Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Puskuriprinsessan itkupotkuraivarit

perjantai 11. tammikuuta 2008

Puskuriprinsessan itkupotkuraivarit

Photobucket

Tänään sain kunnian vastaanottaa H&M:n uuden kevätkuvaston! Muistan vielä selvästi ne ajat, kun kyseisen puodin kultatyttöasiakkaana sain kyseisen läpyskän käsiini jo marraskuun puolen välin tienoilla. Lienevätkö Hennesillä paiskoneet minut mustalle listalle kun pidin tuossa taannoin vuoden kestäneen tilailutauon heidän tuotteistaan? Kahlailtuani opuksen läpi, löysinkin sieltä muutamia mahdolliseen tilaukseen lähteviä vaatekappaleita. Mukava mielikuvitusshoppailuni pysähtyi kuitenkin kuin seinään päästessäni uimapukuihin saakka. Kyllä. Tarjolla oli aivan ihania bikinejä useissa lempiväreissäni. Kauniita leikkauksia ja mahdollisuus omiin yhdistelykokeiluihin. Mitään minulle sopivaa? Eipä juuri. Tilanne on nimittäin se, että minua on "siunattu" 75DD koon rinnuksilla. Näiden kavereiden vuoksi joudun välittömästi hyppimään yli kaikki ihanat bikiniyläosat, jotka alkavat sanoilla,
naru = jos haluan ottaa aurinkoa yläosattomissa, teen sen ilman bikineitä.
kolmio = katso yllä oleva
bandeau = menisi vielä muuten mutta niskaraukkani ei millän jaksa pidellä ylhäällä sellaista painolastia.

Näin. Ratkaisu bikiniongelmaani? Tarvitsen bikiniyläosan kaarituella ja omaa kokoani (tai edes lähellä). Monetko tälläiset bikiniliivit ovat H&M:n tarjonnassa keväällä 2008? hoh, hoh, hoh. Yhdet.
(ja ne olivat rumat). Okei, oli niitä yhteensä jopa kahdet mutta tuo yksi kuulostaa dramaattisemmalta:D

Kun nyt tämän valituksen aloitin voin samalla päästellä vihojani ulos myös sen mestarin ideasta, joka päätti myydä bikinejä ylä- ja alaosa samassa paketissa. (tätä näkee vieläkin surullisen monessa kaupassa). Totta kai! Kaikkihan me olemme samankokoisia ylhäältä ja alhaalta! Ääliömäistä! Olen ylhäältä tuo surullinen edellä jo mainittu 75DD ja alhaalta 36-38. Olen joutunut vääntämään itkua ties kuinka monta kertaa todetessani, että kaupan mukaan sidon alaosan narulla kiinni tai annan puolet rinnoistani roikkua vapaina. Samalla haluaisin vielä osoittaa suuret kiitokseni sille nerolle, joka päätteli, että isorintaiset naiset haluavat sen alaosan ylettyvän yli navan ja mielellään lahkeilla sekä pastellisella kukkakuviolla. Voi kiitos! Nyt ei tarvitse ainakaan pelätä niitä ikäviä palovammoja.

Onko oikeasti liikaa vaadittua, että saisi kauniin yläosan kaarituilla ja samaa tyyliä olevan alaosan, jonka alla ei voi telttautua ja jossa ei ole selluliittejä peittämään tarkoitettua helmaa?

ja by the way H&M, kuppikoot jatkuvat vielä reilusti yli sen C:n!

-Jonna

ainiin! on minulla jotain kivaakin sanottavaa: keksimme tänään äidin kanssa lähteä maaliskuussa kauneushoitoihin Tallinnaan:) Täältä tullaan hoidetut kynnet, uuden malliset kulmat ja uusi väri hiuksiin! Vih-hii!

Photobucket

kuva: http://www.magnetreps.com/

Tunnisteet:

10 kommenttia:

Anonymous tink kirjoitti...

H&M:n sivuilta ainakin löytyy pikaisesti laskettuna viidet kaarituelliset bikinien yläosat, eivätkä ne kaikki nyt ihan rumia ole (jotkut oli kyllä aika tylsiä). :)

11. tammikuuta 2008 klo 22.04  
Anonymous Tuhlaus kirjoitti...

samassa veneessä ollaan darling! Ratkaisin viime kesänä bikini ongelman tekemällä kahta työtä, jotten edes ehtinyt rannalle.. :(

11. tammikuuta 2008 klo 22.44  
Blogger Ciara kirjoitti...

Minäkin selailin niitä h&m:n kuvaston bikinisivuja useaan otteeseen, ja vaikken nyt ihan povipommi olekaan niin siltikään ei mainannut löytyä mieleisiä... Onko tuo kuva sun piirtämä? *ooh* Tallinna on monessakin mmielessä ihan mainio matkailukohde! Kiva blogi sulla, tulen toistekin.

12. tammikuuta 2008 klo 3.13  
Blogger Jonna kirjoitti...

tink: niin, nitä kaarituellisia löytyy joitakin mutta ei sellaisia mitkä menevät sinne D-kupin puolelle:)

tuhlaus: Sama juttu mulla viime kesänä. Uin ainoastaan kerran nizzassa ja siellä olin C-kupin bikineissä, joissa oli liian iso ympärysmitta -> en hirveesti voinut liikkua:D

ciara: Kuva ei ole mun piirtämä, harmi. Unohdinkin laittaa siihen mistä se on. oho, pitää korjailla:) Tule ihmeessä lukemaan höpinöitäni uudelleen!

12. tammikuuta 2008 klo 13.00  
Anonymous amma kirjoitti...

Aah, ihanaa, sielunsisko! Viime kevään H&M:n kuvastosta löytyi yhdet kivat yläosat mun 80D:lle, ja olenkin jo luopunut toivosta koskaan saada uusia, ainakaan muualta kuin "alan erikoisliikkeestä". Ihan tyylikkäästi olen myös mustilla perusrintsikoilla ottanu takapihalla aurinkoa.

Aion jatkossakin roikkua täällä kuulemassa muidenkin valituksia vaatekaupan muottiin sopimattomien neikkosten valituksia, jotten aivan yksin katkeroidu!

12. tammikuuta 2008 klo 19.43  
Blogger Jonna kirjoitti...

amma: ja noissa "alan erikoisliikkeissä" huomaa pian maksavansa bikineistä yli 100 euroa:D
Tänne vain seuraamaan valituksiani. Kevään mittaan innostun luultavasti meuhkaamaan tuosta löysäpaita/tunikamuodista, joka saa isorintaisen näyttämään kymmenen kiloa todellista paksummalta:)

12. tammikuuta 2008 klo 20.22  
Blogger tipitii kirjoitti...

Noo, mulla ongelma on sitten ihan päinvastanen, täytettä ei meinaa niihin yläosiin löytyä. Näytti ihanilta noi bikinit, mut kattoo nyt sopiiko ykskään noista mun vartalolle. Uudet bikinit meinaan olis ostoslistalla ennen Italian matkaa

13. tammikuuta 2008 klo 0.12  
Blogger Sofii kirjoitti...

Tuo bikinien (myös alusvaatteiden) ylä- ja alaosan myyminen yhdessä on kyllä jotain niin tyhmää! Veikkaan, ettei kovinkaan moni ole ylhäältä ja alhaalta juuri saman kokoinen. Itsellänikin yläosa on bikineissä aina suurempi.

13. tammikuuta 2008 klo 16.19  
Blogger Dolce Vita kirjoitti...

Minä ostan bikenejä varmaan vähemmän kuin kukaan... Syy: en harrasta enää rannalla makaamista yhtä paljon kuin nuorempana. Mutta viime kesänä bikinien virkaa toimittivat turkoosit nirunarubikinit, jotka sain ilmaiseksi Solo- lehdestä ;) "Yksi koko, sopii kaikille"... yeah right.

13. tammikuuta 2008 klo 17.09  
Blogger Jonna kirjoitti...

tipitii: ah! mukava tietää, että muillakin kuin meillä jättipovisilla voi olla ongelmia uikkareiden oston kanssa:) Yritetään kaikki selvitä erilaisten vartaloidemme kanssa ja ehkä kaupatkin joskus päättävät huomioida ihmisvartaloiden erilaisuudet:)

sofii: Niinpä! Onneksi tämä käytäntö näyttää olevan häviämässä pikkuhiljaa:)

dolce vita: itsellänikin on tuo rannalla makaaminen jäänyt vähemmäksi "vanhetessa" (nuoriahan tässä vielä ollaan!) mutta olisi niin kivaa, että olisi edes vaihtoehto mennä grillaamaan nahkaansa sinne rannalle:)

13. tammikuuta 2008 klo 19.29  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu