Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pahinta...

torstai 7. toukokuuta 2009

Pahinta...

hmnn.. fontti pomppi tätä tehdessä mutta toivottavasti saatte selvää:)


Tämän kaltaisissa kyselyissä on aina mahdollista kertoa pelkkiä positiivisia asioita itsestään. Nyt ryhdytään rehellisiksi ja kerrotaan asioista negatiiviset puolet.

PAHINTA SEURAAVISSA ASIOISSA ON:



1. Nimessäni:

Etunimi  on 80-luvun suosikkeja ja oman ikäisten joukossa hiukan liiankin yleinen. Äiti ja iskä luulivat silloin aikoinaan antavansa mulle tosi erikoisen nimen kun eivät olleet ikinä kuulleet samannimisestä ( muusta kuin Jonna Tervamaasta) ja sitten kävikin näin;D Sukunimestä tykkään.

2. Kasvoissani:

No noi saamarin korkeiden poskipäiden silmien alle muodostamat kuopat! Ne yhdessä tummien silmänalusten kanssa ovat aika saakelinmoinen katastrofi!


3. Vartalossani:

Löysä vatsa ja liian isot rinnat.  Mulla kerääntyy kaikki herkut kuin yhteisestä sopimuksesta vatsaan ylimääräiseksi renkaaksi ja jostain  ihmeen syystä olen myös onnistunut hankkimaan itselleni ihan järkyn kokoisen etumuksen, joka ei pienene edes laihduttamalla. Argh, hyvästi kaikki kivat topit, joissa on rajattu tietty tila rintamukselle. Ei mahdu! Bikinien etsiminen on myös jokavuotinen helvetti.


4. Luonteessani:

Olen todella laiska ja saamaton. Joskus innostun tsemppaamaan mutta viimeistään parin viikon kuluttua makaan taas symbioosissa sohvan kanssa ja kulutan aikani mieluummin uusimman Beverly Hillsin kuin tenttikirjojen parissa. 

5. Vaatekaapissani:
Liian vähän käteviä perusvaatteita! Jotenkin on vain niin paljon kivempi ostella kultaisia hameita ja paljettipaitoja;D 

6. Kotonani:
Liian vähän kirjahyllyjä. Jatkuvasti loppuu tila. Inhoan myös näitä kamalia harmaita muovimattolattioita ja haaveilen puulattiasta vähintään kerran päivässä. Mitä järkeä on edes siivota kun lattia kuitenkin näyttää ihan sonnalta.  


7. Työssäni:

Oho, ei mitään valittamista:) 


8. Ystävissäni:

Ne on kaikki ihan liian nättejä ja fiksuja. Haluaisin edes muutaman ruman&tyhmän, niin voisin kohottaa itsetuntoa;D



9. Perheessäni:

Perhe on melkein liiankin kiva. Ei valituksia:) 


10. Harrastuksissani:

Salikortti loppui juuri ja en ole vielä uusinut sitä... 

11.Kumppanissa?
Se on ihan liian fiksu kaikissa niissä jutuissa joissa itse olen täysi ääliö. Mutta oikeasti, miksi ihmisen edes pitäisi tietää miten mikro toimii?! 

12. Lemmikissäni/lemmikeissäni:

Ei löydy lemmikkejä ( oikeastaan hyvä juttu kun en ole erityisen eläinrakas...)  

13. Kielenkäytössäni:

Kiroilen liikaa. voisin oikeasti yrittää hiukan hillitä niitä ärräpäitä kun nuo teinivuodetkin on jo aikaa sitten ohitettu... Mutta joskus se v*ttu vai kuvaa kaikkein parhaiten;D

14. Musiikkimaussani:

Jumitan samaa biisiä joskus viikonkin. Kuuntelen sen parikymmentä keraa päivässä enkä ollenkaan huomioi, että muut samassa asunnossa hengailevat eivät ehkä ole siihen yhtä villinä kuin minä:) 

15. Kotikaupungissani:

Espoo on ihan kiva mutta hinku päsätä muuttamaan Helsinkiin on niin suuri, että tällä hetkellä Espoon suurin vika on se, että se ei ole Helsinki;) 

16. Ruokavaliossani:
Järkky yhdistelmä rasvaa, sokeria ja lisäaineita! 

17. Lapsissani:

Vastaan tähän parinkymmenen vuoden päästä. 

18. Naapureissani:

Ne lisääntyy aivan huolestuttavaa tahtia. Vannon, että tasan yhdeksän kuukauden välein kuuluu PLOP!

19. Nykyisessä elämäntilanteessani:

Olisi kivaa jos olisi enemmän rahaa eikä tarttisi tehdä mitään;D 

20. Tulevaisuudessa:

Haluanko ihan oikeasti pyöritellä pykäliä seuraavatkin vuosikymmenet...



Tunnisteet:

7 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Otan osaa bikiniongelmasta :( Itselläni 65F, ja aikamoista helvettiä myöskin kun tavallisista kaupoista ei saa mitään enkä edes tykkää näistä.
Mutta Change on uusi rakkauteni, sieltä löytyy alusvaatteita ja bikineitä, ja kokoja riittää. Ja söpöjä sellaisia. On ihan halpakin vielä, ja kanta-asiakkaaksi joskus liityin niin nyt kaupassa on kanta-asiakkaille kiva alennus, kaikki bikinit ja rintsikat -50% <3___<3

Olipa hehkutusta mutta suosittelen :)

7. toukokuuta 2009 klo 14.48  
Blogger Tuuli kirjoitti...

hihi, se on Jonna Tervomaa. Ja sit, noi sun kaverit ajatelee ihan samaa susta. Ja sit, oon ihan samoilla linjoilla ton tulevaisuuden kanssa.

7. toukokuuta 2009 klo 16.43  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Minulla on sama juttua rintojeni kanssa. Joskus olin niihin hyvin ylpeä, kun joku saattoi sanoa niitä pieniksi. Sitten ne saivat kasvupyrähdyksen. Ja nyt vaatteita pitää oikein valikoida :P

7. toukokuuta 2009 klo 17.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tulisko jotain kuvia SUSTA...

8. toukokuuta 2009 klo 9.03  
Blogger Heini L kirjoitti...

Joo, Changella on hyviä, edullisia, istuvia ja nättejä liivejä, jossa on muuten kans tosi epämääräiset koot (siis tällä tarkoitan sitä pientä ympärystä ja saakelin isoa kuppia).

8. toukokuuta 2009 klo 13.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haha, yhdyn tohon vikaan :) Ja muutenkin hauskoja juttuja! Sama toi pohdiskelukysymysjuttu, noi on niin totta! Oot sulonen :)

Kiira

13. toukokuuta 2009 klo 23.04  
Blogger Jonna kirjoitti...

Anonyymi: Kannattaa kokeilla myös La Senzaa mikäli sellainen lähistöltä löytyy. Kerrankin istuvia bikinikokoja ! Changen clubiin kuulun myös ja niillä on kyllä ihan paras asiakaspalvelu:)

Tuuli: Hahaha, tuli ihan automaattisesti tervamaa:D ja oikeesti, koko tulevaisuus lakimiehenä... tylsää...mitäs me nyt tehdään?

kullanmuru: mulla kasvoivat oikeasti about yhdessä yösä joten siinä oli sitten sopeutumista:D

Anonyymi: Sieltä jenkeistä oli hiukkasen hankala laittaa mutta nyt on taas kuvia MUSTA:D

Heini L: Change on kyllä ihan lemppari:)

Kiira: Hei, kiitoksia:)

22. toukokuuta 2009 klo 13.33  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu