Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Oscars 2009

maanantai 23. helmikuuta 2009

Oscars 2009





Pöh, en sitten millään jaksanut tapittaa tämän vuoden Oscareita suorana lähetyksenä. Pöljä aikaero. 

Onneksi on kuitenkin noin miljoona eri sivustoa, joilta voi illan pukuloistoa käydä muutaman tunnin jäljessä seuraamassa:)

Omat suosikit:

 

Anne Hathaway ja Evan Rachel Wood

Näissä molemmissa mekoissa viehättää tuo vaalea pelkistetty glamourtyyli. Pidän ehkä hitusen enemmän Evanin mekosta mutta Anne vie pisteet kotiin kokonaisuudella:)

  

Beyonce, Kate Winslet ja Heidi Klum

Beyonce edusti oman yrityksensä kauniissa kultamustassa mekossa. Korujen jättäminen kotiin ja yksinkertainen kampaus olivat kyllä nappivalinnat.

Kate Winslet nappasi vihdoin itselleen ansaitun oscarin ja teki sen äärimmäisen kauniissa puvussa. Yksinkertaisen kaunis asu toimii vuosi vuodelta kaunistuvalle Winsletille erinomaisesti. 

Heidi Klumin kasvoilla ja kropalla ei taida olla kovinkaan paljoa epäonnistumisen varaa:D

 

Jessica Biel ja Amanda Seyfried

Näiden kahden kohdalla hiukkasen epäröin mutta hetken pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että sekä Bielin ettöä Seyfriedin "pulppuilevat" puvut kuuluvat illan onnistujiin:)

  

Nicole Kidman, Natalie Portman ja Penelope Cruz

Hah, tuleeko kellään mulla Kidmanista mieleen Leena Harkimo? Tarkoitan tällä sitä, että kun on kyseessä iltapukutilaisuus, niin Nicole vie aina pisteet kotiin:)

Natalie Portmanin hennon pinkki luomus sopii sirolle (ja luonnottoman kauniille) näyttelijälle. Tässä ei ole turhia kikkailtu, vaan luotettu kauniiseen pukuun ja kauniiseen kantajaan:)

Penelope Cruzin vintagepuku on kyllä niin mielettömän kaunis, että iskee ihan epätoivo, kun tuntuu, että kauneimmat puvut tehtiin jo vuosikymmeniä sitten ja nykyisin saadaan aikaiseksi vain heikkoja kopioita. Kaunis!

Näitä katsellessa iski ihan hillitön hinku vetäistä iltapuku ja juhlameikit päälle! Onneksi huhtikuussa koittaa ainejärjestön vuosijuhlat, niin pääsee hienostelemaan:)

Mikä oli oma suosikkisi?

-Jonna

ps. Ne blogimiitti sponssikassin hiusaineet on ihan mahtavia. Mun pää ei ole ikinä tuoksunut näin hyvältä. Imppailin tänään koko luennon omia hiuksiani;)

kuvat: www.mtv3.fi, www.iltasanomat.fi

Tunnisteet:

9 kommenttia:

Blogger Milla kirjoitti...

Nuista minusta kauneimat on Nicole Kidmanilla ja Natalia Portmanilla. Sitten Miley Cyrusksella oli todella jännä ja kaunis.

23. helmikuuta 2009 klo 17.52  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Mä tykkäsin myös sarah jessica parkerista ja claire danesista sekä jonkun bruneten hopeisesta minimekosta :) Tosin tosta Bielistù en sitten tylùnnyt yhtään ja HAthawayn puku oli musta nätti, mutta hirmu valkoinen sen valkoista ihoa vasten.

23. helmikuuta 2009 klo 18.43  
Blogger hanna kirjoitti...

paras oli musta penelopella, natalien mekossa on ihana malli mutta töi väri ei iske kauheesti.

23. helmikuuta 2009 klo 20.04  
Blogger Riikka kirjoitti...

Penelope Cruzin puvun huolisin ehdottomasti vaikka omiin häihini! Ihana :)

23. helmikuuta 2009 klo 20.16  
Blogger Christina kirjoitti...

Evan Rachel Woodin mekko oli ehkä eniten minun mieleeni. Myös Natalien mekko on tosi kaunis, mutta väri ei ole ehkä niin minun mieleiseni - tosin sopii Natalielle tosi kauniisti.

23. helmikuuta 2009 klo 20.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pakko korjata tekstiäsi, että hän on Kate WINSLET. :D

Natalie Portmanin asusta tykkäilen kovasti.

23. helmikuuta 2009 klo 20.44  
Blogger suklaahirviö kirjoitti...

Anne Hathaway oli illan ehdoton kuningatar. ;) Ei epäilystäkään! Heidi Klum on kyllä aivan jumalaisen kaunis nainen - tahtoo semmoisen naaman JA kropan! :(

Jotenkin epistä kuinka paljon paremmin pitkä ihminen pystyy kantamaan näyttäviä luomuksia. Plääh!

24. helmikuuta 2009 klo 0.21  
Blogger Anni kirjoitti...

Mä en osaa päättää mutta hirveän hienoja kaikki!

Kuvaa Nicole Kidmanin asusta en muuten ollut vielä nähnyt, kiva kun sen näytit!

24. helmikuuta 2009 klo 0.27  
Blogger Jonna kirjoitti...

Milla: Itse en jotenkin lämmennyt Mileylle. En oikein itsekään iedä, että miksi en:)

Tuuli: Mä en edes bongannut Danesia mutta Parkerille en lämmennyt:)

hannae: Itse taas tykkäsin kovasti väristä. Pisti mukavasti silmään valkoisesta ja mustasta massasta:)

riikka: Siitä muuten tuli aika hääpukufiilis:)

Christina: Evanin mekon malli on aivan mieletön!

Anonyymi: hahaha, en ole oikein tottunut uuden koneen "kovaan" näppäimistöön ja noita kirjaimia jää tasaisesti puuttumaan:D

suklaahirviö: Klun on kyllä hiukkasen epäreilun näköinen!

Anni: Kidmanille oli kyllä kaunis puku:)

25. helmikuuta 2009 klo 20.50  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu