Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pariisi vaatekaapissani

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Pariisi vaatekaapissani

Aluksi haluan esittää syvät pahoittelut kaikille niille viattomille ohikulkijoille, jotka näkivät valokuvaussessioni parvekkeella.

Ja nyt niihin Pariisiin ostoksiin (joita tuntuu olevan niin kovin vähän vaikka jatkuvasti roikkui muovipussi kädessä!)

Ostos numero 1.


"Drop The Chocolate and No One Gets Hurt"

Hintaa löytyi 17 euroa mutta tekstin lumoamana olisin maksanut varmaan tuplastikin:) Myyjätyttö muuten piti minua saksalaisena ja asetti kortinlukukoneeseen kieleksi saksan. Ach!

Ostos numero 2.



Harmaat Converset 35  euroa.
Sanotaan converseista sitten mitä tahansa, niin ovat kyllä niin pirun mukavat jalassa, että minä ainakin kuulun näiden kenkien fanittajiin. Kaapista löytyy myös toiset mokomat ruskeina.

Ostos numero 3



Musta mekko 17,5 euroa.
Tämä mukavuus löytyi ihanalla -50% lapulla koristettuna ja hetken ajhkailun jälkeen keräsin mekkosen mukaani. Onneksi keräsinkin, sillä on aivan älyttömän kiva ja mukava päällä:) Hupsista, kuvat ovat hiukkasen ylivalaistuneita mutta mekko on siis ihan mustamusta:D

Ostos numero 4.




Nilkkurit 19 euroa.
Löytö heti ensimmäisenä päivänä!  Rakastan noita sivuilla olevia nappeja ja harmaata kangasta kenkien "yläosassa"

Ostos numero 5.




Nilkkurit 19 euroa.
Samaisesta paikasta kuin edellisetkin ja myöskin ensimmäisenä päivänä:) 

Ostos numero 6.



Vihreä leveänmallinen takki 41,5 euroa.
Oli -30%-alennuksessa ja hetken aikaa pohdin, että uskallanko ostaa sitä mahdollisen "lumipalloefektin" pelossa. Takki kun on malliltaan aika telttamainen, niin pelkäsin se lisäävän extrat kymmenen kiloa;) Nyt olen kuitenkin jo aivan innoissani tästä!

Ostos numero 7.



Korkeakauluksinen paita 7,90 euroa.
Ihastuin harmaaseen väriin ja käytännölliseen malliin. Nappasin tämän mukaani aivan viimeisinä tunteina Pariisissa:)

Ostos numero 8.




Neuletakki KooKain outletista 25 euroa! Tämä on ihana! Pehmeä, mukava ja yhden koon liian iso. Napattuani tämän hyllystä, hymistelin pelkkää tyytyväisyyttäni seuraavan 
tunnin:D

Ostos numero 9.



Takki 15 euroa!
Tämä beige mahtavuus oli -65& alessa ja on kovaa vauhtia muuttumassa ylivoimaiseksi takkilempparikseni:)

Ostos numero 10.


Pellavamekko ZARAsta 39,90 euroa. Nähtyäni tämän olin heti aivan haltioissani. Ihana väri, malli ja materiaali. 
Minun mekkoihanuuteni!


Noin! Siinä ne nyt olivat:) Joukosta puuttui tosin KooKaista ostama paitani, jota en jaksanut metsästää pyykkikorin uumenista. Lisäksi ostin myös maailman mahtavimman tuoksuista kookosrasvaa Sephorasta:) ja kasan sukkia (10 paria!). Olen superhyvä kadottamaan ja hajottamaan sukkaparkojani, joten niitä pitää aina ostaa urakalla:)

Nyt lähden viettämään herkkiä hetkiä rikosoikeuden kirjan kanssa:)

-Jonna


Tunnisteet: ,

24 kommenttia:

Blogger Auntie Tati kirjoitti...

Oi oi, noi Roope Setä- vai oliko se nyt Hannu Hanhi-nilkkurit on aivan ihunat. Siis puhun nyt niistä joissa oli se harmaa kangasosio ja kaksi nappia.

4. huhtikuuta 2008 klo 19.24  
Blogger S kirjoitti...

Kaksi viimeisintä löytöä ovat kyllä ihanimpia! Tuo takki noin halvalla on todella hyvä löytö ja tuo pinkki mekko.. kuin unelma. Myöskin tuo ostos numero 4, eli nilkkurit, ovat täydelliset. Tahtoo shoppailemaan kunnolla!!

4. huhtikuuta 2008 klo 19.27  
Blogger Calin kirjoitti...

Täällä kuola valuten katon noita sun ihanuuksia! Oon liian mykistynyt sanomaan mitään muuta :D

4. huhtikuuta 2008 klo 21.42  
Anonymous shandi kirjoitti...

Ihania...

4. huhtikuuta 2008 klo 23.10  
Blogger MouMou kirjoitti...

Suklaapaita, voi söpö!:D<3 Ihastuin täysin siihen.

5. huhtikuuta 2008 klo 8.44  
Blogger Jasmina kirjoitti...

ihana tuo suklaa paita :o! ja tuo musta mekko ja kengät :> olen kateudesta vihreä

5. huhtikuuta 2008 klo 12.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan upeita vaatteita! :)
Mistä ja milloin olet löytänyt ruskeat Converset? Haluaisin itselleni sellaiset, mutta ei taida enää olla sitä väriä markkinoilla.

5. huhtikuuta 2008 klo 13.00  
Blogger Jonna kirjoitti...

auntie tati: Varmaankin molemmat ankkaherrat käyvät kuvaukseen. Ja kiitos, olen itsekin noista aika fiiliksissä:)

s: kiitos:) Minun pitäisi taas lopettaa shoppailu vähäksi aikaa. Tili huutaa jo tuskaansa;)

calin: kiitos:)

shandi: kiitti!

moumou: Olin itsekin aivan lumottu. Löytyi vielä ihan viimeisenä pariisitunteina! kamalaa, jos se ei olisi ikinä pompannut silmilleni!

jasmina: kiitos. On kivaa saada muita kateellisiksi, kun yleensä olen itse se joka kadehtii:)

anonyymi: Ostin ruskeat converset viime elokuussa Barcelonasta:)

5. huhtikuuta 2008 klo 13.21  
Anonymous mandariinipöö kirjoitti...

toi 15e takki on mahtava! harvoissa blogeissa on näin hyvät ja selkeet kuvat; --> suosikkeihin.. :))

5. huhtikuuta 2008 klo 13.45  
Blogger Hinska kirjoitti...

Olipa hienoja löytäjä!

5. huhtikuuta 2008 klo 14.32  
Blogger tipitii kirjoitti...

Älyttömän ihania vaatteita! Mun ehdottomat lempparit on noi molemmat mekot, harmaa paita ja se muka-lumipallotakki. Pääsisipä Pariisiin...

5. huhtikuuta 2008 klo 15.53  
OpenID pinja2 kirjoitti...

Vitsi, olet tehnyt ihan mahtavia löytöjä! Rakastuin oitis kenkäostoksiisi, etenkin noi tokat nilkkurit on niin ihanat, etten pysty edes kuvailemaan, kuinka paljon niistä pidän. Oot onnentyttö, kun sulla on ne.

5. huhtikuuta 2008 klo 16.50  
Blogger Molly kirjoitti...

Oih mitä ostoksia, ihania!

5. huhtikuuta 2008 klo 19.35  
Blogger Jonna kirjoitti...

mandariinipöö: kiitos! ja kiva, että tykkäät kuvista:)

hinska: Kiitti!

tipitii: Pariisi on kyllä vierailemisen arvoinen paikka:)

pinja2: Hih, kiitos:) Tykkäilen itsekin kovasti nilkkureistani:)

molly: kiitos:)

5. huhtikuuta 2008 klo 22.08  
Blogger Frances kirjoitti...

Kivoja ostoksia - nilkkureihin varsinkin ihastuin :>

5. huhtikuuta 2008 klo 22.52  
Anonymous saara kirjoitti...

Kyllähän tossakin oli jo ostoksia ihan riittämiin..!
Etenkin noi ekat kengät on kauniit, ja mullekin tuli heti niistä mieleen (hyvällä tavalla) ne Roope-sedän nilkkahärpättimet :)

6. huhtikuuta 2008 klo 12.41  
Anonymous bébé kirjoitti...

Haa! Eilen löysin itselleni uuden blogin, ja tänään törmäsin tänne, ilmeisestikin tuon eilen löytämäni Pariisissa asuvan bloggarin kaveriin! Hassua :D. Ostoksesi ovat aivan ihania, ihastelen kumpiakin nilkkureita ja sun hiuksia (okei, sun silmiä kanssa).

6. huhtikuuta 2008 klo 17.52  
Blogger Peippo kirjoitti...

"Drop the chocolate and no one gets hurt." Jotenkin voin kuvitella tuollaisen paidan päälleni. :D

Ihanat nuo ensimmäiset nilkkurit!

6. huhtikuuta 2008 klo 19.59  
Blogger Jonna kirjoitti...

frances: kiitos!

saara: tykkään itsekin kovasti noista roope ankka-kengistäni:)

bebe: ah, törmäsit varmaankin Tuulin mahtavaan blogiin:) kiva, että löysit minutkin:)

peippo: hih, olen itsekin aivan fiiliksissä tuosta paidasta:D

6. huhtikuuta 2008 klo 21.52  
Anonymous winda kirjoitti...

Suklaateeppari ja ekat nilkkurit aivan upeat :D

7. huhtikuuta 2008 klo 17.02  
Blogger Jonna kirjoitti...

winda: kiitos:)

7. huhtikuuta 2008 klo 20.41  
Blogger melina kirjoitti...

Hienoja löytöjä, halvalla sait Conversit.

8. huhtikuuta 2008 klo 6.09  
Blogger mimi kirjoitti...

Oioi, varsinkin nuo Converset ja musta mekko oli tämän tytön mieleen :)

8. huhtikuuta 2008 klo 10.25  
Blogger Jonna kirjoitti...

melina: Oli kyllä kiva juttu toi conversien hinta. Onneksi en ostanut Suomesta:)

mimi: kiitos:)

8. huhtikuuta 2008 klo 23.11  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu