6.12.2009
Suomi 92 vuotta
On vaikea kuvitella aikaa vain joitakin vuosikymmeniä taaksepäin. Niitä miehiä, poikia, jotka uhrasivat nuoruutensa, henkensä ja mielenterveytensä lumisissa metsissä ja nokisissa korsuissa. Naisia, jotka pyörittivät elämää miesten ollessa poissa ja matkasivat rintamalle näiden perässä ompelemaan kokoon luotien repimiä poikiaan olemattomilla tarvikkeilla. Pommien runtelemaa Helsinkiä ja lapsilla lastattua laivaa matkalla kohti Ruotsia ja Tanskaa.
Korvikkeita ja pimennysverhoja. Päivittäistä epävarmuutta läheisistä ja tulevaisuudesta. Kun todella lähtee ajattelemaan tuota aikaa, valtaa olon järjetön nöyryys ja kiitollisuus. Yksi sukupolvi luovutti oman elämänsä, että meillä myöhemmillä olisi vapaa ja turvallinen kotimaa. Että meillä olisi tulevaisuus.
Kiitos.
edit:// kamalat tappelut bloggerin kanssa. jostain syystä se suostui aiemmin julkaisemaan postauksesta vain osan. jouduin kirjoittamaan koko jutun uudelleen ja sen vuoksi aiemmat kommentit katosivat
lähettänyt Jonna | 16.44
4 kommenttia:
Aiempaan postaukseen kommentoinneille:
1: Toivottavasti ei ole Suomen loppu. Tuo oli vain tapa ilmaista tähän asti elettyä itsenäisyyden aikaa:)
2: tykkään myös tuosta kuvasta:)
Eikä pelkästään pommien runtelema Helsinki, vaan esimerkiksi Lappi poltettiin täysin.
Anonyymi: tuntuu niin vaikealta yrittää edes ymmärtää minkälaista silloin on ollut.
todella hienoa, että tästäkin aiheesta täällä! kunnioitan
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu