Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Äitiysmekko

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Äitiysmekko

Eilinen ilta vierähtikin nopeaan tahtiin kaverin valmistumista juhliessa. Kanasalaattia popsiessa ja boolia hörppiessä jäin miettimään, että kaipa se on pakko myöntää, että ei tässä mitään teinejä tai edes kovin nuoria enää olla. Tähän tulokseen minut sai päätymään a) Olin juhlimassa samanikäisen kaverini valmistumista lakimieheksi. b) Paikalla oli kaksi vauvaa, joiden vanhemmat olivat kanssani samaa ikäluokkaa. Huokaus.

Haluan myös tässä samalla pyytää anteeksi niiltä viattomilta ihmisrukilta, jotka joutuivat todistamaan erään pariskunnan kiivasta sananvaihtoa yhteensä kahdessa eri bussissa ja yhdellä pitkällä kävelytiellä. Tämä pienen välienselvittelyn aiheutti niinkin vähäpätöinen asia kuin juhlapaikalle löytäminen. Minä olin fiksuna tyttönä laskenut, että monennellako pysäkillä pitää jäädä pois ja bussiin astuttaessa sanoin tuolle toiselle "Se on sitten seitsemäs pysäkki. Viittitkö laskea kun tarkistan facebookista, että ne juhlat varmana oli tänään." (Olen tosi vainoharhainen siitä, että olen menossa oikeaan paikkaan oikeana aikana. Mikälie edellisen elämän trauma.) Arvatkaa laskiko toi kähäräpää mitään pysäkkejä? No ei. Jäätiinkö väärällä pysäkillä. No joo. Hypättiinkö uuteen bussiin ajatettiin oikean pysäkin ohi ja jouduttiin kävelemään ylimääräinen kilometri vesitihkussa. No todellakin. Ja arvatkaa saarnattiinko MINULLE, että systeemini (ei ole ikinä pettänyt aiemmin) pysäkkien laskemisesta on typerä. No, KYLLÄ.
Vesisade onneksi viilensi kuumentuneet tunteet sen verran nopeasti, että perille päästyämme olimme jo suorastaan mukavia ja viehättäviä. Lähtökiireessä en ehtinyt napsaista asusta kunnollista kuvaa (vain tuollainen, onko-tää-nyt-kiva-asu-kokeilukuva) mutta tuolta pitkänpitkältä kävelymatkalta tuli kinastelun keskelle räpsäistyä kuva (poikakaverille pisteet, että jaksaa kesken tappelun ottaa asukuvan blogiin;) )



Sateenvarjo - Tallinnasta
Takki - Pariisista
Nahkahansikkaat - Seppälä
Nahkahame - Asos
Pusero - ZARA
Kengät - Tallinnasta

Tänään läksin äidille syömään eilisessä tunikamekkolöydössäni. Intoa uudesta mekosta tosin onnistui alentamaan pikkuveljen kommentti "Näyttää ihan äitiysmekolta, onko sulla jotain kerrottavaa?"





Nahkatakki - Ellos
Mekko - H&M Trend
Kengät - Sokos
Laukku - Bianco


Huh, kun nukuttaa ja laiskotuttaa. Taidankin pyhittää sunnuntaista jäljellä olevat rippeet Housen katsomiselle ja herkkujen mässyttämiselle.

Jonna:)

Tunnisteet:

15 kommenttia:

Blogger MouMou kirjoitti...

Oi kassisi ja sateenvarjosi sopivat ihanasti yhteen!<3 Olitte varmasti muuten söpö pari tihkusateessa kinastellessanne.:)

17. elokuuta 2008 klo 18.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

nice tights.

17. elokuuta 2008 klo 19.05  
Blogger Tasha kirjoitti...

Mie jo sielunisilmin näin teidät kinastelemassa bussissa ja kävellessä, osaan niin kuvitella ton tilanteen itellekin :D
Kauniita vaatteita, eikä mikää äitiysmekko, hihih :D

17. elokuuta 2008 klo 19.14  
Blogger Anna-Maria K kirjoitti...

Hihi, en varmasti edes pyytäisi poikaystävääni napsimaan kesken riidan kuvia vaan menisin asettelemaan kameraa suutuspäissäni johonkin aidan päälle...

Tykkäilen muuten tuosta nahkahameestasi PALJON!

17. elokuuta 2008 klo 19.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi nahkahameasu on ihana <3 :)

17. elokuuta 2008 klo 19.38  
Blogger May kirjoitti...

Pointsit tosiaan poikaystävälle :o)

17. elokuuta 2008 klo 20.02  
Blogger Pupu kirjoitti...

Hehheh, et tosiaan on vanha, ei kannata vielä ikäkriiseillä! ;) Itellä pamahti kesällä 31 täyteen, mutten jaksa välittää siitä, että monilla kavereilla on lapsia, omistusasunnot, vakituinen työpaikka (mulla ei mitään noista). Kukin taaplaa tyylillään ja keskiverron keskiluokan matkasa ei oo pakko kulkia, jos ei siltä tunnu. ;)

17. elokuuta 2008 klo 20.18  
Blogger Roosa kirjoitti...

Mitä ihmettä äitiysmekolta, tuohan on aivan yli-ihana :O Rakastuin! <3

17. elokuuta 2008 klo 20.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa inhimillisyyttä! Tykkään siitä, kun kirjoitat niin luonnollisesti ja avoimesti, esim. eilisestä kinastelusta poikaystävän kanssa.

T: Toinen muotibloggari, joka sai tänään poikaystävän kanssa kinan aikaiseksi läpimärkien pyykkien kuivaksi vääntämisestä (kyllä voi pieni asia alkaa potuttamaan suhteettoman paljon!)

17. elokuuta 2008 klo 20.59  
Blogger Nina kirjoitti...

Vai äitiysmekolta... Ei sitten yhtään! Hiplasin noita mekkoja Henkalla useaan otteeseen mutta värinsä puolesta jäi minulta ostamatta. Sinulle sopii tuo sininen kivasti.

17. elokuuta 2008 klo 21.50  
Blogger Mirre kirjoitti...

vitsi tuo asoksen nahkahame käy sulle hyvin. !

18. elokuuta 2008 klo 14.55  
Blogger Sofia kirjoitti...

Oiettä, tuo sanaharkka poikaystävän kanssa julkisella paikalla typeristä pikkuasioista kuulostaa niin tutulta! :D

Ja asusi oli upea!

18. elokuuta 2008 klo 15.01  
Blogger Marika kirjoitti...

Oij, tuo nahkahame on todella nätti. :) Sopii sinulle täydellisesti.

18. elokuuta 2008 klo 16.22  
Blogger veera s. kirjoitti...

Mulla on tuosta mekosta paitaversio :)

18. elokuuta 2008 klo 17.05  
Blogger Jonna kirjoitti...

moumou: joo, mätsäilin ton lahjakassin ja sateenvarjon:)

anonyymi: Awesome, I would say:D

tasha: Hah, näin jäkikäteen koko kinastelu kyllä huvittaa mutta ei ollut haukaa silloin:D

jenny: Kiitos! Ja niin minäkin olisin varmaan muuten tehnyt mutta ei ollut mitään mihin kameran asettaa ja pelkäsin, että koko kuva unohtuu muuten:D

anonyymi: Kiitos:)

may: joo, oli kyllä aika reilu:)

pupulihavisto: Saan paljon näitä fiksuja neuvoja olla stressaamatta mutta tuop stressaus on varmaan jokin niin ekskeinen luonteenpiirre, että en vain pääse siitä eroon:)

roosa: Kiitos:)

pinja2: Hih, kaikki mikä liittyy pyykkeihin saa meillä ainakin pienen ukkosen aikaan:D

minav: minäkin hiplailin tuota useaan otteeseen mutta ostin vasta nyt superalesta yhdeksän euron hintaan:)

haikumotorik: kiitos! se on varmaankin paras ostokseni ikinä:)

sofia: Meilläkin harrastetaan noita aika usein. Ja jo siinä tilanteessa kok ohomma tuntuu vähän typerältä mutta ei vain osaa lopettaa:D

marika: Kiitoksia:)

veerra: Niin muistelinkin:) Ikävä kyllä niitä neuletakkeja ei enää ollut muuten olisin rohmunnut sellaisen myöskin:)

20. elokuuta 2008 klo 12.40  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu