Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Printtiä Lontoosta

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Printtiä Lontoosta

Ärk. Kotiuduin tuossa reilu tunti sitten töisä ja lievää väkivaltaa käyttäen sain kähäräpään kameran taakse kuvailemaan Lontoolöytöjä. En tiedä johtuiko pitkästä päivästä, huonosta säästä vai yleisestä rupsahduksesta ( syytän kaikkia) mutta päädyin näyttämään jokaisessa kuvassa niin pahasti Mervi Tapolan kadonneelta kaksoissiskolta, että sitä eivät edes uudet kivat vaatteet häivyttäneet. Hetken ulkonäkökriiseilyn jälkeen päätin lopulta säästää itseni julkiselta nöyryytykseltä ja teidät taas pahoinvoinnilta ja myötähäpeältä. Esittelenkin siis nyt vain yhden mutta erityisen merkittävän osan noista Lontoo-ostoksista...
PRINTTIPAIDAT!



New York teki vähän ilkeän tempun ja jätti matkalaukun kylmäksi printtipaitojen osalta mutta onneksi sain korjattua puutteen Lontoon kaupoissa. Oikeastaan tämä oli ihan naurettavan helppoa koska kolme ensimmäistä paitaa oli napattu mukaan jo reilu kolme tuntia koneen Heathrowille rullauksen jälkeen.



The Beatles = Tämä oli luonnollisestikin ihan ehdoton.

Smurffipaita = Päässyt käytännöllisen, suomen ilmastoon sopivan sävynsä vuoksi jo suursuosikiksi.

Battle drink = Tästä suurkiitokset matkaseuralaiselle. Itse olisin sokeana ohittanut tämän täysin ja käyttänyt varmaan 3/ 20 punnalla tarjouksen vikan ostoksen johonkin ihanaan glitteriseen "Brunets do it better"-elämänviisausriepuun. Onneksi minä ja muu maailma pelstuttiin tältä kamaluudelta ja nyt sain rinnuksilleni erittäin kuvaavan paidan koska luonnollisestikin yksi elämäni suurimpia kysymyksiä on: Cokis vai pepsi?



Supermiespaita = Tämän paidan omistajasta on hiukkasen epäselkoutta. Siis, minähän tämän omin pienin kätösin valikoin Primarkin miesten puolelta ITSELLENI mutta kotona paita jotenkin teki katoamistempun kähäräpään vaatekaappiin ja on toistaiseksi esiintynyt vain sen päällä.

Jotainihmetyyppejäjakirjoitustapaita= Löytyi myös primarkista ja pienen koon vuoksi olen saanut pitää tämän ihan itselläni.
Siinä oli siis reissun printtipaitasaalis. Näin jälkikäteen voikinvähän viisastella, että hemskatti näitä olisi kyllä pitänyt hamstrata enemmän. Lontoo on kaltaiselleni printtipaita-addiktille aivan taivas ja oih, siellä olisi ollut vaikka mitä. Toisaalta... jäipäs ainakin syy lähteä uudelleen ja pian! ( matkakamu, tää on VIHJE!)
Mites te, iskevätkö printit?



Löysin tänä aamuna Van Morrisonin uudelleen ja nyt on kiire latailla ipod uuteen uskoon:) parhautta!
EDIT:// Unohdin ujuttaa postaukseen salaisen rakkausviestin kaverille: eli: Tuuli, oot tosi kiva ja aion täysin jumittua sun New York-lukaaliin ensi vuonna;D

Tunnisteet:

8 kommenttia:

Blogger Herttainen kirjoitti...

Ihana toi Smurffi-paita! Ja en voi olla kommentoimatta, että noi limutölkit tekee tosta yhdestä paidasta kyllä aikamoisen hinkkipaidan ;D

15. kesäkuuta 2009 klo 23.17  
Blogger Nina kirjoitti...

Heh, Herttainen ehti jo ensin kommentoimaan. :D :D :D Mäkin katoin että ostikos se Jonna printtipaitojen kanssa reissussa myös silikonit.. ;) Mutta kivoja on paidat ja tuota Pepsi-Cokis battlea ei edes tarvita, sillä Pepsi on pahaa!!!!

16. kesäkuuta 2009 klo 9.04  
Blogger Jonna kirjoitti...

Rva: Herttainen: Joo, huoamsin itsekin, että toi purkkipaita hiukkasen korostaa tätä mun jo valmista F-kuppi ongelmaa;D

ninaV: mä hyväksyn kamalissa vieroitusoiretärinöissä pepsi maxin muta kyllä cokis zero on parasta:)

16. kesäkuuta 2009 klo 9.10  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Missä se salainen viesti mulle on???

16. kesäkuuta 2009 klo 12.34  
Blogger Chérie kirjoitti...

ihania:)

16. kesäkuuta 2009 klo 14.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mistä noi paidat on siis ostettu noin halvalla?

16. kesäkuuta 2009 klo 15.00  
Blogger Jonna kirjoitti...

Tuuli: sun ei-niin-salainen viesti on nyt lisätty:D

cherie: kiitos!

Anonyymi: en muista tarkkaa kauppaa mutta lontoosta, portobello roadin lähettyviltä:)

16. kesäkuuta 2009 klo 22.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihania paitoja, varsinkin tuo Beatles-paita :) Mistä ostit noin halvalla? Ja hei, miten olisi postaus Lontoon parhaista shoppailupaikoista?

20. kesäkuuta 2009 klo 19.53  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu