Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Possujalat

lauantai 5. huhtikuuta 2008

Possujalat



Himputti sentään kun väsyttää! Poikaystävä kotiutui jostain työpippaloista kahdelta yöltä ja vietti seuraavat kaksi tuntia kylpyhuoneessa kovaäänisesti öristen. Olen hyvillä unilahjoilla varustettu mutta voi herranjestas sitä meteliä!
Minua kiellettiin kirjoittamasta asiasta enempää, joten muihin asioihin...

Tämä päivä meni ainakin osittain tenttikirjan parissa. Tenttikirjojen lisäksi lueskelen myös tämän vuoden pääsykoekirjoja, että olisin tuutoroitavilleni hyödyksi. Lukemista siis ainakin riittää:)

Ettei elämä menisi pelkästään lattialla makoiluksi (lukupaikkani) järjestin itseni ja sen eilisöisenörisijän katsomaan P.S Rakastan Sinua - leffaa. Olen lukenut elokuvan pohjalla olevan kirjan aikoinaan, joten halusin välttämättä nähdä miten tekele on muutettu isolle kankaalle.
En ollut kirjan erityinen fani mutta voi äh! tuon elokuvan kanssa.En vain ikinä opi ymmärtämään, että jos kirjaa pidetään niin hyvänä, että siitä halutaan tehdä elokuva, niin miksi ihmeessä tuossa elokuvassa sitten kaikki on käännetty aivan ylösalaisin! Miksi muuttaa koko tarina henkilöitä myöten jos alunperin juuri sen kirjan vuoksi on innostuttu tekemään koko leffa?! Huoh.
En siis erityisemmin nauttinut tekeleestä. Kyllähän sitä silmät kostuivat pariin otteeseen mutta hei, minä olekin onnettomista onnettomin itkupilli. Pakko muuten mainita, että en ole suosituin mahdollinen kaveri leffaan, jos teke perustuu kirjaan. Olen yleensä aina lukenut kirjan ja urputan pienimmästäkin muutoksesta. Harry Pottereissa olen aivan kamala:D

Oli minulla siellä teatterissa vaatettakin päällä. En tiedä onko syy vanhenemisen mutta yhtäkkiä Lindex on kohentanut imagoaan silmissäni reippain askelein. Kaappasin sieltä eilen mukaani uuden hameen, paidan, sukkikset ja kaulakorun (Pariisista jäi joitakin kymppejä tilille ja pitihän ne tuhlata...) Uudet kamppeet pääsivät päälleni elokuviin. Toisessa kuvassa ulkovaatteet:)



Ulkovaatekuvassa:

Huivi - Nizzasta
Takki - ZARA
Kengät - Pariisista

Ja huomenna lopultakin sen kilpailu:)

-Jonna

Tunnisteet: ,

16 kommenttia:

Blogger -SL kirjoitti...

Ihania löytöjä! matkastasi oli kiva lukea, hienoja kuvia otit ja Pariisi näyttää upealta :)

5. huhtikuuta 2008 klo 22.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mäkin olen parin viime vuoden aikana alkanut löytää Lindexistä vaatteita, itse asiassa aika paljonkin. Mun varmaat neljät viimesimmät farkutkin on sieltä. Onkohan se se ikääntyminen vai liikkeen muuttuminen nurekkaammaksi. Vai menimmekö tosiamme sopivasti puolitiehen vastaan?
Mut KappAhl tuntuu kyllä edelleen melko tätikaupalta joitakin harvoja löytöjä lukuunottamatta. viimeisin ostos KappAhlista olikin kengät lasten osastolta. :)

5. huhtikuuta 2008 klo 22.56  
Blogger Sara kirjoitti...

Tuskin se Lindexin ihanuus ikääntymisestä on kiinni - olen itse 14 ja olen todellakin huomannut, että sieltä on alkanut löytyä vaikka mitä!

Kaunis asu :)

6. huhtikuuta 2008 klo 10.52  
Blogger MouMou kirjoitti...

Örinää kylppäristä? Voi kuule, kärsin viime yönä samasta viasta, mutta pari tuntia myöhemmin!:D

6. huhtikuuta 2008 klo 11.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi miten suloisen väriset sukkikset. Ja ihania löytöjä pariisista ja.. no kehuja kehuja ja kehuja ihan vain yleisesti kaikesta. (:
Ja vielä pieni lainaus kirjoituksestasi: "Olen yleensä aina lukenut kirjan ja urputan pienimmästäkin muutoksesta. Harry Pottereissa olen aivan kamala:D"
Jes, kerrankin joku joka varmasti ymmärtäisi minua. Haluaisitko lähteä kanssani elokuviin? :D

6. huhtikuuta 2008 klo 13.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen huomannut saman Lindexin suhteen ja ajattelin itsekin ensin, että olenkohan tullut vanhaksi, kun sieltä yhtäkkiä löytyy aina jotakin.. Mutta koska äitini vastaavasti sanoi, ettei enää löydä sieltä juuri koskaan mitään, sen on pakko johtua valikoiman muuttumisesta ;)

6. huhtikuuta 2008 klo 15.19  
Blogger waterproof mascara kirjoitti...

Wau!:> Sulla on toosi kauniita kuvia:)

6. huhtikuuta 2008 klo 18.03  
Blogger Linnea B kirjoitti...

Voi kuule, kohtalotovereita ollaan! Minä olen ihan järkyttävä kirjan filmatisointeja katsellessani, olisitpa istunut vieressäni kun ensimmäinen Harry Potter tuli teattereihin..! Että en taida itsekään olla sitä suosituinta leffaseuraa. Lisäksi tykkään kommentoida telkkaohjelmiakin, ihan vaikka vain hahmojen idioottimaisuutta ihmettelen aina ääneen, ja muita ärsyttää... :D

6. huhtikuuta 2008 klo 18.21  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Katsoin P.S. I love you:n laittomasti netistä ja, noh, leffa nyt oli mitä oli. muttamutta mitä Hilary Swankille on tapahtunut??? Se tyttöparka oli niin saamarin laiha, että hyvä jos nahkaa oli luiden päällä! Oikeasti, olenko ainoa, jota se hätkähdytti??

6. huhtikuuta 2008 klo 18.44  
Blogger Jonna kirjoitti...

*~sl: kiitos! ja Pariisi olikin upea!

tuhlaus: Hih, yritän uskotella, että Lindex on vain käynyt läpi nuorennusleikkauksen:D

s: huh, ehkäpä kyse ei sitten ole vanhenemisesta:)

moumou: hah, en tiedä miksi mutta nauran komentillesi jo viidettä minuuttia:D

ka. kiitoksia ja mahtavaa, että on muitakin leffaurputtajia!

ann: kyllä kyse on oltava lindexin nuorennusleikkauksesta:)

scarred my heart: kiitoksia:)

linnea: kiva, että löytyy muitakin leffaurputtajia:) itse harrastan myös jonkin verran tuota sarjaurputusta mutta vihaan jos vaikka poikakaveri harrastaa samaa:D

tuuli: joo, se oli ihan järkyn laiha! ja leffa oli tosi plaa.

6. huhtikuuta 2008 klo 21.49  
Blogger sarakissa kirjoitti...

Meni örisemään vessaan? oliko sille joku syy vai ihan muuten vain vaan?:) Ei sentään oksentanut pesukoneeseen niinkuin mun poikakaveri joskus teki.. (ja oltiin tuolloin tunnettu n. kk).

Leffat jotka perustuu kirjoihin on lähes aina huonompia kokemuksia kuin se kirja enkä enää halua katsoa niitä, koska olen maailman rasittavin leffan aikana ja vielä ainakin tunnin sen jälkeen! en vain pysty pitämään suutani kiinni ja ilmoittamaan muille mitkä kaikki kohdat olivat erilaisia (ja parempia) kirjassa ja millä tapaa sekä mihin hahmoihin on valittu ihan täysin väärän näköiset näyttelijät. TSH-leffoissa meinaan seota vieläkin, huh. Potterit on myös pahoja.

6. huhtikuuta 2008 klo 23.19  
Blogger Jonna kirjoitti...

sarakissa: ei kulemma oksentanut, että ties mitä siellä puuhasi:D Hieno ,että löytyy muitakin leffaurputtajia! En tajua, että jos on niinkin yksinkertainen asiakuin, että kirjan hahmot ovat irlantilaisia, niin miten ne leffassa yhtäkkiä ovatkin jenkkejä? argh!

7. huhtikuuta 2008 klo 9.26  
Blogger Katariina kirjoitti...

Mä kävin myös katsomassa kyseisen elokuvan ja kyllähän sen nyt katsoi vaikka ei se ei suosikkilistalle mahdukaan. Yleensä luen myös kirjat ennen leffaa ja innokkaasti tarkastan sitten siitä tehdyn elokuvan, mutta tämän kirjan olen jostain syystä missannut kokonaan. Tässä on nyt muutama lukemisen arvoinen kirja taas haussa eli suosittelisitko kirjaa?

8. huhtikuuta 2008 klo 12.30  
Blogger Jonna kirjoitti...

katariina l: No, jos et odota kirjalta mitään suurja kirjallista orgasmia, niin suositteln kyllä tuota kirjaa:) Se oli sellainen mukava aivot nurkkaan-teos, jossa sai vielä itkeä tirautella;)

8. huhtikuuta 2008 klo 23.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minkä hintanen tuo hame oli? Se on aivan ihana. :)

9. huhtikuuta 2008 klo 16.13  
Blogger Jonna kirjoitti...

anonyymi: hameella oli hintaa 19,90 euroa :)

10. huhtikuuta 2008 klo 0.17  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu