Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Klara Vappen

torstai 1. toukokuuta 2008

Klara Vappen





Huh, nyt on taas Vappu ohi:) Muistoksi jäi ähkyyn syöty pömpöttävä vatsa ja pienenpieni kolotus ohimoiden tienoilla. Lyhyesti ja ytimekkäästi: Olipas paras Vappu ikinä! Aloitimme kevään juhlimisen ainejärjestön vappubooleilla (tosin saavuimme paikalle niin myöhään, että booli oli jo kadonnut) ja jatkoimme Espalle seuraamaan Mantan lakitusta (jonka tosin missasin, koska olin niin keskittynyt kinastelemaan tuntemattoman pojan kanssa siitä, kuinka paljon kivempi paikka Nizza on kuin Mallorca) Mantan saatua lakkinsa, läksi seurueemme keskustan humusta kaverini luokse, jossa pääsimme herkuttelemaan niin kiinteistä kuin nestemäisistäkin herkuista:) Yksinkertaista, hauskaa ja vessaa ei tarvinnut metsästää jalat ristissä pomppien.









Aamulla nukuttikin siten sen verran paljon, että päätin hylätä Ullanlinnanmäen kokonaan ja painua äidin luokse herkuttelemaan tuoreilla munkeilla. Nam!



Ylioppilaslakkikin unohtui päästä, kun oli niin kova kiire päästä äidin herkkujen ääreen:) Vappupöydästä löytyi myös äidin ja pikkuveljien koira Kalevi.

paita - H&M
hame - Lindex
sukkikset - Lindex
kengät - Second hand

Nyt taidankin mennä katsomaan uusimman Gossip Girlin:)

Jonna






Tunnisteet: ,

12 kommenttia:

Blogger MouMou kirjoitti...

Mahtavat ruuat!:D Ja tuo leppäkerttu on äärettömän söpö.;) Hyvää haalarivappua!

1. toukokuuta 2008 klo 19.31  
Blogger Christina kirjoitti...

Ihana vappupostaus. :) Kuten Moumou jo sanoikin, leppäkerttu on supersuloinen. Hyvää vappua!

1. toukokuuta 2008 klo 20.26  
Blogger Saima kirjoitti...

Kalevi on söpö..samoin leppäkerttu ja asukokonaisuus oikein hyvä:) Tuli ihan vapputunnelmat kuvia katsellessa vaikka itse olinkin vappuna töissä:)

2. toukokuuta 2008 klo 0.36  
Blogger Anna kirjoitti...

oi mikä koira! tuollaisen haluaisin mutta mies on jollain susikoira-linjalla.. noi lindexin sukkikset näyttää kivalta harmaan kanssa.

2. toukokuuta 2008 klo 7.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan huippu tuo leppäkerttu :D:D:D kunnon fiiliskuvia!

2. toukokuuta 2008 klo 8.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kalevi. Aivan mahtava nimi! Mua on tullut vastaan myös Ursula-tiibetinspanieli, jonka nimi on myös mielestäni mahtava.

Toi hame näyttää tosi kivalta. Itse en osaa ollenkaan käyttää (vielä) kynämallia. Tulee sellainen olo, että näytän tädiltä, vaikka muiden päällä ne on niin upeita. :/

2. toukokuuta 2008 klo 15.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kalevi on vallan söpö, hauska kun pienellä pörrökällä on tuollainen "miehekäs" nimi. Luulen, että hän pääsee mun "vekkulit koirannimet"-listan top3:een, eka on edelleen musta mopsi, jonka nimi on Sulo =)
t.Maria

2. toukokuuta 2008 klo 17.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kalevi on aivan supersuloinen!

2. toukokuuta 2008 klo 20.21  
Blogger Jonna kirjoitti...

moumou: Ruuat olivat aivan mahtavat! Ihanaa kun oli ystävä, joka jaksoi järkätä:)

christina: kiitos ja melkein harmittaa, kun leppäkerttua voi käyttää seuraavan kerran vasta ensi vappuna:)

saima:kiitos:) harmi, että oma vappusi kului töissä (paitsi, jos sinne itse tahdoit:) )

ellen: Hah, Kalevi on kyllä aika söpö tuossa valkoisessa karvapalloudessaan:)

nelliina: kiitos! oli kyllä kunnon vappufiiliskin:)

chanchan: Kalevin nimen yksi parhaus on siinä, että kun huutaa ulkona Kalevia, saa heti muutaman keski-ikäisen miehen kääntymään ja niiden ilmeet ovat aina näkemisen arvoisia, kun tajuavat kuka Kalevi oikein on:)

anonyymi: Hih, tosta koiran ulkonäöstä ja nimen miehisyydestä tulee usein kommenttia ihmisiltä. Omasta mielestäni se näyttää ihan Kalevilta:D

malla:kiitos:)

3. toukokuuta 2008 klo 22.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

AH ihanaa että joku muukin puhuu Gossip Girlistä, musta on jo tuntunut ettei kukaan muu seuraa sitä! Ja AH mitkä lasit mistä he ovat :o

MissF
http://missf.vuodatus.net/

4. toukokuuta 2008 klo 17.35  
Blogger Jonna kirjoitti...

anonyymi: Gossip girl on ykkönen:D ja nuo isot punaiset lasit vain nappasin jonkun päsätä hetkeksi aikaa silmilleni:) Muistaakseni niistä myytiin tiimarissa.

4. toukokuuta 2008 klo 21.02  
Blogger Jonna kirjoitti...

niin ja nuo omat aurinkolasini on ostettu Cannesin kadulta joskus pari vuotta sitten:)

4. toukokuuta 2008 klo 21.03  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu