Kiipeilevä mekko

Tämä päivä soljui ohi kaavalla: sali-> ruokaa-> kirjasto-> päiväunet kirjastossa-> harrypotteria kirjastossa-> tylsistymistä kirjastossa-> pako kirjastosta-> harhailua keskustassa-> syömään ja leffaan kähäräpään kanssa. 

Muistin myös tänään, että Helsinki on ihana! Ihan vain paras kaupunki: sopivan kokoinen, kaunis ja meri tuoksuu hyvältä! Ja jopa minun pikkuinen pakanasydämeni hyppelehtii iloisesti aina tuomiokirkon osuttua silmiin.  Päätinkin sitten leikkiä turistia ja pomppia kirkon edustalla kameraa räpsien.   (Tuo ensimmäinen kuva tosin esittää koulun portaikkoa. Yritin näemmä heittäytyä taiteelliseksi;) )

 

 

 

Tuo Hanna Sarenin mekko ajaa mut muuten avan hulluksi. Sen materiaali ei sovi sitten ollenkaan yhteen sukkisten ja pikkupakkasen kanssa. Mekko kiipeilee jalkoja pitkin kuin minkäkin hyperkähmijän sormet ja jatkuvasti saa olla peilailemassa näyteikkunoista, että vilkkuuko jokin mikä ei saisi vilkkua. 

Nyt voisi mennä vaikka fiilistelemään siitä, että huomenna saa NUKKUA!

ps. Koin muutentänään aamulla noin 09.25-09.45 lähellä kuolemaa kokemuksen. Se vartalopinnallistenkidustusvehje nimeltä juoksumatto tulee vielä joku kaunis päivä imaisemaan tästä tytöstä viimeisetkin mehut (tai sitten ainakin heittämään mut nolossa kaaressa salitilan toiselle puolelle kun en vain pysykään tahdissa mukana). Argh! tiedän kyllä, että urheilu on hyvästä ja omenat jees, mutta voidaanko pliis vain palata aikakoneella sellaiseen aikaan, jolloin kukaan ei edes osannut uneksia salillisesta koneissa hikoilevia ihmisiä ja naisten kuului olla pehmoisia että uhkeita. Niin ja lisätään tähän päiväuneen vielä toivomus siitä, että kukaan ei ole vielä keksinyt yhtään mitään terveellisistä elämäntavoista vaan koko elinaika soljuu läpi mukavassa pullahumalassa?

ps.2 Käytiin siis tsekkaamassa Kate Winsletin Lukija. Suosittelen! :)