustat on trikoota= joustaa = buffetti. Asospaketista kuoriutui pari muutakin kivaa juttua mutta niiden esittely jääköön myöhäisemmäksi kun tuo juuri kotiutunut nälkäinen kähäräpää ei ole ihan maailman innokkain kuvaaja tällä hetkellä;)



 Tadaa! Muistin vihdoin hankkia sukkiksia. Sukkahousut ovat muuten ihan pop mutta kun ne pirulaiset aina hajoavat ihan varottamatta ja sitten sitä tallustelee kuukauden niillä ainoilla ehjillä ( mutta vakavasti hajuhaittasilla) kun ei koskaan muista ostaa uusia. Sama pätee myös sellaiseen meikkikynäterottimeen ja pinsetteihin. Niitä ei ikinä saa kadottaa koska uudet muistaa ostaa ehkä puolen vuoden päästä. 



Posti muisti myös pientä bloggaajaa hiustuotelahjuksilla ja nyt noita kaiken maailman purnukoita ( joista puolia en osaa oikeasti käyttää, vaan lätkin päähän fiiliksen mukaan) alkaa olla sellaiset kasat, että taidan kohta ruveta kaupittelemaan näitä pimeillä kujilla trenssitakki ja aurinkolasit päällä. 

Nyt voisi vihdoin ja viimein tarttua huomisiin luentokuulustelumatskuihin ( tai katsoa gossip girlin...) 




12 kommenttia:

Blogger Marikki kirjoitti...

Mistä tilasit hiuspurnukat? Yritin just tilata lisää lakkaa lookfantastic.comista, mutta olivat pirulaiset säätäneet säännön, jonka mukaan aerosoleja ei saa Iso-Britannian postissa kuljettaa. Sama toistui muissakin nettikaupoissa. Löysitkö jonkun, josta niitä pystyi tilaamaan?

8. joulukuuta 2009 klo 19.55  
Blogger NooranElämää kirjoitti...

Hyvännäköinen hame on kyllä! :) Mäkin päätin viime viikolla, että ostamani samettihame lähtee risteilemään, mutta ihan varmana ostan vielä jotakin kivaa, mikä vie voiton ja hame jääkin kotiin. Tosin voihan siellä vaihtaa asua monta kertaa illan aikana...

8. joulukuuta 2009 klo 20.04  
Blogger Maiju kirjoitti...

Minä muuten katsoin sen uusimman Gossip Girlin ja VOI LUOJA mikä loppu, gaahh!!

8. joulukuuta 2009 klo 20.38  
Blogger Siru kirjoitti...

Tosi hyvännäköinen hame!

juliet xxx

8. joulukuuta 2009 klo 21.34  
Blogger Riikka kirjoitti...

Mulle voi lahjoittaa hiustuotteita jos alkaa kaapit pursuamaan yli ;)

8. joulukuuta 2009 klo 22.38  
Blogger Nina kirjoitti...

Herranjestas, joko nyt pitäis miettiä mitä ottaa mukaan sinne risteliylle?! Apua, mä luultavasti päätän silloin 29.1... Hameesi on kiva, ja juuri buffettia varten luultavasti suunniteltu. Täytynee tilata itselleen samanlainen, voidaan olla sit yhteisessä blogiuniformussa. Ja vetää suklaamoussea kaksin käsin..

9. joulukuuta 2009 klo 8.50  
Blogger Sirpa kirjoitti...

Ooh, aika magee hame! :)

9. joulukuuta 2009 klo 9.41  
Blogger Jonna kirjoitti...

Essi: Sain omani lahjaksi joten ikävä kyllä noista ulkomaisista nettikaupoista en tiedä mitään:(

Noora: Haha, mä olen nyt aika varma, että tää hame lähtee mukaan:D

Maiju: JOO! Se oli aika jännä!!!

Juliet: kiitos:)

Riikka: ;D

NinaV: siis sehän on jo ENSI kuussa:D aaah, suklaamousse<3

Sirpa: kiitos:)

9. joulukuuta 2009 klo 11.36  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Tuo ne hiusjutut mulle tuliaisiksi. :):p Ihanahame. Voit tuoda senkin.

10. joulukuuta 2009 klo 1.08  
Blogger Jonna kirjoitti...

Tuuli: joo, saat tuliaismömmöjä. tullisedät tykkää:)

10. joulukuuta 2009 klo 9.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanainen hame :) Hei, onko nuo henkkiksen sukkahousut minkälaiset, pysyykö ne napakasti paikoillaan? Vastaako kokoaan (nimim. 38 kokoinen akka jolle koon 44 markettisukkikset eivät mahtuneet..)? Entäs, onko nuilla ollenkaan muotoilevaa vaikutusta? t:neiti pömppis..

11. joulukuuta 2009 klo 15.12  
Blogger Jonna kirjoitti...

Anonyymi: hmnn.. itse ostin sukkikset m-koossa ja olivat just oikean kokoiset. Käytän siis yleensä 38-alaosia:)

12. joulukuuta 2009 klo 18.24  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu