Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Piirakkataiteilua kivikaudella

sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Piirakkataiteilua kivikaudella

Tänään sain huomata, että loppiainen on jokin oikea juhla ja, että olemme muutenkin siirtyneet tammikuulle, eli yhdelle niistä kivikausikuukausista jolloin kaupat ovat sunnuntaisin kiinni. Siis ne oikeat kunnon kaupat, joihin ihmiset menevät ostamaan muutakin kuin kaljaa ja tupakkaa. Tämä kaupat kiinni sunnuntaisin polittiikka ärsyttää minua muutenkin suunnattomasti mutta tänään se oli erityisen raivostuttavaa. Löysin näet itseni tärisemästä kylmästä, marjapiirakka tassuissani pimeän ja suljetun ostoskeskuksen ulkopuolelta kello 12.10 tätä päivää. Perjantaina oli äitini synttärit mutta kiireisinä ihmisinä juhlimme niitä vasta tänään ja olin ajatellut yllättää äitikultani vastaleivotulla piirakalla ja kukkapuskalla. Tämä kukkapuska jäi nyt sitten ostamatta ja piirakkakin kärsi hiukan kanneltuani sitä ympäriinsä tunnin ajan busseissa ja suljettujen kauppajen edessä. ARGH! Yksi asia josta nautin suunnattomasti asuessani Yhdysvalloissa oli nimenomaan kauppojen aukioloajat. Ne olivat aina auki. Ei ollut sellaista päivää ja aikaa, jolloin suurin ruokakauppa tai jenkkien "apu kaikkeen kauppa" Wall Mart olisi ollut suljettu.

Pääsin kuitenkin piirakan kanssa lopulta perille äidilleni ja lupasin kukat saapuvaksi ensi viikolla:)

Kylmyytta vastaan taistelussa ei myöskään auttanut, että olin aamulla vaatekaappia tutkiessani päätynyt hameeseen. Ihana kirpparilöytöni pääsi tänään ensimmäistä kertaa ulkoilemaan ja täytyy sanoa, että olen yhä aivan rakastunut:)

Photobucket

Photobucket

Paita - Naf Naf
Koru - Accessorize
Vyö- Glitter (tällä kertaa ruskea käytössä)
Hame - Second hand

Sain myös tänään pikkuveljiltäni Paon toisen kauden! Olin erittäin ahkera tyttö ensimmäisen kauden kanssa ja ahmin sen loppuun muutamassa päivässä. Nyt olen joutunut olemaan vuorokauden ilman Scofieldia ja tunnen jo vieroitusoireiden ensi tärinät. Tänä iltana eromme onneksi loppuu:) Kuulin tosin, että miekkonen olisi oikeassa elämässä enemmän innostunut omasta sukupuolestaan. Ehkäpä rakkautemme voikin jatkua vain televisiosuhteena;)

-Jonna

ps. löysin blogilistalta tiedon, että tällä blogintekeleelläni olisi 31 tilaajaa! Olen hämmentynyt ja innoissani. Kiitos kaikille, jotka jaksavat tekstinpätkiäni lueskella:)

ps.2 tämä ps. on omistettu ystävälleni Tuulille, joka juuri lentelee takaisin Pariisiin: Turvallista matkaa Tuutiseni ja huhtikuussa saavun vaate&kenkäkasani kanssa:)

Tunnisteet: ,

4 kommenttia:

Blogger tipitii kirjoitti...

Musta tuntuu, että kauppojen aukiolo-ajat hyökkää muakin vastaan. Arkisin ei koululta ja harrastuksilta ehdi, lauantaisin ole niin aamuuninen, että kaupat ovat melkein sulkemassa oviaan kun touhotan sisälle. Milloinkaan ei ole aikaa kunnollisiin ja rauhallisiin shoppailu-hetkiin. Tosin siinä mielessä olen iloinen sunnuntaina kiinniolevista kuapoista, ettei ainakaan silloin tarvitse mennä töihin sijaistamaan.

6. tammikuuta 2008 klo 20.44  
Blogger annukka kirjoitti...

Ihastuttava hame, ja mielenkiintoinen uusi blogituttavuus muutenkin. :)

6. tammikuuta 2008 klo 23.22  
Blogger Jonna kirjoitti...

tipitii: hih, itse olen niin materialismin uhri, että tarvitsen ne kaupat auki ihan vain sen tietoisuuden vuoksi, että halutessaan voi lähteä ostoksille:)

maria: kiitos ja kiitos ! :)

7. tammikuuta 2008 klo 17.54  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Tuuli kiittää ja kumartaa, ja haluaa tässä välissä muistuttaa Jonnalle asetetuista painorajoituksista Pariisin matkan suhteen.

9. tammikuuta 2008 klo 12.14  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu