friend - ystävä

Uuuuh, vastoin parempia neuvoja otin sitten eilen päivällä neljän tunnin nokoset ja se sitten kostautui illalla. Sain unihiekkaa silmiin vasta kuuden aikaan aamulla ja heräilin vasta pari tuntia sitten. argh!
Kaverit eivät ole vielä heruttaneet Nykkikuvia, joten matkapostausta joudun panttailemaan vieläkin ja koska vaatteetkin vasta pyörivät pesukoneessa, jää niidenkin esittely myöhempään:)

Esittelyyn pääsee kuitenkin se "pysyvä matkamuisto", joka (kuten kaikki arvasivat) on TATUOINTI!

Ja nyt hiukan historiikkia ja selvistystä siihen, miksi palailin lomalta pysyvää mustetta nilkassa:) Elikkäs, tämähän on oikeasti jo toinen tatuointini (uh, vähän siistiä, mulla on KAKSI tatuointia, olenko vähän pahis). Ensimmäisen tatskani sain vaihtarivuoden päätteeksi läksiäislahjaksi ystävältäni. Olin koko vuoden pohtinut, että ottaako vai eikö ottaa tatska ja lopulta kaverini ratkaisi asian puolestani ja viimeisenä yönä lonkkaani hakattiin eräs sana kiinaksi (en paljasta! sen merkin merkityksen tietää vain kourallinen ihmisiä koko maailmassa!). Tuolloin myös päätin, että en ikinä ota tatuointia missään muualla kuin Indianassa;) Kun reissu vaihtarimaisemiin sitten varmistui, rupesin pienessä päässäni pohtimaan uuden tatskan mahdollisuutta. Kun sitten paras jenkkiystäväni Mady heti lentokentällä julisti, että meidän pitäisi ottaa tatskat yhdessä oli homma sillä ratkaistu. Seuraavana päivänä marssimme vanhojen high school-tuttujen omistamaan tatskapaikkaan ja paria minuuttia ennen ihoon hakkausta päätimme lopullisesti mitä haluamme ja minne haluamme (ai miten niin tatuoinnin tulisi olla harkittu päätös?). 
Minun jalkaani hakattiin teksti "friend" ja Mandy otatti omaan jalkapöytäänsä saman suomeksi, eli "ystävä". :) Pahoittelut heikosta kuvanlaadusta ja tatskan väri on kyllä oikeasti ihan mustamusta, mitä lie salama vaalentanut tuossa kuvassa;)

  


                                                                                
                                                                        

Ja ei sattunut tippaakaan! enemmänkin vähän kutitti ja nipisti:) Tykkään tuosta omastani tosi paljon, kun se on tuollainen siro, pikkuinen ja helposti piilotettavissa.  En myöskään ole hetkeäkään katunut spontaania tatskaani. Toisaalta jostain syystä pidän lävistyksiä paljon isompina juttuina kuin tatskoja. Harvemmin edes olen viimeisen viiden vuoden aikana muistanut, että ihooni on hakattu pysyvä kuva. Se on ollut ennemmin sellainen hetkittäinen "Oho, mikä tossa oikein on... ah, se onkin mun tatuointi..."

Huh, nyt taas haukotuttaa ihan pirusti, taidankin mennä vähän pötköttelemään:)

Jonna