Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Toivepostaus 2: Koulu

torstai 13. marraskuuta 2008

Toivepostaus 2: Koulu




Yllättävän moni kilpailuun vastanneista toivoi postausta tuosta armaasta oppilaitoksestani. Tarkoituksenani oli leikkiä hiukkasen kameralla yliopistolla ja näppäillä hienoja "Jonna opiskelemassa" "Jonna heittelemässä lakikirjoja ilmaan"-kuvia mutta jostain ihmeen syystä siinä rakennuksessa tuntui aina olevan muitakin ihmisiä ja taiteellinen kuvausrauhani häiriintyi pahan kerran;) ( ja okei, tuo lakikirjojen ilmaan heittely tuskin olisi myöskään onnistunut noiden opusten varsin kunnioitettavan painon vuoksi)

Tässä siis teille TOP-10 tietopläjäys


1) Opiskelupaikkani on siis (jos joku ei vielä tuosta kuvasta hiffannut) koko nimeltään: Helsingin Yliopiston Oikeustieteellinen Tiedekunta, kavereiden (ja kaikkien, jotka eivät jaksa väännyttää kieltään tuohon nimihirviöön) pelkkä oikis.

2) Pääsin sisään virallisesti kolmannella yrityksenä mutta toisena keväänä jolloin luin (ekana vuonna kävin hiukkasen vain haistelemassa sitä koetta).



3) Kyllä. Pääsykokeisiin pitää lukea ihan oikeasti ja ihan tosi paljon. Pääsykoekirjat (sivumäärä on vaihdellut viime vuosina 450-950 ja kirjojen lukumäärä kolmen ja neljän välillä) ilmestyvät siinä maaliskuun lopulla/huhtikuun alussa ja pääsykoe on aina juhannusviikon keskiviikkona klo. 12-17.00. Hiukkasen alle kolmessa kuukaudessa pitää siis pystyä omaksumaan ja oppimaan asiat niin hyvin, että pistesaalis riittäisi siihen noin 200 sisäänpääsijän joukkoon (hakijoita on vuosittain yhteensä noin 1200-1300). Voin kuitenkin kertoa, että jos tuohon sisäänpäässeiden 18% joukkoon mahtuu, niin yksikään kevään lukutunti ei tunnu turhalta. (Olen varmaankin kaksi viikkoa sisäänpääsyn jälkeen jossain ihan omassa onnistumishumalassani)

( kuva: Vappu 2007)

4) Luin pääsykokeeseen sisäänpääsyvuotenani aivan hysteerisesti. Viitenä arkipäivänä viikossa kahdeksan, yhdeksän tuntia puhdasta lukemista (tauot miinustettu), lauantaisin sellaiset kuusi tuntia ja sunnuntait huilasin. En tiedä olisivatko koulun ovet auenneet vähemmälläkin. Tuollaiset asiat ovat kovin yksilöllisiä. Otin kuitenkin tavoitteekseni sellaisen kaikkeni antamisen, että ei voisi sitten myöhemmin surkutella ainakaan laiskaa lukemista:)

5) Lukion aineet eivät mielestäni valmista mitenkään erityisemmin pääsykokeisiin tai opiskelun oikiksessa. On siis oikeastaan aivan sama luetko pitkää matikkaa vai rämmitkö lyhyessä (kuten allekirjoittanut aikanaan). Pääsykokeessa merkitsevät vain pääsykoekirjat. Mistään extratiedosta ei pamahda ylimääräisiä pisteitä ja vaikka lukion lakikurssi on ihan kiva, niin ei sillä mitään rakoa muihin hakijoihin saa. (mutta kannattaa käydä, että näkee voisiko laki joskus kiinnostaa enemmänkin). Oikikseen päsee osaamalla pääsykoekirjat ja onnistumalla pääsykokeessa. Jos oikeasti osaat, on sama sen sisäänpääsyn kannalta onko sinulla A:n vai ällän paperit (no, okei, niistä on hiukkasen hyötyä, koska silloin pääsee yhteispistekiintiössä hakemaan). (mutta lukiolaiset hei, älkää nyt lopettako opiskelua tämän vuoksi, en halua pakoilla teidän vihaisia vanhempia;) )


6) Opiskelen tällä hetkellä virallisesti kolmatta vuotta ja ajattelin valmistua tyylikkäästi vuoden myöhässä elikkäs tuossa noin kolmen vuoden kuluttua voitte kutsua minua Jonna the Lakimieheksi. Tarkoituksenahan on, että tuolta koulusta valmistuttaisiin siinä viiden vuoden kieppeillä mutta oman käsitykseni mukaan en ole ainoa, joka tuota opiskeluaikaa sinne kuuteen vuoteen venyttää (tai sitten tämä on vain jokin fiktiomielikuva johon epätoivoisesti takerrun). Myös tuo kasvatustieteen lukeminen tässä sivussa hidastaa hiukan tahtia. (luen siis avoimessa aina kun ehdin)

7) Iso osa opiskelusta oikiksessa on kirjastossa istumista (saa kyllä lukea kotonakin) ja tenttikirjojen lukemista. Tenttialueet vaihtelet noin 500-2000 sivun välillä, joten lukeminen ei ainakaan lopu ihan heti kesken:) Luentojakin pidetään ja niillä voi usein korvata yhden kysymyksen tentissä/tenttikirjan. Luennot ovat myös siitä kivoja, että niillä pääsee toisinaan näkemään niitä opiskelukavereitakin:) Opiskelu on kuitenkin enemmän omaa pakertamista kuin luentoja, joilla tulee istuttua aina parin kolmen viikon jaksoissa muutama tunti viikossa. (ps. jos joku pelästyi tuota tenttisivumäärää, niin meillä Helsingissä saa ainakin suurimpaan osaan tenteistä tuoda lakikirjat ja vähän lunttailla niistä)

(kuva: prinsessabileet 2006)

8) Vaikka juristit tunnetaan "hiukkasen" kuivina tyyppeinä, niin opiskeluaika on kuitenkin aika kosteaa. Bileitä on kiitettävän paljon:) Varsinkin ensimmäisenä vuotena ei oikein muuta ehdikään kuin hyppiä eri pippaloissa (tämä on onneksi kiltisti huomioitu siten, että mitään kovin isoja tenttejä ei ekana vuonna edes tule vastaan) Nyt pitää tosin myöntää, että itselleni tapahtui aika kova juhlimistaantuma toisen vuoden alkaessa kun tenttien sivumäärät kasvoivat ja "oikea opiskelu" alkoi:)

9) Tykkään tosi paljn opiskelupaikastani ja koen kovasti olevani oikealla allalla. Vaikka jatkuva tenttistressi joskus ottaakin päähän, nin silti se laki on ihan oikeasti kivaa ja kiinnostavaa (ainakin suurin osa oikeudenaloista). Oikiksessa on myös se ihana puoli, että sieltä tietää valmistuvansa ihan oikeaan ammattiin. Valmistuttuttuani en ole ainoastaan oikeustieteen maisteri vaan myös LAKIMIES. (jei!)

10) Olen itse ylivoimaisesti eniten kiinnostunut perheoikeudesta ja varsinkin lapsioikeudesta. Toivon tulevaisuudessa tekeväni töitä lastensuojelun parissa tai sitten ratkovani kiperiä perintöriitoja.


Nyt ei tule mitään muuta sanomisen arvoista mieleen. On niin kovin hankalaa kirjoittaa tälläisestä arkipäiväiseksi muuttuneesta asiasta. (Oh, kolmen vuoden takainen välivuosi-Jonna ei ikinä antaisi anteeksi tuota arkista suhtautumista yliopistossa opiskeluun. Silloin se sisäänpääsy oli elämän ja kuoleman kysymys)

Kysykää ihmeessä, jos jokin jäi kaivertamaan:)


Sitten vielä siihen eiliseen vaatekriisiin. Talsin tänään reilut kolme tuntia Itäkeskusken käytäviä ja kyllähän sieltä lopulta mekko löytyi. Niin paljon kuin rakastankin shoppailua, inhoan sitä yli kaiken silloin kun on pakko löytää jotain. Ehdin jo saada kasan ahdistuskohtauksia mekkojen ja kroppani epäsopivuudesta (rasittavaa kun muuten täydellinen mekko ei mene rintojen kohdalta kiinni vaikka kuinka repisi) sekä surkeasta valikoimasta (hei, pikkujoulukausi?!). Lopulta löysin mekkoni ZARAsta ja se on kyllä tosi nätti:)




Huomaatteko muuten tuon mekon värin upean mätsin noihin lakikirjoihin postauksen alussa? :)

-Jonna


kuva
kuva2

EDIT// laitan kilpailun voittajien palkinnot matkaan alkuviikosta:) Oikeasti, näin unta, että lähetin jo palkinnot eteenpäin ja taisin sitten jäädä siihen käsitykseen:D

EDIT2// Lähden viikonlopuksi tutustumaan Jyväskylään, joten heitän kommenttien valvonnan siksi aikaa päälle:)

Tunnisteet: ,

39 kommenttia:

Blogger Pineapple Penguin kirjoitti...

Upea mekko!! Oliko sinisinä :)?

Mitä pääsykoekirjat käsittelivät? Entä millaisia kysymyksiä, muistatko :D? En ole hakemassa, mutta kiinnostaa.. :)

13. marraskuuta 2008 klo 22.33  
Blogger tipitii kirjoitti...

Aivan jumalainen mekko!

Toivottavasti minäkin palloilen vuoden kuluttua yliopistolla, toisessa kapungissa tosin...

13. marraskuuta 2008 klo 22.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei onko turun oikkis ruotsinkielinen? :D

ite oon luultavasti hakemassa joskus, lappi siintää silmissä ehkä eniten (eikä asiaan tietystikään vaikuta se et sinne on kaikkein helpoin päästä sisään ;))

13. marraskuuta 2008 klo 22.35  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Oikis kuulosti yllättävän kivalta sinun kertomanasi! Ja tuo mekko oli ihana! :D

13. marraskuuta 2008 klo 22.36  
Blogger Pupu kirjoitti...

Onpas kaunis mekko, ihana metsänvihreä väri:)

Huh, musta ei ois kyllä ikinä ollu oikikseen, humanistinen tk oli just oikia paikka;) Serkkutyttö tosin valmistu oikiksesta neljäsä vuodesa ja sai sitten jonki ajan päästä vielä sen varatuomarin tittelinki. Se oliki halunnu alalle jo ala-asteelta lähtien...toiset ne tietää jo pienestä pitäen;) Kivaa, ku sulla näyttää piisaavan opiskeluintoa! Itellä muuten meni yliopistosa peräti 7 vuotta, mutta puolustuksena sanottakoon, että opintoviikkojaki tuli melkeen tuplasti...

13. marraskuuta 2008 klo 22.37  
Blogger Suvi kirjoitti...

Ompas kauniin värinen. Ja mallikin on hyvä.

13. marraskuuta 2008 klo 22.42  
Blogger Cherrry kirjoitti...

Juuri tuota mekkoa eilen testailin Oslon Zarassa ja itkin, kun ihana väri ja ihana malli vaan rinnoista liian suuri :D Että täälä sitten toistepäin. Mut sulle sopii kyllä täydellisesti!! :)

13. marraskuuta 2008 klo 22.49  
Blogger Salla kirjoitti...

Oooi, mikä ihana mekko! Saitko muuten jo osoitetietoni? :)

13. marraskuuta 2008 klo 22.59  
Blogger Christina kirjoitti...

Voi miten kaunis tuo mekko onkaan! Tosi upean värinen ja mallinen. Onni onnettomuudessa siis! ;)

13. marraskuuta 2008 klo 23.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei vau onko tuota mekkoa muun värisinä? Mustana ehkä..?

13. marraskuuta 2008 klo 23.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onpa tosi upea mekko!!!:)<3 Minkä hintainen?

13. marraskuuta 2008 klo 23.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei, halusin vaan kommentoida että itse Turun oikikseen neljä vuotta sitten päässeenä sain ainakin rutkasti lähtöpisteitä hyvinmenneistä kirjoituksista... Eli ihan turhaa se lukiossa pänttääminenkään ei ole. Tosin joka vuosi sisään pääsee porukkaa alkupisteiden ja pääsykokeen sekä myös pelkän pääsykokeen perusteella, eli siinä olen samaa mieltä, etteivät "huonot" yo-paperit ole mikään maailmanloppu, jos vaan jaksaa lukea pääsykokeeseen.

Ja Turun yliopiston oikeustieteellinen tdk on suomenkielinen, mutta Åbo Akademissa voi lukea oikeustiedettä alempaan korkeakoulututkintoon asti (ja siis ruotsiksi). :)

13. marraskuuta 2008 klo 23.58  
Blogger sarakissa kirjoitti...

Mekkosi on ihanan mallinen, kannatti siis sen pikkumustan rikkoutua :p Eiköhän sekin kumminkin saada korjattua :D

14. marraskuuta 2008 klo 0.45  
Blogger Mirka kirjoitti...

Oikein veikeä mekko, ihanan pirteä!

14. marraskuuta 2008 klo 1.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei! Itsellä pänttääminen edessä myöskin keväällä. Miten sumplit toimeentulon kanssa nuo viimeiset kuukaudet kun ilmeisesti vain luit? Kävitkö valmennuskurssia?
Itse mietin, että onko mahdollista keskittyä lukemiseen, jos käy samalla töissä vai pitäisikö jäädä vain kotiin lukemaan ja käydä äidin rahapussilla...

14. marraskuuta 2008 klo 2.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

wow...love your hoses but...which color are them???

14. marraskuuta 2008 klo 7.04  
Blogger Jonna kirjoitti...

pineaaple penguin: Mustna löytyi:) Pääsykoekirjojen aiheet vaihtelevat vuositain. Omani olivat rikosoikeus, perheoikeus ja yhteisöokeus:) Ja kysymykset olivat esseitä, oikeustapauksia ja yksi ainestotehtävä (yhteensä 7kpl tehtäviä)

tipitii: Yliopistolla on kyllä ihan kivaa:)ps. toi mekon väri sopisi sulle ihan järjettömän hyvin:)

anonyymi: ei, kyllä se on suomenkielinen mutta Åbo Akademissa voi lukea ruotsiksi alempaan korkeakoulututkintoon saakka (lunttasin tuolta kommentoineelta toiselta anonyymilta). Muita, että kyllä sinne Lappiinkin pitää tosi paljon lukea:) Onnea!

kullanmuru: hih, repeilin tuolle "yllättävän kivalta". Onk osulla kenties ollut kauheita mielikuvia oikiksesta ( en tosin ihmttelisi, oikislaiset on niin kamalia;) )

pupulihavisto: Tykkään itsekin ihan tosi paljon tuosa väristä. Vihreä mekko puuttuikin kaapistani kokonaan!ja huh, melkein tuplasti opintoviikkoja!

suvi: Kiitos!

cherry: Kiva tietää, että jollakin voi olla ongelma näinkin päin koska eilen kovasti kirosin sirorintaiset moneen kertaan:D

salla: Kiitos! ja sain osotetiedot, nyt kun saisin itseni vielä raahattua tuonne postiin saakka:)

christina: kiitos! Kävi kyllä sisänänsä "tuuri" sen vetskarin hajoamisen kanssa:)

hile: Mustana löytyy:)

heini: Kiitos! Hintaa löytyi 59.90.

anonyymi: Uuuh, ihan totta. Ne lähtöpisteet. Tuli käsiteltyä tuo hakeminen hiukan liikaa koepistekiintiön kautta. kiitos korjauksesta! :)

sarakissa: kiitos! ja ajattelin kyllä korjauttaa sen mekon muta ah, kävi kyllä sittenkin ihan hyvä "tuuri" kun se hajosi. Tää on niin nätti!

mirka: kiitos:)

anonyymi: Koska vietin ennen hakemista välivuoden, säästin tuolloin erilliselle tilille ihan vain kevättä varten. Kevääksi hain myös asumistukea (kannattaa hakea jos asut vuokralla). Kävin myös valmennuskurssilla. Tiedän ihisiä ,jotka ovat päässeet sisään, vaikka ovat käyneet samalla töissä mutta kyllä suurin osa on lueknut ihan täyspäiväisesti. Onnea!

14. marraskuuta 2008 klo 7.49  
Blogger Tessa kirjoitti...

Moi,
vielä kiinnostaa semmonen, että osaatko yhtään sanoa, montako tuntia opiskelet keskimäärin viikossa? On varmaan aika vaihteleva luku?

14. marraskuuta 2008 klo 8.37  
Blogger Mirre kirjoitti...

Täytyy kyl sanoa että mielettömän nätin oot löytänyt. Tulee vähän metsänhenki-marilyn mieleen :P

14. marraskuuta 2008 klo 8.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En ole koskaan ollut minkään alan suhteen niin innokas, että olisin ymmärtänyt sen mielettömän vaivannäön arvon opiskelupaikan ansaitsemiseksi joka toisille on aivan luonnollista. Kadehdin hakuaikojen alkaessa kovasti niitä, joilla oli selvät sävelet ammatinvalinnan suhteen. Itse taisin mennä suunnilleen siitä, mistä aita oli matalin. Teknilliseen kun pääsee sisään heittämällä muihin aloihin nähden eikä erillisiä pääsykoekirjoja ole. Onneksi on teitä ahkerampiakin :)

14. marraskuuta 2008 klo 9.04  
Blogger Jenni kirjoitti...

Tuo mekko on kyllä upea ja sopii sinulle tosi kauniisti. Itse en jostain syystä oikein Zarasta tunnu koskaan löytävän mitään. Kaikki muut sen sijaan tuntuvat jatkuvasti tekevän sieltä toinen toistaan upeampia löytöjä. Ehkä se on se hintataso, joka minua hiukan kammoksuttaa - laatu ei ole juuri Hennesiä kummempaa (tai no ehkä sentään hiukan), mutta hinta on reilusti tuntuvampi. Ja jotenkin onnistun siinä, että aina kun löydän Zarasta jotakin kivaa, se on sitten sieltä kaupan kalleimmasta päästä. :/

Pidä hauskaa Jyväskylässä! :)

14. marraskuuta 2008 klo 9.29  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Jonna, ihan pakko olla vähän eri mieltä. Lukion oppiaineista ei välttämättä ole pääsykokeissa hyötyä. Mutta lukiossa omaksuttu opiskelurytmi helopttaa todella paljon. Jos on koko lukion vetänyt ihan vasemmalla kädellä, voi olla todella vaikeaa yhtäkkiä omaksua sitä opiskelutahtia, joka oikiksen sisäänpääsyyn vaaditaan. Sen lisäksi voi olla vaikea arvioida omaa osaamistasoa, jos ei ole jo jonkunlaista opiskelupohjaa. Sitä tulee helposti sekoittaneeksi opiskelutunnit ja oppimisen määrän. On helpompi arvioida omaa oppimistaan, jos on jo tottunut kyseenalaistamaan sen, kuinka paljon luetusta on oikeast jäänyt muistiin. SitÄ paitsi muisti kehittyy ja sitÄ voi harjoittaa. Kolme kuukautta on todella vähän ja jotta siinÄ ajassa oppii kaiken tarvittavan, täytyy olla hyvä muisti. Hyvää muistia taas voi parhaiten treenata läpi lukion opiskelemalla. Esim. Jos on jo tottunut lukemaan laajahkoja historian ja uskonnon ja psykan koeaineita ja hahmottamaan kokonaisuuksia lukiossa, voi oikiksen päÄsykoekirjojen oppiminen olla teknisesti helpompaa, vaikka aineet eivät sellaisenaan olekaan pääsykoekirjoissa.

Ja sitäpaitsi hyvistÄ papereista saa lÄhtöpisteitÄ , jotka helpottavat suuresti, jos VAIKKA sattuisi koepistemäärästä puuttua piste sisäänpääsyyn. Silloin siitä yhdestä ekstra L:stä on iso ilo. Ja vielä viieminen pointti: isot lakitoimistot ja jotkut muutkin työpaikat haluavat nähdä ylioppilastodistuksen, huolimatta suoritetuista oikeustieteen opinnoista. Eli vaikka pääsykokeeseen ei lukioaineita vaadita, lukiopänttäÄminen voi myöhemmin osoittautua arvokkaaksi.

Tulipahan paasattua:) Ja kiva mekko:)

14. marraskuuta 2008 klo 11.29  
Blogger petite puce kirjoitti...

Jaan kanssasi tuon koko-ahdistuksen. Olen teini-iästä asti ollut alaosasta kokoa 36, yläosasta tai sanotaanko rinnanympärykseltä menee 38 tai jopa 40. Ikuinen ongelma löytää vaatteita, jotka a) eivät olisi säkkejä b) ei kiristäisi rinnan kohdalta!

Huu, jännää muuten tuo miten eri asiat ihmisiä kiinnostaa. Ite koin hämmentävän ilmiön turun oikiksen aulassa, missä oli esillä jotain kirjoja ja luettuani kirjojen kannet, mua ei yhtään kiinnostanut yksikään (enkä osaa edes tajunnut, että mitä ne käsittelee). Mut minä olenki tyytyväinen humanisti :)

14. marraskuuta 2008 klo 13.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitos postauksesta, sain paljon hyödyllistä tietoa! Itse haluaisin hakea oikikseen, mutta hieman pelottaa tuo lukemisen määrä ja pääsykoe.

14. marraskuuta 2008 klo 15.16  
Blogger Tuulia kirjoitti...

todella upea tuo mekko. sopii sinulle :)

14. marraskuuta 2008 klo 15.54  
Blogger elina kirjoitti...

ihana mekko!!!

olikos siellä pääsykokeissa vaikeita kysymyksiä? Ja onko ne kirjat joita luet tentteihin, tylsiä?

14. marraskuuta 2008 klo 16.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mukava postaus:) pisti hymyilyttämään tuo ensimmäisen opiskeluvuoden mainittu kosteus.. kaipa se vaan on ihan välttämätätöntä rankan pääsykoeurakan jälkeen:D kiitos muuten siitä pääsykokeisiin valmentautumista käsittelevästä kirjoituksesta jonka laitoit keväällä, se oli oikein motivoiva:) t.oikisphuksi

14. marraskuuta 2008 klo 19.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Polka dots, miten voi ihminen olla noin kaunis???!!!

15. marraskuuta 2008 klo 4.02  
Blogger Peippo kirjoitti...

Ihana mekko! Väri, malli, kaikki täydellistä! :) Menisiköhän mulle..?

Niitä perintöriitoja saatkin sitten ratkoa otsa hiessä, nimim. Omaa Kokemusta Tilanteesta Jossa Oma Isoäiti Oli Saatanan Ahne Ja Meinasi Kieltää Multa Ja Siskoiltani Kaiken Mahdollisen Perinnön Mikä Meidän Olisi Kuulunut Saada. Onneksi äiti ja äidin lakimies pysyivät lujina.

15. marraskuuta 2008 klo 14.10  
Blogger Vennaria kirjoitti...

Moi!

Blogissani on haaste sinulle :)

15. marraskuuta 2008 klo 21.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Todella upea tuo mekko! Niin ihana malli ja VÄRI!

16. marraskuuta 2008 klo 16.31  
Blogger Boobettes kirjoitti...

kaunis tuo mekko :) varsinkin selkäosa. Sopii kyllä sulle tosin hyvin :)

16. marraskuuta 2008 klo 17.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli kiva postaus! Ala kiinnostaa minuakin, en tiedä jos vaikka joskus lähtisin taas opiskelemaan.. ja mekko on kaunis :)

17. marraskuuta 2008 klo 11.08  
Blogger Lady Crystal kirjoitti...

Upea mekko ja kiva kuulla koulustas. Oon vaklaillu blogias jo jonkin aikaa ja ihaillut tyyliäs :) Omankin blogin vihdoin aloitin...

17. marraskuuta 2008 klo 15.01  
Blogger Tuulia kirjoitti...

blogissani on sinulle haaste :)

17. marraskuuta 2008 klo 15.24  
Blogger anskusiili kirjoitti...

Melko täydellinen mekko, oikeastaan.

17. marraskuuta 2008 klo 21.52  
Blogger Joy kirjoitti...

todella hyvin sopiikin mekko sinulle! ja joo, ymmärrän tuskasi, nimimerkillä minäkin omaan povea ;)

17. marraskuuta 2008 klo 22.05  
Blogger Jonna kirjoitti...

tessa: luku vaihtelee tosi paljon. viidestä kahteenkymmeneen tuntiin (tuo jälkimäinen tosin todella harvoin)

mirette: kiitos! :)

khr: Hih, oli pakko ahkeroida kun paperit eivät avanneet minkään koulun ovia suoraan:D

jenni: ZARAn hintataso on kyllä hiukkasen liioiteltu. Jää usein vaatteita ostamatta sen vuoksi.

Tuuli: Väännät hyvää pointtia ystävä hyvä:) Tuon äärimmäisen epäselvän kohdan tarkoitus oli oikeastaan vastata vain siihen mulle sitettyyn lkysymykseen, että onko mistään lukioAINEESTA apua pääsykokeissa ja niistään ei kyllä ole. Tietty opiskelutaktiikasta on aina apua mutta kyllä se mun mielestä on aika erilainen pääsykokeisiin lukiessa. Harva kuitenkaan lukiessa tähtää oppimisessa pitkäkestoiseen muistiin:)Ja Helsingissä on ainakin viime vuosina auttaneet vain puhtaat ällän paperit sisäänpääsyssä. Mutta oikeassahan tietty olet ja toi firmojen kiinnostus lukiotodistuksiin on mun mielestä vähän sikamaista. Kyllä niiden korkeakouluarvosanojen pitäisi enemmän ratkaista. Huh, onneksi en halua isoon firmaan ikinä töihin:D

petite puce: Hyvä, että meitä on muitakin koko-ongelmallisia. Hih, mulle ei taas hirvittävästi sopisi humanistiset tieteet, kun olen vähän täläinen joko-tai-tyyppi:D

brilliante: Onnea pohdintaan! kannattaa tutkailla tiedekunnan sivuja ja aiempia pääsykoekirjoja:)

winda: Kiitos!

ginger: Pääsykoekysymykset eivät ole kamalan vaikeita jos on lukenut kunnolla ja hermot pysyvät kasassa. Tenttikirjojen tylsyys vaihtelee usein oikeudenalan ja kirjoittajan mukaan:)

oikisphuksi: Kiva jos sain motivoitua:) mihin oikikseen pääsit?

anonyymi: hah, epäselvät kuvat auttavat aika paljon:D

peippo: Kiitos ja perintöriidat ovat kyllä inhottavia kun lähimmäiset tappelevat keskenään (ja se niistä juuri tekeekin niin kiinnostavia!)

vennaria: Kiitos:) !

sini: kiitos!!!

boobettes: kiitoksia:)

ilona: kuva, että tykkäsit (sekä postauksesta että mekosta) :)

lady crystal: Onnea blogin aloitukseen ja kiva, että tykkäsit postauksesta:)

winda: kiitos!

anskusiili: kiitoksia!

joy: hah, hyvä, että meitä on muitakin, joille koot tuottavat päänvaivaa:D

17. marraskuuta 2008 klo 22.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pakko kommata. sinustahan EI tule lakimiestä kun valmistut. lakimies tulee kun olet lakimiesliiton jäsen. tarkkaavuutta jonna : )

JA MITÄ MIKSI TEILLÄ SAA OTTAA LAKIKIRJAT TENTTEIHIN?!? meillä lapissa on vaan joku 3-5 tenttiä johon saa ottaa...niin väärin.

24. marraskuuta 2008 klo 0.29  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu