Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Hellevilustuminen

lauantai 27. kesäkuuta 2009

Hellevilustuminen

Hah. Hah. Hah. Arvatkaa kuka on kipeänä viimeiset kaksi päivää? Eikä siis missään söpössä vähän aivastelevassa heinänuhassa vaan kunnon Hikoilen-kuin-saunomisen-maailmanmestaruuskisoissa-ja-yskin-siinä-sivussa-keuhkoni-pihalle-taudissa. En tajua. Kuka oikein "vilustuu" näissä helteissä? Mieluummin olisin ollut töissä kuin maannut sohvalla lähes puolitiedottomassa tilassa imitoiden ääneltäni sellaista 80-vuotta ketjupolttanutta tätiä. Nyt tämä sairastaminen kuitenkin saa jäädä tähän. Ei millään jaksaisi haaskata näitä muutamia ( suomen kesät tuntien luultavasti myös ainoita) hellepäiviä kotona köhimiseen. Tänään otinkin sitten ensimmäiset askeleet kohti elämää sohvan ulkopuolella ja kävin kaverin luona tapittamassa tyttöporukassa yhden leffan ( vitsit...mikäköhän me katsottiin...). Ulisin ( siis kähisin) kuitenkin kähäräpäältä kyydin molempiin suuntiin koska epäilin, että näin sikainfluenssan jälkimainingeissa tälläistä keuhkotautista ei olisi katsottu kovin hyvällä tuolla julkisten puolella. 

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Kun on viettänyt yli vuorokauden ylimukavissa yövaatteissa tuntuvat kaikki normivaatteet oudon kiristäviltä ja epämukavilta. Kuumeisen vaatekriiseilyn jälkeen tuli siis päälle vedettyä perusvaatteiden mukavuusasteikon korkeimmalle sijoittuneet rätit. Ja sori tästä seuraavasta kuvasta. Voisin kaiketi osallistua jalkojeni kanssa johonkin " maailman yököimmät"-asiat kisaan napaten sen kiiltävimmän pystin. Tarkoituksena on kuitenkin ihan vilpittömästi esitellä jalkineet, ei aiheuttaa mahanväänteitä kenellekään:)

Image and video hosting by TinyPic

Lopuksi vielä suuret kiitokset kahdelle naikkoselle joiden vuoksi en ole tässä kipeilyn aikana potkaissut tyhjää pelkästä tylsyydestä.

Image and video hosting by TinyPic

Nyt uinailemaan, näkemään kivoja unia ( pst, nukkumatti, ideoita voi kaapata vaikka tuosta juuri katsotusta leffasta...[ joo, siis jotenkin päädyttiin twilightia katselemaan...] ) ja huomenna virkeänä/terveenä töihin:)

Tunnisteet:

6 kommenttia:

Blogger Asta kirjoitti...

Samma här! Tulin kanssa kipeeksi, mutta oon päättänyt, että ens viikolla olen sitten terveempi kuin ikinä :D Siis kuinka rasittavaa olla tällasilla helteillä kipeenä (joskin omalla kohdalla se ei ole enää pariin päivään juuri menoa hidastanut...)

27. kesäkuuta 2009 klo 8.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

GG <3

27. kesäkuuta 2009 klo 11.35  
Blogger Heini L kirjoitti...

Voi ei! Paranemisia!

Mä sairastuin samaan raastavaan yskä/hikoilutautiin pari viikkoa sitten, kävin lääkärissä ja hän määräsi mulle OTRIVINia! Eli nenäsuihketta :D:D En saanu sanottuu mitää muuta ku että TÄH? YSKÄÄN ja hikoiluun nenäsumutetta? Ei mulla oo nuhaa! :D Arvauskeskuksessa on kivaa käydä!

GG on ihan paras <3 Ja sairauspäivän jälkeinen päivä saa luvan kanssa olla lötköilyä :)

27. kesäkuuta 2009 klo 14.53  
Blogger harMonica kirjoitti...

älähän mittään, mä oon ollu maanantaista asti just tuollaisessa Hikoilen-kuin-saunomisen-maailmanmestaruuskisoissa-ja-yskin-siinä-sivussa-keuhkoni-pihalle-taudissa.
Harmitti kun on mennyt omalta osalta hyvät säät ihan ohitse kun maannu kotona kipeenä. :( Onneks eilen jo pääsi pihalle.
(ja onneks oon kuullu huhuja että ens viikollakin ois hyvä sää joten pääsenpähän edes silloin nauttimaan kesästä. ;))

27. kesäkuuta 2009 klo 17.44  
Blogger amyellen kirjoitti...

Kuulostipa tutulta taudilta :/ jatkunut jo kolme päivää eikä loppua näy.. Olo on suorastaan.. valloittava :D

28. kesäkuuta 2009 klo 7.29  
Blogger Jonna kirjoitti...

eliiina: tota flunssaa on kyllä aika ahkerasti liikkeellä. Toivottavasti ei olle sikataudissa;D

Anonyymi: todellakin!

Heini L : Kiitoksia! Melkein olen jo terve:) ja kiinnostava valinta lääkäriltä:D

harMocica: sulla on kyllä ollut tosi sitkeä tauti. Onneksi helteet kuulemma jatkuvat niin pääset säkin nauttimaan niistä:)

amyellen: onpas suosittu tauti! yritähän parantua:)

29. kesäkuuta 2009 klo 22.38  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu