Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

InterRail osa 1

tiistai 25. joulukuuta 2007

InterRail osa 1


Olen aika lailla onneton pakkaaja. Viikkaan viikonlopun matkalle mukaan täyden matkalaukullisen vaatteita ja silti tekee tiukkaa. Päädyn usein ostamaan paikan päältä uuden laukun, johon saan tungettua kaikki loman aikana kerääntyneet ostokset ja tuliaiset. Palatessani kotiin vaihto-oppilasvuoden jälkeen minulla oli ylipainoa 20 kiloa. (Onneksi vain laukuissa, ei lanteilla)
Tämän onnettoman tapani vuoksi kohtasinkin yhden aikuisen elämäni suurimmista haasteista viime elokuussa kun suuntasin poikaystäväni ja kaveripariskunnan kanssa reilaamaan pitkin poikin Eurooppaa. Kuten kaikki varmaan tietävät, reilaajan tavarat kulkevat omassa selässä rinkan suojissa. Ongelma ei siis pelkästään ollut onnettoman vähäinen mukaan tuleva vaatemäärä, vaan myös se, että joutuisin kantamaan niitä selässäni ja sitä mukaan kun tavaraa kertyisi lisää, kohoaisi rinkan paino. Noniin, tällä alustuksella aloitan kolmannen matkapostaukseni reilaamisesta, joka luultavasti tulee olemaan vähintään kolmeosainen monien kohteiden vuoksi. Luvassa vinkkejä, kaupunkiesittelyitä, selviämisohjeita ja tietysti tarina siitä, kuinka todella selvisin matkasta surullisen vähäisillä vaatekappaleilla

Koska olimme kaikki ensi kerran reilaajia, emme uskaltaneet jättää paljoakaan sattuman ja tai leikkisän kohtalon varaan. Teimme siis jo etukäteen suunnitelman kohteista ja varasimme majoitukset. Tiukan seulomisen ja arpomisen jälkeen päädyimme viimein seuraaviin kohteisiin.

München -> Salzburg -> Wien -> Venetsia -> Firenze -> Nizza -> Perpignan -> Barcelona

Mukana olevat vaatteet: (nyyh!)
6 toppia
3 housut
2 hametta
2 pitkähihaista
1 neule
1 takki
2 kengät
1 huivi
1 bikinit

Virallisesti matka alkoi jo Frankfurtista koska saimme lennot sinne monta kymppiä Munchenia edullisemmin. Frankfurtin lentokenttä pitää kuitenkin sisällään myös juna-aseman, joten hyppäsimme vain koneesta junaan. (Välissä tosi hieman harhailua, voitontanssia matkan alkamisesta ja ruuan metsästystä huonolla saksalla.)
Oikea juna kuitenkin löytyi ja matka kohti Saksan kaljapääkaupunkia alkoi…

München

3 Rändömfaktaa

- Saksan kolmanneksi suurin kaupunki
- Pitää sisällään kaksi maan parasta yliopistoa
- Nahkahousuja käytetään julkisilla paikoilla;)

Ehdimme viipyä kaupungissa vain yhden yön ja tuon yön uinuimme suhteellisen hyvin hotelli Ludwigissa (32,5 euroa yö per nassu). Hotellin ja ruotsinlaivan ulkoinen yhdenmukaisuus oli pelottavan selkeä mutta petivaatteet olivat ainakin silmin katsottuna puhtaat (ultraviolettivalo olisikin sitten voinut paljastaa joitakin kioja yllätystahroja) ja aamiainen täytti vatsan hyvin. Kaupungin keskustassa pyörimme sen verran, että ehdimme kokeilla päällemme ns. Hilde-mekkoja ja juoda aitoa saksalaista olutta.

Photobucket (minä ja kahden euron pretzeli)

Vinkit:

1) Ravintolassa tarjolla olevat pretzelit eivät ole ilmaisia vaan saattavat hyvinkin maksaa kuusi euroa per kori. Reilaajan kukkarolle tällaiset yllätykset eivät ikinä tee hyvää.
2) Älä missään nimessä halvenna ontuvalla saksallasi millään tavoin hapankaalia. Tarjoilija saattaa muuttua hyvinkin jäiseksi hyvin nopeasti ja samalla saattavat pretzelisi kallistua entisestään:D
3) Jos olet mies. Älä seisoskele tavaratalossa Hildemekko-osaston läheisyydessä. Voit saada kasvoillesi tirkistelystä syyttävän vartijan.

Photobucket (Hildemekko. Valokuvaaminen oli kaupassa kiellettyä, joten en saanut näpättyä itsestäni kuvaa tälläisessä ö-luokan pornoasussa)

Seuraavana päivänä matka jatkui kohti Salzbugia. Tämä Mozartvilli vuorien ympäröimä kaupunki voittikin nopeasti meidän pikku reilaajien sydämet:)
Photobucket

Salzburg
3 Rändömfaktaa

- Mozartin synnyinkaupunki.
- 149 997 asukasta.
- Salzburgin vanhakaupunki on valittu UNESCOn maailmanperintökohteeksi.

Kauniissa mutta suolaisen hintaisessa suolakaupungissa katon päämme päälle tarjosi Strawberry Hostelin neljän hengen huone. Kaksi kokonaista päivää tarjosivat reilusti aikaa pienen kaupungin koluamiseen. Ensimmäisenä iltana kävimme hostelpojan vinkistä katsastamassa ulkoravintolan, jossa nautimme paikallisten keskellä erittäin edullista kanaa ja järjettömän edullista kaljaa. ( kolme desin cokis 2,4 euroa, puoli litraa kaljaa 1,5 euroa...)

Photobucket

Päivänä numero kaksi olimme niinkin virkeitä, että kiipesimme kaunista metsäpolkua pitkin kaupungin yllä kohoavalle linnalle. Pulitimme vähäisiä eurojamme opastetulle kierroksella ja velä lisää euroa nauttiksemme jäähtynyttä spagettia kastiketilkulla. Upea maisema kuitenkin pehmitti mielen ja Mozartin kuulat jättivät hyvän maun kielelle. Ilta kului vanhan kaupungin keskusaukiolla kuunnellessa jättimäiselle valkokankaalle heijastettua sinfoniaorkesteria.

Photobucket
(Tyylikkäässä Salzburgissa on McDonaldsin kyltti lähes taidetta)

Vinkkejä:

1) Gulassikeitto on herkullinen, halpa ja varmasti nälän vievä vaihtoehto lounaaksi.
2) Mozartin kuulat huomattavasti halvempia kuin Suomessa. Osta eväiksi junaan:)
3) Kalja on halvempaa kuin vesi ja paljon parempaa kuin Suomen oksetuskoffit.
4) Nuku hostellissa jos et kieriskele rahoissa.

Seuraavana aamuna ketään meistä ei pahemmin hyvittanut lähteä kohti Wienia. Mozartin syntymäkaupunki oli liehitellyt meistä jokaisen tehokkaasti pikkurillinsä ympärille.

Jatkuu...

Jonna:)

Tunnisteet:

2 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En malta odottaa jatkoa, sillä varsinkin raportti Barcelonasta kiinnostaa. Olen mahdollisesti suuntaamassa sinne itse puolentoista vuoden kulttua, joten kaikki informaatio on paikallaan

2. tammikuuta 2008 klo 23.44  
Blogger Jonna kirjoitti...

tipitii: kiitos! jatkoa on luvassa varmaankin ensi viikon puolella:)

5. tammikuuta 2008 klo 20.08  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu