Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kirjakesä

lauantai 28. kesäkuuta 2008

Kirjakesä


Taas tuolla ulkona on sitä samaa harmaata ja kohta taitaa taas ropista vesipisaroitakin:) Onneksi sitä voi kuitenkin istua mukavassa sohvannurkassa uppoutuneena hyvään kirjaan, juustot ja keksit käden ulottuvilla. Ah! Viikonloppu! Kesätyöläisen lyhytloma:) (Jolloin oikeasti pitäisi ahmia tenttikirjoja. No, luinhan minä sentään yli tunnin...) Tämän sateisen illan kunniaksi päätinkin esitellä teille muutamia tutustumisen arvoisia kirjoja. Elikkäs. Te onnelliset, jotka saatte vain viettää leppoisia kesälomapäiviä (huokaus), niin napatkaapa tästä nyt muutama kirjavikki ja painukaa kirjastoon heti maanantaina. Harva asia näet voittaa aurinkoista aamupäivää nurmikolla hyvän kirjan kanssa, tai sateista iltapäivää huopaan ja mahtavan jännittävään tai itkettävään kirjaan kääriytyneenä.







1) Harry Potterit
. Hei, oikeasti. Jos et ole vieläkään lukenut näitä kirjallisuuden kultakimpaleita, niin nyt otat kirjan kauniiseen käteen ja hyppäät taikamaailmaan. Ei. Ne eivät ole missään nimessä lastenkirjoja. Potterit ovat siitä kummallisia kirjoja, että rakastan niiden jokaista henkilöä, sanaa, juonenpätkää. Jokainen kirja on tullut luettua vähintään viidesti (uusinta lukuunottamatta, joka vasta kahdesti) ja vieläkään en vain kyllästy. Tuntuu kuin jokainen lukukerta loihtisi kansien väliin jotain uutta ja samat vitsit jaksavat yhä naurattaa, surut itkettää. Viime kesänä viimeisen kirjan ilmetyttyä, lukittaudun sisään ja hyvästejä niiskuttaen tein kaksi kymmene tunnin lukupäivää. Tämän jälkeen seuraavat päivät menivät kaverin kanssa kirjasta puhuessa, kunnes jokainen kohta oli koluttu niin läpi, että mitään sanottavaa ei enää ollut.
Nyt sitten odotan viimeisiä leffoja (koska en vain osaa olla odottamatta jotain Pottereihin liittyvää) ja toivon, että niissä tehtäisiin kunniaa kirjoille. En ole aiempien elokuvien suuri fani mutta toisaalta eihän kirjantaikaa voi aidosti siirtääkään valkokankaalle.

Merri Vik: Lotta-sarja
Lotta-kirjat (joita on ilmestynyt muistaakseni yli kolmekymmentä kappaletta) ovat ns. Ruotsin "Tiina-sarja" Kirjoissa Lotta kasvaa 13-vuotiaasta tytöstä yli kaksikymppiseksi ja vuosiin mahtuu monenlaista kommellusta, seikkalua, ystävyyttä ja tietenkin se nuoruuden rakkauden kanssa alttarille astelu.
En pidä siitä, että kirjoja jaotellaan lasten ja aikuisten kirjoiksi. Tämä sarja lienee sellainen lastenkirjasarjaksi määritelty ja olen itsekin tutustunut siinen kymmenkesäisenä. En kuitenkaan ymmärrä, miksi minun olisi jossain vaiheessa pitänyt lakata Lotista. Nämä ovat ihania hyvänmielen kirjoja ja oikeasti viihdyttäviä:) En siis välitä, vaikka saisin kuinka monia kummeksuvia katseita yliopistolla ja busseissa. Minä en Lotistani luovu!
Keräilen muuten kirjojen noita punaselkäisiä painoksia, joten jos hyllyssäsi roikuu lukemattomina (ai, ai!), nin ota yhteyttä ja hierotaan kauppoja!




Mary Higgins Clark dekkarit


Erittäin tuottelias ja viihdyttävä dekkarikirjailija. Kirjat ovat omaan makuuni juuri oikealla tavalla pelottavia. Eivät siis sellaisia "uinu, uinu lemmikkini" jonka jälkeen näin painajaisia pikkulapsista ties kuinka kauan. hrr....
Voisi oikeastaan sanoa, että näissä saa jännittää mutta ei tarvitse pelätä:)

Tutustuin kirjailijattaren tuotantoon aikoinaan jenkkivuoteni aikana ja olen nyt Suomessa ostellut kirjoja kätevästi mukana kulkevissa pokkariversioissa:)






Ikivihreät tyttökirjat

Anna, Emilia, Rilla, Meg, Jo, Amy Beth...
L.M Motgomeryn ja L.M Alcottin yli sata vuotta sitten luomat kirjat ja hahmot saavat yhä tytöt ympäri maailmaa pauloihinsa.
Nämä ovat myöskin kirjoja, joihin mitkään ikärajat eivät sovellu. Tutustuin Pikku Naisiin 13-vuotiaana mutta Annoihin ja Runutyttöihin vasta parikymppisenä. Iällisestä kasvusta huolimatta molempien ensimmäiset lukukerrat saivat suuren ja loppuiän kestävän hurmoksen aikaan.
Kaunis kieli ja hahmot jaksavat kiehtoa ja viehättää kerta toisensa jälkeen. Jokainen kirja on niin uskomattoman rakas ja varmasti "se tulipalosta pelastettava asia". Annoja luen valoisaan vuodenaikaan, Emilioita synkempään. Siihen väliin ripottelen mielialan mukaan Alcotteja.
Näitä kirjoja keräilen vanhoina painoksina ja juuri viime viikolla onnistuin hankkimaan itselleni Pikku Naiset -teoksen Suomen ensimmäisestä painoserästä:)






Mika Waltari: Kuka Murhasi Rova Skrofin? ja Kjell Westö: Missä Kuljimme Kerran

Molemmat näistä ovat mahtavia, upeasti kirjoitettuja kirjoja, joihin on ilo kuluttaa aikaa!
Waltarin kirja on hänen teoksistaan ehdottomin lempparini ja jaksaa aina huvittaa loppuratkaisullaan. Westön Finlandia-palkinnonkin saanut teos sai minut lähes transsimaiseen lukemistilaan pariksi päiväksi. Tämän jälkeen Helsinkiä ei voi olla rakastamatta ja arvostamatta ja Suomen historiaan herää uudenlainen kipinä.











Siri Hustvedt: Kaikki Mitä Rakastin

Yksi viime talven hehkutetuimpia teoksia eikä turhaan. Sai ainakin tämän tytön valtaansa ensimmäiseltä sivulta alkaen ja piti hihnassaa viimeiseen sanaan saakka. Aloitin tämän lukemisen jo kirjakaupassa, kun tiesin saavani opuksen pukinkontista, niin en viitsinyt ostaakaan, mutta pakko oli hiukkasen silmäillä etukäteen.









Koska en halunnut tehdä tästä aivan kilometripostausta, niin monta kirja-aarretta jäi esittelemättä. Tätä kirjoittaessa katse harhautui jatkuvasti kirjahyllyyn, ja päälimmäiseksi pulpahti "Voi ei! toikin on niin mahtava kirja! " Näistä joitakin siis nyt nopeana mainintana:
Riikka Pulkkinen: Raja Ian McEwan: Sovitus (Jos mahdollista, kirja parempi kuin elokuva)
Manninen-Onttonen: Kun Taivas Repeää ja Taivas Sinivalkoinen
Margaret Mitchell: Tuulen Viemää
Nicola Kraus ja Emma McLaughin: Nanny- Lastenhoitajan päiväkirja

Ja vielä niin monia muita...

Huh, tämän postauksen tekeminen oli äärettömän vaikeaa koska kirjafriikkinä (pienenä minulla ei omasta pyynnöstäni ollut karkkipäivää vaan kirjapäivä) luen paljon ja rakastan intohimoisesti varmaankin viittäkymmentä kirjaa:) Luultavasti herään ensi yönä kylmässä hiessä kun tajuan unohtaneeni täältä jonkin ehdottoman mahtavuuden:)

Hih, en muuten mennytkään tänään niihin juhliin siinä "tuunailemassani" mekossa. Ei siinä, että tekele olisi aamunvalossa näyttänyt ihan kamalalta (oli se yhä ihan kiva) mutta kun keksin toisen yhdistelmän, jota oli vain pakko päästä heti koklailemaan ja kun muita juhlia ei edes ollut tiedossa, niin tietenkin heti:)



Lyhyttakkijuttu (miksi tota nyt kutsutaan?!) - Vero Moda
Mekko - ZARA
Kengät- DinSko

Nyt symään juustoja&keksejä ja katsomaan Devil Wears Prada (kirja on niiin paljon parempi!)

-Jonna

Tunnisteet: ,

47 kommenttia:

Blogger Marika kirjoitti...

Todella upea postaus. Rakastan itsekin todella paljon kirjoja ja lukemista. En kuitenkaan ole ihminen, joka lukee kirjan yhä uudelleen ja uudelleen. Sen sijaan menen kirjastoon ja kaivan kaikki saman kirjailijan käsiini saamani teokset ja ahmin ne. Sen jälkeen siirryn seuraavaan kirjailijaan ja rakastun uudelleen.

Pienenä kannoin kirjastosta joka viikko vähintään kymmenen opusta, jotka sitten kahlasin läpi lukien illat ja aamut, aina siinä välissä kun en ollut koulussa. Elin kirjoista ja niiden maailmassa ja rakastan sitä maailmaa yhä, vaikka nykyisin onkin vähemmän aikaa lukea.

Myös minä olen aivan hullaantunut Pottereihin. Olin hieman skeptinen ensimmäisen suhteen ja se lojuikin kirjahyllyssäni kuukausia. Kun sitten vihdoin tartuin opukseen, se lennätti minut niin nopeasti taikamaailmaan, etten päässyt siitä ollenkaan irti. Samaan syssyyn piti sitten ahmia kolme muuta silloin ilmestynyttä potteria. Potter-rakkaudestani huolimatta en ole vieläkään lukenut viimeistä osaa. Olen sitä sormeillut kirjakaupassa ja yrittänyt lainata kaverilta, mutta vieläkin se on lukematta, koska kaverit ovat aina unohtaneet tuoda sen minulle. Ääh, kuolen kohta jännitykseen..

28. kesäkuuta 2008 klo 21.12  
Blogger Asta kirjoitti...

aaaw! ihan mieletön postaus!! Toinen todellinen kirjafriikki ja lukemista intohimoisesti harrastava ilmottautuu : D

Olen lukenut hirveästi siitä lähtien kun opin lukemaan ja ammatinvalintanikin lähti sitten sille linjalle.. Rakastan kirjojen tuoksua, niiden tuntua ja sitä, kun saa ostettua itselleen himoitsemansa kirjan, puhumattakaan itse lukukokemuksista. Olen koko ajan lukemassa vähintäänkin yhtä kirjaa ja kannan yleensä laukussani aina kirjaa mukana.

Sain tästä postauksesta joitain kirjavinkkejä, joten kiitos! Ja muuten, olen kanssa ihan fanaattinen Harry-fani, mutta en vain kykene niitä leffoja katsomaan.. ja olen samaa mieltä, Devil Wears Prada on paljon parempi kirjana!! :)

28. kesäkuuta 2008 klo 21.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Täällä myöskin kirjafriikki ilmottautuu! Paras kaverini ala-asteella oli kirjastotäti, heh, kertoo kai jotain (että olin hyvin sosiaaliton lukutoukka??).

Kun noista ns. nuortenkirjoista innostut, olet varmaan jo selannut läpi Alice Seboldin Oma Taivas sekä Bachin Lokki Joonatan.. Äh, parhaita on niin vaikea luetella, mutta aion tutustua muutamaan noihin mainitsemiisi!

28. kesäkuuta 2008 klo 21.47  
Blogger Satu kirjoitti...

Olen niin samaa mieltä kanssasi tästä Siri Hustveditin "Kaikki mitä rakastin" -teoksesta. Aivan loistava! Ehdoton suosikkini. Luen itse parhaillani Hustvedin Mysteries of the Rectangle, Essays on Painting, jossa Siri käsittelee hänelle merkittäviä taideteoksia luoden mielenkiintoisia tulkintoja teoksista. Taiteenystävälle oikea herkkupala. Uusimmassa Ranskan Voguessa oli muuten kirja-arvostelu Hustvedin uusimmasta romaanista (ranskaksi kirjan nimi on Élegie pour un américain, alkuperäistä nimeä en tiedä), ja kyllä sitä kehuttiin, niin että täytyyhän sekin toki hankkia kirjahyllyyn.

Itsellänikin on tässä ollut niin työntäyteinen viikko, että tänä iltana en jaksa muuta kuin rentoutua kirjan parissa. Tällä hetkellä työn alla on Sirin lisäksi Sofi Oksasen Baby Jane. Mukavaa viikonloppua!

ps. Kiva lukea välillä kirjapostauksia!

28. kesäkuuta 2008 klo 21.51  
Blogger Satu kirjoitti...

Olen niin samaa mieltä kanssasi tästä Siri Hustveditin "Kaikki mitä rakastin" -teoksesta. Aivan loistava! Ehdoton suosikkini. Luen itse parhaillani Hustvedin Mysteries of the Rectangle, Essays on Painting, jossa Siri käsittelee hänelle merkittäviä taideteoksia luoden mielenkiintoisia tulkintoja teoksista. Taiteenystävälle oikea herkkupala. Uusimmassa Ranskan Voguessa oli muuten kirja-arvostelu Hustvedin uusimmasta romaanista (ranskaksi kirjan nimi on Élegie pour un américain, alkuperäistä nimeä en tiedä), ja kyllä sitä kehuttiin, niin että täytyyhän sekin toki hankkia kirjahyllyyn.

Itsellänikin on tässä ollut niin työntäyteinen viikko, että tänä iltana en jaksa muuta kuin rentoutua kirjan parissa. Tällä hetkellä työn alla on Sirin lisäksi Sofi Oksasen Baby Jane. Mukavaa viikonloppua!

ps. Kiva lukea välillä kirjapostauksia!

28. kesäkuuta 2008 klo 21.52  
Blogger Satu kirjoitti...

Olen niin samaa mieltä kanssasi tästä Siri Hustveditin "Kaikki mitä rakastin" -teoksesta. Aivan loistava! Ehdoton suosikkini. Luen itse parhaillani Hustvedin Mysteries of the Rectangle, Essays on Painting, jossa Siri käsittelee hänelle merkittäviä taideteoksia luoden mielenkiintoisia tulkintoja teoksista. Taiteenystävälle oikea herkkupala. Uusimmassa Ranskan Voguessa oli muuten kirja-arvostelu Hustvedin uusimmasta romaanista (ranskaksi kirjan nimi on Élegie pour un américain, alkuperäistä nimeä en tiedä), ja kyllä sitä kehuttiin, niin että täytyyhän sekin toki hankkia kirjahyllyyn.

Itsellänikin on tässä ollut niin työntäyteinen viikko, että tänä iltana en jaksa muuta kuin rentoutua kirjan parissa. Tällä hetkellä työn alla on Sirin lisäksi Sofi Oksasen Baby Jane. Mukavaa viikonloppua!

ps. Kiva lukea välillä kirjapostauksia!

28. kesäkuuta 2008 klo 21.52  
Blogger Empty kirjoitti...

Kiitos kirjavinkeistä. Itsekin olen tykästynyt todella paljon Mary Higgins Clarkin teoksiin. (Kaksoset on tällä hetkellä menossa ja Unissakävelijä hankinnassa.) :D

28. kesäkuuta 2008 klo 22.01  
Blogger rouva o kirjoitti...

En muista kyllä kaikkea mitä piti kommentoida, mutta sanotaan nyt vaikka, että mä oon hulluna kirjoihin, ja itku meinas päästä kun näin devil wears pradan. Oli se vaan niin paljon huonompi kun kirja.

28. kesäkuuta 2008 klo 22.05  
Blogger Hanna kirjoitti...

Olenkin hiljaa mielessäni toivonut tällaista kirjapostausta. :) Itselleni on tulossa kirjakerhon alesta läjä luettavaa, mutta johonkin väliin aion tunkea noita suosituksiasi.
Mulla menee lukemiset kausittain. Välillä menee kuukausia niin, ettei lukeminen maistu kuin aikakauslehtien muodossa. Yhtäkkiä alan ahmia kirjoja.
Omia suosikkejani ovat Anna-Leena Härkösen kirjat. Loppuunkäsitelty on ykkönen!

28. kesäkuuta 2008 klo 22.06  
Blogger Sonja kirjoitti...

Minäkin kertaan kirjoja. Olen nyt lukenut muutaman Viisikon nostalgisuusmielessä ja ne on kyllä loistavia. Lotta-sarja kuului myös minun lemppareihini, ja ehkä tämän blogauksen inspiromana voisin lukea niistä taas jonkun. Ihan periaatteesta en koske Pottereihin. En suostu. Ylimainostettu ja ylikehuttu sarja.

28. kesäkuuta 2008 klo 22.28  
Blogger Heide kirjoitti...

Kivaa lukea kirjoista. Itsekin rakastan HArry Pottereita (olen jopa lukenut fanficeja netissä ;)... Samoin ikivihreät on tosi ihania... Mutta kiitos kirjavinkeistä, viime aikoina olen löytänyt huonosti hyviä kirjoja niin tästä sai taas jotain uutta luettavaa.

28. kesäkuuta 2008 klo 22.49  
Blogger Christina kirjoitti...

Onpa kaunis asu!

Äh, miksi minusta tuntuu, etten saa ikinä aikaiseksi avattua kirjoja, vaikka tiedän, että sitten kun ne avaa, niitä ei malta sulkea. Pitäisi lampsia taas sinne kirjastoon päin. Kiitos ja kummarrus kirjavinkeistä!

28. kesäkuuta 2008 klo 22.49  
Blogger Jonna kirjoitti...

marika: kiitos! minä taas saatan lukea saman kirjan yli kymmenen kertaakin:) Ihmiset aina jaksavat hämmästellä tätä:)

eliiina: Täällä kulkee myös AINA kirja laukussa mukana. Olen oikeasti ihan paniikissa, jos huomaan istuvani vaikka bussissa eikä laukusta löydykään kirjaa:)

mikkan: Oma taivas on yksi lemppareistani. Siinä olikin heti yksi, joka unohtui listasta:)

a cherry pie: Kiitos! tämä kirjapostaus on ollut tulossa jo kuukauden mutta on aina jäänyt:) Ajattelin tästä lähtien ottaa kirjat mukaan blogiin, "päivän kirjavinkkinä"

harleen: Ah! en jaksa odottaa, että pääsisin lukemaan Kaksoset!

shandi: Huh joo, just äsken kun katsoin taas sen leffan niin kiukku nousi taas pintaan. Miksi helvetissä se on pitänyt muuttaa noin täydellisesti?!

hanna: No voi helkutti! Unohdin "loppuunkäsitellyn" Yksi ehdottomista lempikirjoistani.

ilona: Ei, ei, ei periaatevihaa pottereita kohtaan. Ja ei vo itietää, että onko yliarvostettu ennen lukemista;)

heide: Potterit<3 :)

christina: Hah, ensimmäinen kommentti asusta:D

28. kesäkuuta 2008 klo 23.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Apuaaa joku toinenkin joka rakastaa Lotta-kirjoja!! Aloin niitä lukemaan ala-asteella, ja oon lukenu moneen kertaan sen jälkeenkin.. Niissä on niin ihana tunnelma, varsinkin kun ne menee kesäksi maalle ja käyttää leninkejä.. Ihanaa! Mulla on tuossa myös hylly täynnä, toivottavasti ei metsästetä samoja kappaleita, murr :D Lotta-kirjat kuuluu mulla aina kesään, pitäisi varmaan kohta taas aloittaa ;)

28. kesäkuuta 2008 klo 23.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miten tuo Ilona-niminen voi periaatteesta kieltäytyä Pottereista, ja pystyy vielä sanomaan että ne on ylikehuttuja jos ei ole yhtäkään lukenut :DD??

28. kesäkuuta 2008 klo 23.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi Lotat! Kirjoitin pienenä kaikki Lotta-kirjojen nimet paperille ja sitten erivärisin merkein merkitsin, että mikä mulla on omana ja minkä oon lukenut. Pitäisi kyllä lukea niitä taas, viimeisestä lukukerrasta on vuosikausia. Seuraavaksi kotokotona täytyy penkoa Lotat esille.

ja siis kirjapäivä, ihanaa ja niin söpöä.

29. kesäkuuta 2008 klo 0.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Just muutuit noin 25% kiinnostavammaksi blogipersoonaksi mun silmissä. :) Lisää tämmösiä henkilökohtaisiin tykkäämisasioihin liittyviä postauksia, lisää tarttumapintaa!

29. kesäkuuta 2008 klo 1.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen lukutoukka! Paitsi että kirjastokortti on hävinnyt, ja olen joutunut turvautumaan vain omaan laihaan kirjahyllyyni. :<

Lotat olen lukenut ja pari vuotta(okei, siitä tais olla viis vuotta) sitten luin ekan Potterin. Ei napannut. Nyt voisi kokeilla, jospa ne alkais tässä iässä kiinnostamaan.

29. kesäkuuta 2008 klo 1.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Noniin, vihdoinkin joku postaa kirjoista jotain. Hyvähyvä.
Ja pakko myöntää, että minäkään en ole pottereita lukenut. Kauhean paksuja ja jotenkin ylimainostettuja. Vihaan tuollaisia "pakko lukea"-kirjoja...
"Mitä, et oo lukenu Pottereita!" ja "Mitä, et oo nähny yhtään Star Warsia!" kuuluvat vakiolauseisiin, joita saan kuulla uusilta tuttavuuksilta jossain vaiheessa. Juu, en ole lukenut/nähnyt ja tuskin asia tulee muuttumaan. :)
- Yssi

29. kesäkuuta 2008 klo 9.56  
Blogger Unknown kirjoitti...

Ihanaa et joku muukin lukee! Potterit ei ole tosiaankaan mitään lastentavaraa, tännekin uppoaa täysillä. Toi kirjapäivä karkkipäivän sijaan on ihan huippu! Kuolisin jos en voisi lukea, meidän perheessä ja suvussa on onneksi pidetty kirjoja aina suuressa arvossa. Siri Hustvedetin "Kaikki mitä rakastin" on hankintalistalla tällä hetkellä ihan ykkösenä.

29. kesäkuuta 2008 klo 10.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jäipä vielä tuo Dianna Wynne Jonesin Tuli ja Myrkkykatko mainitsematta.. :)

29. kesäkuuta 2008 klo 10.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Lotta kirjat ovat niin hyviä. Ja samoin Anna ja Runotyttö kirjat. Ja Potteritkin on hyviä. Olen ajatellut nyt kesällä lukea uudestaan taas kerran edes joitain Annoista ja voisi lukea joitain noita muita suosittelemiasi kirjoja.

29. kesäkuuta 2008 klo 10.27  
Blogger Anni kirjoitti...

Kirjafriikki, minäkin. Nuoresta iästäni huolimatta olen ehtinyt ahmaista useita satoja ihanuuksia, ja viihdyn tavattoman hyvin kirjojen maailmassa. Oma maailmani ei aina miellytä, ja niinpä olen oikeastaan itkun partaalla, jos odottavien kirjojen hyllystä ei löydy mitään ihanaa. (Silloin yleensä nappaan Potterin, nimim. kolme ensimmäistä luettu kahdeksan kertaa)

Joskus minulla jaksoja, jolloin en juuri lue, mutta nyt kesällä luen. Eilen ja toissapäivänä en muuta tehnytkään, kun käsissäni oli Anthony Horowitzin Kylmä tähti ja Melissa Marrin Ilki ihana.

Rakastan kirjoja, niiden lukemista... Eniten pidän kirjoista, joihin todella uppoaa, ja sitten herää kolmen tunnin päästä hätkähtäen transsista. Sitä kutsuisin taidoksi. Luen enimmäkseen fantasiaa, mutta myös jännitystä, scifiä, chick liteä, nuortenkirjallisuutta, klassikoita.. Hyvä kirja on tietysti koristettu ripauksella henkeäsalpaavaa romantikkaa.

Ilman lukemista olisin täysin eri ihminen (jos nyt sitten olen ihminen, eihän sitä koskaan voi varma olla) enkä ehkä rakastaisi myöskään kirjoittamista. Lukeminen on inspiroivaa, ehdottoman hyödyllistä ajanviettoa. Ja sanoisin oppineeni myös tärkeitä asioita kirjoista, rakkaudesta edes pieneen epäitsekkyyteen. Kirjojen tarkoitushan on herättää ajatuksia.

Olipa hauskaa, että kirjoitit aiheesta, jotkut kirjat kun kuulostivat herkuilta enkä ole vielä lukenut. ;)

29. kesäkuuta 2008 klo 11.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jo aiemmin mainitsemasi tapa kantaa Anna-kirjoja mukanasi on aivan ihastuttava! Ja mitä siitä, vaikka ihmiset tuijottavat lukiessasi Lotta-kirjoja tms. ikäisenäsi... Voi hyvin päätellä, että ne tuijottavat eivät ole sukulaissieluja. :) Aloitin juuri Annojen uudelleen lukemisen, kun nyt sateella tosiaan meinasi tulla pula tekemisestä - normaalisti "asun" ulkona kesälomalla. Joko olet katsonut Annasta tehdyn TV-sarjan?

Sovitus kannattaa tosiaan lukea kirjana ennen elokuvan katsomista. Kirja on huomattavasti parempi, kun siinä liikutaan enemmän ajatusten kuin toiminnan tasolla. Kirja on kuitenkin muuntunut elokuvaksi harvinaisen hyvin, vaikka minusta tarinan eeppisyys kärsi elokuvana l. tapahtumat soljuivat liian nopeasti silmien eteen.

29. kesäkuuta 2008 klo 12.07  
Blogger MouMou kirjoitti...

Haha, minä taas rakastan Kingiä ja varsinkin Pet Semetarya!<3 Monia tuttuja ihastuksia löytyi kyllä sinunkin listastasi. Luin ala-asteella Anni Polvan Tiinasarjan läpi ja se oli IHANA!<3

29. kesäkuuta 2008 klo 12.39  
Blogger Suhkur kirjoitti...

Tärkein asia ensteks: Asu on IHANA!!! Hipoo jo täydellisyyttä<3

Toisekseen, hömppäkirjojen ja pokkareiden suurkuluttajana tuolla tuli aika reippaasti kaikkea uutta luettavaa. Meijän kirjasto on kuitenki homerempassa joten kesä kuluu lukiessa jo viidettä kertaa Da Vanci -koodia, ei sillä joka kerta kun luen sen uudestaan tajuan kaikkea pientä uutta, se on parhaitten kirjojen taika. Harmittaa vaan ku en käyny lainaamassa ennen remppaa Rakas Mikaelia (Marja-Leena Tiainen kait), ikisuosikki jota en oo pariin vuoteen nyt lukenu ja kovin tekis mieli avata se taas, äh ja voih.

29. kesäkuuta 2008 klo 13.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kaunis asu ja kiva postaus. Mieheni lukee varmaan pari sataa kirjaa vuodessa ja minä pyörin aina kirjastossa enkä koskaan keksi mitä lainaisin. Kiitos siis vinkeistä, haluan heti maanantaina kirjastoon! :)

29. kesäkuuta 2008 klo 13.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Et varmasti pahastu jos vinkkaan pari omaa lemppariani kokeiltavaksi ;)

Eli itselläkin muutama kestosuosikki.
On ehkä vähän hävettävääkin tunnustaa että vieläkin parhaimpia koskaan kirjoitettuja kirjoja on Deborah Spungen - Nancy. Joka teinin lempikirja, mutta teini-iän ohittaneenakin luen sen noin kerran vuodessa ja itken joka kerta kolmannella sivulla.

David Almond - Pimeän peli, nuortenkirja osastoilta, kertoo ehkä 11 vuotiaista pojista ja silti jotenkin niin mukaansa tempaava ja kauniin tummasävyinen kirja.

Salla simukka - Kun enkelit katsovat muualle. Ihana kahden tytön välinen rakkaustarina, luettu myös monesti.

Laura Honkasalo- Siskoni, enkelinluinen tyttö. Mukaansatempaava tarina rokkaritytöstä ja sen anorektikkosiskosta. (tosin mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän alkaa ärsyttää päähenkilöiden jotenkin turhamaiset piirteet)

Ja vielä Astrid Lindgren-Ronja ryövärintytär. luettu reilusti yli kymmenen kertaa, ja mitä vanhemmaksi kasvan sen useammassa kohdassa itken : D Välillä jopa häpeän kun itken lastensatuja.

Mutta nuo tosiaan kokeilemisen arvoisia, suurin osa tosiaan nuortenkirjaosastolta mutta ei kai sen väliä?

29. kesäkuuta 2008 klo 14.39  
Blogger Peippo kirjoitti...

Harry Potter-friikki ilmoittautuu. :D Olen myös lukenut kaikki kirjat moneen otteeseen ja omistan ne kaikki (viimeisen tosin englanniksi). Tällä hetkellä vakavassa harkinnassa on heivata suomenkieliset teokset mappi ööhön ja ostaa tilalle englanninkieliset alkuperäisteokset. Viimeistä osaa lukiessani olin ihan hysteerinen ja itkin koko kirjan läpi, vaikka välillä hyvä huumori sai mut nauramaan. Luettuani kirjan kuljin kaksi päivää edestakaisin kuin zombie se kirja kädessäni, mietin vaan kaikkia niitä juttuja, tarkistin vähän väliä vanhoista kirjoista jotain että menikö se oikeasti niin ja vihasin ja rakastin J.K. Rowlingia yhtä aikaa. xD

Omistan myös niin paljon Potter-krääsää (mm. leffajulisteita, lakanat, Puuskupuhin tupamerkin, luudan) ettei uskoisikaan! :D

Ja turhaa varmaan sanoakaan, että odotan leffojakin kuin kuuta nousevaa. :D Vaikka ne eivät ole ikinä yltäneet kirjojen tasalle, mutta hei - Jason Isaacs, Gary Oldman (ei kyllä enää, yhyy yää nyyh), David Thewlis, ALAN RICKMAN!!! <3<3<3 Suurin piirtein palvon maata Alan Rickmanin jalkojen alla. x) Niin ja siis ei niillä nuorilla näyttelijöillä mitään väliä ole, vaikka Bonnie Wright, Rupert Grint ja Evanna Lynch on aika hyviä näyttelemään. Niillä voisi olla tulevaisuutta näyttelijöinä.

29. kesäkuuta 2008 klo 15.55  
Blogger Maaria kirjoitti...

Olen varmaan maailman laiskimpia kirjojen lukijoita, mutta muistan sentään joskus yläasteella lukeneeni tuon Kuka murhasi rouva Skrofin, ja tykkäsin siitä kyllä. Mielessä on paljonki kirjoja, jotka aion vielä joskus lukea, lähinnä elämänkerta -tyyppisiä, kunhan vaan löytäisin aikaa lukemiselle.

Itsekin katsoin eilen Tuon Devil Wears Prada. Se tarttui mukaan Anttilasta neljällä eurolla. Oli kyllä ihan hyvä, ja voisihan sen kirjankin joskus lukaista.

29. kesäkuuta 2008 klo 15.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sekä muotiblogeja että kirjoja ahkerasti lukevana oon yllättynyt, että moni bloggaaja paljastaa täällä kirjafaniutensa. Liittäkäähän toki muutkin kirjavinkkejä postauksiin!

Kiitos Jonnalle postauksesta. Se sai minutkin muistamaan vuosien takaisen Lotta-kirjat, täytyy kai kurkata niihin taas! Ongelma on vain se, että hyviä kirjoja tuntuu olevan maailma pullollaan, mutta aikaa vähemmän... ahdistava ajatus :)

29. kesäkuuta 2008 klo 16.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi lyhyttakkijuttu on uuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuupea :} <3<3

29. kesäkuuta 2008 klo 16.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus! Jotain tällaista olen kaipaillutkin, ja jotenkin aavistin, että juuri sinä voisit tällaisen kirjoittaa :)

Meillä onkin muuten samanlainen kirjamaku paitsi Potterit eivät uppoa, ei sitten millään, vaikka yritetty on ja monesti. Ja vaikka muuten fantasiaa luenkin.

Pitää vielä jatkaa listaasi ja lisätä muutamia omia suosikkejani. Anni Swanin kootut kertomukset sekä Rauha S. Virtasen Selja-sarja ovat sellaisia ikisuosikkeja, joihin en koskaan kyllästy ja joihin palaan aina uudelleen. Ne ovat ehdottomia klassikoita nuorten- ja tyttökirjojen joukossa. Mazo de la Rochen Jalna-sarjaa suosittelen kaikille sukuromaanien ystäville.

Suosittelen myös Robert Harrisin "historiallisia" teoksia, erityisesti Kolmannen valtakunnan salaisuutta. Harrisin kirjat ovat tavallaan fiktiivisiä "mitä jos"-pohdintoja historiasta ja tulevaisuudesta. Mitä jos Saksa olisi voittanut 2. MS:n, mitä jos Stalinilla olisi jälkeläinen... Jos historiallinen jossittelu kiinnostaa enemmänkin, kannattaa lukea Entäs jos... Vaihtoehtoista Suomen historiaa -teokset.

Jos taas haluaa pohtia maailmaa filosofisesti mutta kuitenkin sopivan kevyesti, tarjoaa siihen mahdollisuuden Jostein Gaarderin kirjat Pasianssimysteerio sekä Joulumysteerio.

Huumorin ystäville Kari Hotakaisen teokset ovat ehdottomia. En ole koskaan nauranut niin paljon kuin lukiessani Klassikkoa.

Jos kesällä on aikaa lukea vain yksi kirja, kannattaa valita Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin. Kertakaikkisen upea teos, joka ei päästä otteestaan monenkaan lukukerran jälkeen.

Ja ehdotonta kesäisten sadepäivien luettavaa ovat dekkarit!

29. kesäkuuta 2008 klo 18.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Innokkaana lukijana (sekä kirjojen että blogisi) liityn lukuisten muiden kommentoijien seuraan ja hehkutan, että ihana postaus! Lisää vain tällaisia, käy vaikka koko kirjahyllysi läpi. ;)

29. kesäkuuta 2008 klo 19.33  
Blogger Kingsley kirjoitti...

Sinulla on ihanat hiukset, rakastan tuota mallia yli kaiken! Tahtoisin itsekkin samanlaiset hiukset.. :)

29. kesäkuuta 2008 klo 19.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon lukenut ensimmäisen Harry Potterin ja se oli kyllä ihan lasten kirja. Monesti oon kuullut, että seuraavat on kiinnostavampia, mutta ekasta jäi vaan niin tylsistynyt olo.
Runotyttö-kirjat on noista ainoita, joista ite tykkään. Luin ne hurmioituneena n. 10-vuotiaana ja sama vaikutus yhä (31v...)

29. kesäkuuta 2008 klo 21.23  
Blogger Jonna kirjoitti...

Emmi: Mielestäni jos Lotta-kirjojen tunnelmaa pitäisi kuvailla värillä, niin ne olisivat kirkkaankeltaisia. Valoisia, raikkaita ja viattomia:) Ihania.
Anonyymi: minäkin olin joskus kauan, kauan sitten Pottereiden periaatekieltäytyjä. En ole kyllä katunut hetkeäkään, että annoin periksi ja avasin ensimmäisen kirjan:)

Pii: minun on pitänyt jo kauan aloittaa tuo tapa, että kirjoittaisin lukupäivä'määrän kirjojen takakansiin. Olisi kiinnostavaa seurailla, että mihin aikoihin ainakin mitäkin kirjaa on lueskellut:)
rraisa: Kiitos:) tämä postaus on tehnyt tuloaan jo vaikka kuinka kauan mutta on aina jäänyt ajanpuutteen vuoksi tekemättä:)

Hinska: Nyt nopeasti uusimaan kirjastokortti! :)

Yssi: Minä en ole myöskään katsonut Star Wars-leffoja:) Potterit ovat kyllä kovin "mainostettuja" mutta tiedätkös, ne ovat oikeasti sen arvoisia. Älä ihmeessä jätä niitä muiden hehkutuksen takia lukematta, vaan lue ja tee oma rehellinen arviosi. Saatat yllättyä...

Silvara: Hih, olin jotain kolmevuotias kun olin tuota kirjapäivää ehdottanut, vaikka kuuluin siinä vaiheessa kahteen eri kirjakerhoonkin, enkä osannut vielä lukea:)

Mikkan: En olekaan tuosta lueknut... :)

ina: len itse ajatellut lukea tänä kesänä "Anna opettajana" uudestaan. En omista sitä itse, joten kirja on luettu vain kerran (apua!) ja nyt on ehdottomasti uusintaluvun vuoro:)

Pandora: On jotekin vaikea ymäärtää ihmisiä, jotka eivät tykkää lukea. minulle lukeminen on myös ollut pakenemis/rentoutumis/haaveilupaikka aivat pienestä lähtien. Olisi niin kovin tylsää elää vain tässä maailmassa:)

Nene: Tv-sarja on vieläkin näkemättä! toisaalta vähän pelkään edes katsoa sitä, koska omat mielikuvat ovat niin vahvoja! Keran eräs nainen muuten hymyili minulle kovin innostuneesti metrossa kun kaivoin Lotta-kirjan esiin:)

Totta, Sovitus ei elokuvana päässyt kirjan tasolle mutta taisi silti olla ehkäpä yksi parhaimmista kirjasta tehdystä leffoista, joita tiedän:)

MouMou: Tiinat ovat seuraavaksi keräilylistallani:)

Suhkur: Kiitos asukommentista! Niitä ei ole paljoa löytynyt:D Itse tykkään lukea kirjoja monta kertaa juuri sen vuoksi, että aina tuntuu löytyvän jotain uutta. Jokin lause, jota ei ole ennen huomannut arvostaa tai dekkareissa vihje, joka on jäänyt tajuamatta aiemmin:)

Nina: Kiitos ja kirjastoon mars, mars:)


Kit: kiitos kirjavinkeistä! Pitäisikin taas lukea tuo Nancy:)


Peippo: Huh, vaikka viimeinen Potter olikin mahtava lopetus mahtavalle sarjalle, niin tuntuu kyllä aika haikealta, että ei tule enää uutta kirjaa... :( Minä olin elokuvissa kovin pettynyt Lupinin roolitukseen...

Majayna sanoi: ehdottomasti nyt kirja käteen! PALJON parempi kuin elokuva! :) Ostin myös oman leffani tuosta Anttilan alesta:)


Mansikka: tosi kiva huomata miten paljon kirjafriikkejä täältä löytyykään! Lotat<3

Heini vaan:]: Kiitos!

Salsa: Kiitos hyvistä vinkeistä! Tässähän täytyy ruveta pitämään jo listaa, kun niin paljon hyviä kirjoja on vielä lukematta:)

greta: Kiitos! ja varo vain, saatan vielä käydäkin...

Molly: Kiitoksia:)


Anonyymi: Myönnettäköön, ensimmäinen Potte ron vielä luettavissa lastenkirjaksi mutta neloskirjasta lähtien sopisi kirjoihin melkein K15-ikäraja:)

29. kesäkuuta 2008 klo 22.03  
Blogger Anna kirjoitti...

ihana zaran mekko! ja hei, minulta löytyy toi sama "lyhyttakkijuttu":)

29. kesäkuuta 2008 klo 22.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

IHANA, IHANA,IHANA postaus! kiitos tästä! :) olen tosin lukenut lähes kaikki suosittelemasi, mutta muistutit taas miten ihania esimerkiksi Anna-kirjat ovatkaan..ja Lotatkin olin ehtinyt melkein unohtaa! ja Tiinat! ja sitten taas toisaalta
sait innostettua niin kovasti, että menen varmasti huomenna ja ostan Riikka Pulkkisen Rajan ja vihdoin ja viimein luen sen :)

30. kesäkuuta 2008 klo 20.00  
Blogger Anne kirjoitti...

Kiva postaus :)
Voi että, tekin olette lukeneet Lottia. Veljeni hermostui aina kun luin omassa huoneessa illalla Lottaa ja nauroin ääneen, se hakkasi seinää ja huusi että turpa kii ei tota naurua kestä :)))
Raahustan kohta kirjastohuoneeseen ja kaivan hyllystä sänkylukemiseksi rähjäisen punaselkäsen Lotan (omistan ne melkein kaikki onneksi).
En muuten ole lukenut niitä pariin kymmeneen vuoteen!

30. kesäkuuta 2008 klo 23.57  
Blogger My Taste Of Honey kirjoitti...

WOW! That pictures are really something! Great outfit!!!

2. heinäkuuta 2008 klo 14.04  
Blogger Jonna kirjoitti...

ellen: kiitos! ja tuo takkinen oli aivan unohtunut kaapin pohjalle:)

piste: Oi kiitos:) Otapas nyt ihmeessä pari Annaa kesälukemiseksi:)

malia: Ja Lotissa Lotan, Gerdin ja Malinin veli aina hakkasi seinään, jos tytöt juorusivat iltaisin liian myöhään:D

kasix: Thanks:)

3. heinäkuuta 2008 klo 11.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aah, Lotta-kirjat :) Luin koko sarjan ala-asteikäisenä, ravasin kirjastossa palauttamassa edellisiä osia ja hakemassa uusia. Ehkä täytyy nyt tarttua niihin uudestaan aikuisena. Ne on niin ihanan hyväntuulisia ja positiivisia kirjoja :)

3. heinäkuuta 2008 klo 16.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jos kutominen onnistaa, niin täältä, tai äidille iltapuhdetta
http://hpfanit.vuotis.net/puuhaa/kaulaliina1.php

4. heinäkuuta 2008 klo 12.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitti kirjavinkeistä :)

5. heinäkuuta 2008 klo 11.15  
Blogger .. kirjoitti...

Sekä äitini että minä rakastetaan Anna-kirjoja. Luin pari vuotta sitten Tiina-kirjat uudestaan ja Lotta-kirjoja luin lapsena. Ihania iästä riippumatta.

Mun Paholainen pukeutuu Pradaan -pokkari odottaa vielä avaamattomana.

5. heinäkuuta 2008 klo 17.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Kiitos kirjavinkeistä, täytyy mennä kirjastoon joku vapaapäivä (kun niitä nyt vain olisi..). Jos saan sulle antaa vinkin, niin lue VIP-ihmisiä, sama kirjoittaja kuin Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjassa (en kuollaksenikaan muista nimeä). Jos tykkää vähän glamourista ja julkkiselämä kiehtoo, kirja on todella hyvä!

12. heinäkuuta 2008 klo 14.36  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu