Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Prinsessaleikkejä

torstai 17. tammikuuta 2008

Prinsessaleikkejä





En tiedä sainko lapsuudenleikeistä hetkellisen yliannostuksen prinsessamekkoja kohtaan mutta jätin kokonaan vanhat välistä. Vaihtarinakin minulla oli erinomainen tilaisuus vetäistä päälle kunnon kermakakku tuplaruseteilla siihen kuuluisaan Promiin mutta sinnekin menin lopulta coktailmekossa. Saman tempun tein Fall Dancen kohdalla.
Tänä keväänä aion kuitenkin leikkiä silkkiin ja satiiniin kääriytynyttä prinsessaa yhden illan verran oikein sydämeni kyllyydestä. Tämän pääsen tekemään tiedekuntani vuosijuhlan varjolla. Viime vuonna jätin kyseisen hienostelutilaisuuden välistä Pariisissa oleilun vuoksi mutta tänä vuonna aion ottaa kaiken irti tästä akateemisuuden opiskelupaikan mukanaan tuomasta pukuleikistä.
Vuosijuhla järjestetään huhtikuussa, joten mielestäni nyt on juuri sopiva aika alkaa pohtimaan ja mietiskelemään sitä kaikkein tärkeintä, eli PUKUA! Tämänkaltaisissa tilanteissa on mielestäni ehdottomasti se huono puoli, että ymmärtääkseni henkilön oletetaan ihan tosissaan valitsevan vain yhden mekkosen. Toisin sanoen kaikista niistä kymmenistä ja taas kerran kymmenistä iltapuvuista pitäisi onnistua onkimaan se yksi täydellisen täydellinen kaunotar ja olla sen jälkeen katumatta ja haikailematta muita iltapukuja. Tilannetta helpottaakseni päätin tehdä listan kaikista niistä asioista, joita mekoltani haluan.
a) täyspitkä (tämä toisaalta on kyllä pakollinen vaatimus)
b) kaunis väri
c) toisaalta mustakin käy
d) kivoja yksityiskohtia
e) tai aivan yksinkertainen
f) ei liian paljastava
g) ei kyllä mikään kaapukaan
h) hihaton
i) paitsi jos ne hihat on tosi kauniit

Noniin, tämän jälkeenhän sen unelmien mekon etsinnän tulisi olla paljon helpompaa;)

Photobucket

Nyt taidankin painua ihan oikeasti nukkumaan ja ehkäpä satun uneksimaan siitä täydellisestä mekosta:)

-Jonna

Okeiokeiokei...ihan kohta menen sinne nukkumaan. Keräsin tähän alle mielestäni potentiaalisia vaihtoehtoja. Mikä sinun mielestäsi on kaunein?

Photobucket

(Tosin..tietenkään mekko ei oikeasti voi olla mikään näistä, koska näin helppo ratkaisu veisi kaiken metsästyksen ja saalistuksen hauskuuden)

kuvat:
Stilissima
http://manolobrides.com/images/disneyprincesses.jpg
http://www.bridalwave.tv/daily_frock/
www.magnetreps.com

Tunnisteet: ,

9 kommenttia:

Blogger Tuuli kirjoitti...

kaksi keskimmäistä, ehd. mast. ja sulle sopisi parhaiten toka vasemmalta.

17. tammikuuta 2008 klo 1.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi musta on kaikista upein. Mutta toisaalta vihertävässäkään ei ole mitään vikaa ;)

17. tammikuuta 2008 klo 8.44  
Blogger dolce kirjoitti...

Tuo 3. eli musta on ihanan mallinen!

17. tammikuuta 2008 klo 10.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi 3:nnen kuvan mekko (eli se musta :)) On upea!

17. tammikuuta 2008 klo 10.52  
Blogger Sanna kirjoitti...

Toisessa vasemmalta on upea leikkaus: juuri oikealla tavalla paljastava. ja mieti mitkä mahdollisuudet leikitellä upeilla pukukoruilla!

17. tammikuuta 2008 klo 15.45  
Blogger Poni kirjoitti...

ah lemppari on ehdottomasti noissa mekoissa toi toka eli vihreä. NAMS!

17. tammikuuta 2008 klo 17.02  
Blogger Tuuli kirjoitti...

tokan mekon kantajalla oleva "selkäkoru" (i.e. luultavasti kaulakoru väärinpäin) on tosi hyvännäköinen ton leikkauksen kanssa. Itse laittaisin ehkä jonkun asteen kevyemmän ja siromman korun, mutta ehdottomasti harkitsemisen arvoinen idea!!

17. tammikuuta 2008 klo 18.28  
Blogger Silja kirjoitti...

Kaksi ensimmäistä! Vihreä näyttää minulta, mutta myös tuo ensimmäinen olisi varmasti todella upea luonnossa :>

17. tammikuuta 2008 klo 20.39  
Blogger Christina kirjoitti...

toka vasemmalta on suosikkini. (: täydellisen mekon hankkiminen on niin raskasta, äh.

19. tammikuuta 2008 klo 1.50  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu