Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kuviosekasotku

torstai 10. tammikuuta 2008

Kuviosekasotku

Huolimatta ulkona nilkkoihin ylettävästä rännästä, kylmästä viimasta ja siitä faktasta, että elämme tylsänharmaata tammikuuta, halusin välttämättä pukea päälleni hameen ja uudet sukkahousuni. Minulla on ikävä tapa saada tälläisiä vaatteita koskevia pakkomielteitä. Pienenä maastouduin aina sängyn alle kun äiti oli eri mieltä vaatevalinnastani (sain aika vapaasti valita vaatteeni jo tarhaiässä mutta toisinaan äiti päätti vastustaa mahtavia "uimapuku ja keijukaissiivet helmikuussa"-ideoitani). Koska äitini ei ole enää aamuisin takomassa järkeä päähäni ja poikaystävänikin oli jo ehtinyt lähteä kouluun, ei kukaan ollut estämässä minua suunnitelmassani kohti katastrofia. Näin ollen suljin ulko-oven jäljessäni ja kuvittelin näyttäväni vähintään universumin toiseksi tyylikkäimmältä olennolta. Ensimmäinen tuulenpuuska, joka heitteli hamettani, antoi jonkinlaista vihjettä asuvalinnan epäonnistumisesta. Tiedättekö paljonkon tuulta tarvitaan nostamaan sifonkihame kohti korvia? Ei juuri muuta kuin kevyt henkäys. Tiedättekö kuinka moni autoilija näki pinkki-valkopalloiset alushipstersini matkalla bussipysäkille? Huoh. En minäkään. Epäilys tosin liikkuu tusinan pelottavammalla puolella. Onneksi oli sentään kivat alushousut päällä. Toinen asukokonaisuuteni vajaavaisuus oli nimenomaan sukkahousuni. Hyvät, paksut ja KELIIN SOPIVAT sukkikset olisivat paitsi suojanneet jalkaparkojani kylmältä mutta myös estäneet tämän suunnittelemattoman alusvaatenäytöksen. Nämä pitsihärpäkkeet vain lisäsivät siihen surullisen K-18 elementin. Tästä lähtien (lupaan ja vannon), tarkistan ensin ulkona vallitsevan säätilan ja ideoin vaatteet vasta sen jälkeen.

Ainiin. Kirsikkana alushousujeni päälle. Nähdessäni kuvat asustani sain todeta hameeni ja sukkisten kuvioinnin muodostaneen kivan tilkkutäkin yhdessä. Päivän toinen lupaus. Tästä lähtien tarkistan vaatteiden yhdistelyn tuloksen myös peilistä. En vain mielikuvituskuvaa pääkopastani.

Tämän kaiken avautumisen jälkeen voin vielä kertoa, että päivä oli muuten suhteellisen mainio. Lintsasin tietysti taas tenttiin lukemisesta (ympäristöoikeus...seriously?), tuijottelin Pakoa ja lähdin lopulta äidin luokse syömään sekä ahdistelemaan pikkuveljiä peruskoulun jälkeisistä valinnoista. Olen aika varma, että voisin saada "rasittavin isosisko"-palkinnon, jos vain tietäisin milloin finaali järjestetään:)

Photobucket

Toppi - H&M
Vyö - Glitter (en enää osaa olla käyttämättä näitä vyötärövöitä!)
Hame - ZARA
Sukkahousut - Pieces
Koru - Korulaatikon pohjalta

Tässä "tarkennusta" korusta (mahtava valotus):

Photobucket

Jonna:)

Tunnisteet:

4 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

muuten kiva, mutta toi hame ja sukkahousut on yhdessä kyllä vähän levottomat. :)

10. tammikuuta 2008 klo 22.50  
Blogger Jonna kirjoitti...

tuhlaus: Niin ovat. Ärsyttää kun huomasin vasta, kun olin kävellyt koko päivän noissa kamppeissa:)

10. tammikuuta 2008 klo 23.28  
Blogger Tuuli kirjoitti...

oijjoijohiii, samaa mieltä hame ja sukkahousut-setistä (arvannet varmaan etukäteen muutenkin, mitä mieltä oon kasarikuvioisuidta sukkahousuista. mutta ok, ne on muotia). Sen sijaan muuten aivan superihanayhdistelmä! Oikeesti! Ja mä en edes alunperin tykännyt tosta hameesta!

11. tammikuuta 2008 klo 10.21  
Blogger Jonna kirjoitti...

tuuli: Ei noi ole mitkään kasarisukkikset. Ne on sellaiset söpöt pitsisukkikset vain:) Mutta otan liikuttuneena vastaan kehun koska muistan kyllä aiemmat mietteesi tuosta hameesta:)

11. tammikuuta 2008 klo 12.07  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu