Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Aattohulinat

tiistai 25. joulukuuta 2007

Aattohulinat

Ei aivan ehtinyt tämä postaus jouluaaton puolelle. Nyt on kuitenkin vatsa pyöreänä liiallisesta mässäilystä, lahjoista on kääriytynyt esiin kaikenlaisia toivottuja ihanuuksia ja joulumielikin löytyi harmaasta säästä huolimatta:)
Ettei aatto kuitenkaan olisi sujunut liian seesteisesti, väritti juhlaa seuraavat virkistävät tapaukset:

- Lohi oli pilaantunutta, piti juosta kauppaan ostamaan uutta
- Kuusenkyntilät tekivät lakon. Kauppaan ostamaan uusia (nämä kaksi siis erillisiä kauppareissuja)
- Äiti paistoi joulutorttuja vahingossa uunin alalämmöllä. Tulos, raakoja torttuja palaneilla pohjilla. (Toinen satsi kuitenkin täydellinen)
-Äidin koira Kalevi onnistui kuorimaan yhden suklaatryffelin kääreistään ja nautiskeli sen tyytyväisenä. (huom. suklaa voi olla koiralle hyvinkin vaarallista.)
- Samainen Kalevi pääsi parvekkeelle ja nautiskeli kinkun rasvaa (huom, voi aiheuttaa koiralle pavoinvointia ja ripulia)
-Yhä sama Kalevi teki protestipissat äidin valkoiselle matolle.

Vietin päivää näyttäen mielestäni 60-luvun lentoemännältä:

Photobucket

Mekko - Vila
Lempihuivi - Accessorize
Lempivyö - Seppälä

Toivottavasti kaikkien vatsat pingottavat yhtä paljon kuin omani ja pukki muisti mieleisillä paketeilla:) Nyt taidan vilkaista vielä yhden jakson Dirty Sexy Moneyta, uusinta addiktiotani.

Rauhallista joulunjatkoa toivottaen,

Jonna

ps. alla vielä kuva Kalevista, jota ilman aatto olisi ollut paljon vähemmän vilkkaampi:) (Ja kyllä. Tuo koira on pöydällä. Näin meidän perheessä!)

Photobucket

Tunnisteet:

2 kommenttia:

Blogger dolce kirjoitti...

Oi mikä hauveli, näyttää ihan lelulta :) Söpö!

26. joulukuuta 2007 klo 23.35  
Blogger Jonna kirjoitti...

dolce vita: Kun olisi vielä luonteeltaan yhtä suloinen kuin ulkoiselta olemukseltaan:)

27. joulukuuta 2007 klo 2.02  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu