Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ulos kaapista

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Ulos kaapista



Kolmen kuukauden nyhjäyksen jälkeen sain vihdoin varattua ensi kuun puolelle kirpparipöydän (jotenkin se on vain niin rasittavaa valkkailla pöytä jostain epämääräisestä nettikartasta + inhoan nettipankkia ja välttelen sen käyttöä aina viimeiseen saakka). Tästä yllättävästä aktiivisuudesta innostuneena aloitin tämän aamun kippaamalla vaatekaappieni sisällön keskelle lattiaa ja karsin julmalla kädellä kasasta kaikki sellaiset vaatteet:

1) joita ei ole käytetty ikinä/yli kahteen vuoteen
2) joissa tunnen itseni lihavaksi/mieheksi/ällöksi/epämukavaksi

Nämä kaksi yksinkertaista kohtaa onnistuivat kutistamaan kaappieni sisällöstä varsin kunnioitettavan kolmanneksi ja minä tunsin, että sydämestäni vietiin vain puolikas. Entä jos vielä joskus haluankin käyttää sitä teinivuosien suosikkipaitaa? tai vartaloni muokkautuu sen yhden tosi kivan mekon malliin? 

Kaappien homeisimpien nurkkien tonginta toi kuitenkin mukanaan kaksi tervetullutta yllätystä:

Vihreä jakku

Muistelisin, että olen jossain kesäalennusmyynneissä käyttänyt lievää väkivaltaa napatakseni tämän vihreyden kanssani sovituskoppiin. Omistuksen varmistuttua takki kuitenkin koki surullisen hylkäämisen ja on viettänyt yksinäisiä hetkiä muiden hylkiöiden kanssa kaappini syvyyksissä. Tänään vihreä mytty kuitenkin tipahti naamalleni ja koin pieniä ihastumisen tunteita. Taidan antaa tälle jakkuselle uuden mahdollisuuden (tai okeastaan ensimmäisen mahdollisuuden). 

   

Hilefarkut

Armon vuonna 2005 nämä pökät olivat mielestäni parasta, mitä ONLY:lla oli tarjota.Koin hilefarkuissani muistorikkaan uuden vuoden ( tai no, oikeastaan erittäisen muistollisesti puutteellisen mutta jägermaisterilla höystetyn) ja firman pikkujoulut. Kaksien pippaloiden jälkeen housut alkoivat kaikilla härpäkkeillään ahdistamaan ja hautasin ne vihreän jakun seuraksi. Tänään housut osuivat käteen ja olin jo heittämässä niitä kirpparikasaan mutta onneksi kävin välissä luennolla ( luennot, varsinkin tylsät sellaiset on hyvin keksintörikasta aikaa ) ja keksin poikkaista farkuista turhat ( ah, niin ihanan kulutetut;) ) lahkeet pois. ( pliis, ignooratkaa valkoiset ja kuivat jalkani)

  

niks----naks----niks---naps----niks---naks--------------------

  

  

En tiedä miksi mutta jotenkin kaikista noista yliampuvista koristeita tuli paljon sidettävämpiä kun lahkeet oli napsatanut pois. Nyt oikeastaan suorastaan tykkkään niistä kaikessa ällöydessään vaikka vielä aamupäivällä hihittelin niille hysteerisesti.

Onko teillä vaatekaapin hylkiöitä joille on annettu uusi mahdollisuus?

10 kommenttia:

Blogger Tillikka kirjoitti...

Minulla löytyy yksi villapaita, jota rakasta, mutta en oikeastaan koskaan löydä sopivaa ajankohtaa käyttää sitä. Aina kun siivoan vaatekaappiani, olen heittämässä sitä pois, mutta en silti millään pysty siihen:) Ehkäpä sen takia, että sen tilaisuus tulee jonain päivänä:)

18. maaliskuuta 2009 klo 22.30  
Anonymous Rulgardiina kirjoitti...

Kesävaatteessa kukkaisällöily on ihan hyväksyttävää, nuo näyttävät varmasti söpöiltä jonkun kivan kesäisen paidan kanssa ja läpsyjen kanssa(kirkkaita värejä...). Ja kun kangasalaa on nyt vähemmän kuin ennen, ei kimallekimara näytä yhtä irralliselta lätkäisyltä vaan on melkeinpä kuosi tai jotain. Huomattavasti parempi noin siis.

18. maaliskuuta 2009 klo 22.49  
Blogger Pineapple Penguin kirjoitti...

Tulipas söpöt sortsit! Kannatti! Kesäisissä vaatteissa tuollaset kukkahiperrykset sallitaan, eri asia jos nuita käyttäis farkkuina keskellä marraskuuta.. :x

19. maaliskuuta 2009 klo 10.00  
Blogger Christina kirjoitti...

Tulipas noista shortseista kivat - kannatti tosiaan napsia lahkeet pois! Ja tuo vihreä jakku on tosi nätti, ehdottomasti käyttöön vaan! ;)

19. maaliskuuta 2009 klo 11.33  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Tuo jakku on tosi upea! Ja varmasti kesäksi aivan ihana!! :D

19. maaliskuuta 2009 klo 15.33  
Blogger winda kirjoitti...

Justiinsa itsekin möin (sydän vereslihalla) kasan vaatteita kirpparilla, suurin osa sellaisia johon olen mahtunut viisi vuotta sitten ja aina vain kuvittelin joku päivä vielä käytäväni niitä.. Tulin siis viimeinkin järkiini ja tajusin etten enää koskaan mahdu niihin :/ Lohduttaudun ostamalla uusia vaatteita :D

19. maaliskuuta 2009 klo 20.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nuo farkut toimii shortseina niin paljon paremmin!

20. maaliskuuta 2009 klo 12.56  
Blogger Marika kirjoitti...

Oi miten kiva toi jakku on! Shortseista tuli todellakin hirmuisen kivat, vaikka itse farkut olisin kyllä heittänyt kirpparikasaan. Shortsit sen sijaan voisin aivan hyvin pistää jalkaani. :)

Itse löydän aina välillä jotain unohdettua ja vähemmän käytettyä kivaa, kun kokeilen jotain vanhaa vaatetta päälle, mutta nyt lähiaikoina niin ei ole oikeastaan käynyt.

21. maaliskuuta 2009 klo 15.39  
Blogger Jonna kirjoitti...

Tillikka: Multa löytyy myös pari villapaitaa joita en ikinä käytä mutta en vain pysty heittämään niitä pois:)

Rulgardiina: Joo, tykkään mys noista shorteista noin tuhat kertaa enemmän noin kuin housuina:)

Pineaaple Penguin: Nyt vain kesä äkkiä tänne ja shrotsit käyttöön! :)

Christina: Nyt tarvitaan enää lämpimät ilmat:)

kullanmuru: kiitos!

Winda: ah, haluun kans uusia vaatteita:)

Anonyymi: Hih, ne oli farkkuina aika kamaluudet:D

Marika: joo, farkut oli aika kamaluudet mutta shortsit taas ylättäen tosi kivat:)

21. maaliskuuta 2009 klo 19.39  
Blogger Pinja kirjoitti...

Mun viime vaatekaapin siivouksessa sai lähteä kaikki vaatteet, joita en ollut noin vuoteen käyttänyt. Paljon oli sellaisiakin vaatteita kaapissa, jotka olen raahannut mukanani, kun vähän yli vuosi sitten muutin pois vanhempieni luota, mutta en ole käyttänyt kertaakaan muuton jälkeen.

Noi farkkujen monet yksityiskohdat tosiaan näyttää kivemmiltä, kun farkut on poikkastu shortseiksi. Onneksi et ehtinyt heivata niitä pois.

22. maaliskuuta 2009 klo 20.09  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu