Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Seppälä ja akateemisuutta

torstai 10. huhtikuuta 2008

Seppälä ja akateemisuutta




Seppälän kutsuvierasilta tarjosi paljon ilmaista skumppaa, hyvää naposteltavaa ( ylitin itseni mozzarellatomaattitikkujen ahmimisessa!)  ja mikä parasta, 20 euron lahjakortin kyseiseen puotiin (se lahjakotti tuli ja meni jo mutta siitä myöhemmin;) ) Ahdettuamme sisäämme niin paljon juotavaa kun vain kehtasimme ( ja se oli paljon!) ja mässäiltyämme tarjoilupöydät tyhjiksi, suuntasimme kaverini kanssa hetkeksi läheiseen baariin parantamaan maailmaa ja sieltä uuden sedulan (joku saksankielinen nimi) avajaisiin. Huh, että se paikka oli täynnä! Baaritiskillä sain odottaa puoli tuntia vain huomatakseni, että siideri on loppu ja sitä sai vasta kymmenen minuutin lisäjonotuksen jälkeen. Parin tunnin hikoilun jälkeen poistuimme suosiolla. Pitänee käydä tarkistamassa koko baari myöhemmin uudelleen koska nyt en saanut irti muuta kuin kasan ö-julkkiksia ja, että siellä kai oli kolme kerrosta. Tässä pari kuvaa Seppälästä. en kehdannut siellä ihan hirvittävästi räpsiä:)

 
                                               


Tänään olikin sitten vuorossa vanhaa kunnon akateemista viihdettä. Hukkaputki. Jos jollekin tämä mahtava idea ei ole tuttu, voin hiukan selventää asiaa. Tarkoituksena on koota joukkueet, heittää haalarit niskaan ja matkata 
metrolla yksi metroreitti alusta loppuun saakka. Noin seitsemällä pysäkillä täytyy hypätä pois, 
suunnata kartan mukaiseen baariin ja juoda shotti/kalja/siideri. Yksinkertaista ja hauskaa:)
Huomisen luentokuulustelun vuoksi nihkeilin kuitenkin itse niinkin paljon, että vain kolme shottia valui tämän tytön kurkusta alas. Typerä opiskelu. Aina pilaamassa hauskanpitoa. (Tai oikeastaan sen opintopisteitä hulluna vahtaava KELA. äh!)

                  

Tuo pilkullinen takki on muuten se Seppäläostokseni mutta sitä laitan hiukkasen edustavampaa kuvaa myöhemmin:)

Nyt nukkumaan!

Jonna

HUOM! Kilpailun voittajat ilmoitan perjantaina:)

Tunnisteet: ,

5 kommenttia:

Blogger MouMou kirjoitti...

Hei, minäkin tahdon tuollaisiin juhliin!:O Jää innolla odottamaan kuvia takistasi.:)

11. huhtikuuta 2008 klo 7.02  
Blogger sarakissa kirjoitti...

Kuulostaa kivalta nuo Seppälän bileet:) Kaikki mistä saa skumppaa ja alkupaloja kyllä kelpaa mulle :D
En muista ootko sen jossain täällä jo sanonut, mut mitä kautta pääsit kutsuvieraaksi, liittyikö se siihen malli-juttuun?
Takkikin näyttää kivalta muuten.

11. huhtikuuta 2008 klo 9.48  
Blogger Jonna kirjoitti...

moumou: Oli kyll ätosi kivat pippalot:) Takkikuvia tulossa heti kun päästään taas kameran kanssa yhteisymmärrykseen:)

sarakissa: Muistit oikein. Kutsu tuli siis sen mallileikin vuoksi:)

11. huhtikuuta 2008 klo 22.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi kun mäkin olisin halunnut hukkaputkeen, mutta meillä oli vähän samantapainen baarikiertely haalarit jalassa omassa kaupungissa niin ei päässyt.

Haalarit aiheuttaa pukeutumisessa mulle melkein enemmän päänvaivaa, kun tavalliset baarivaatteet, kun mikä tahansa paita ei niin vaan sovikaan haalareitten alle tungettavaks :) Mutta parasta on kun ei tarvi tanssilattialla heilua laukun kanssa vaan kaikki mahtuu taskuihin!!

12. huhtikuuta 2008 klo 0.16  
Blogger Jonna kirjoitti...

s: totta! Haalaripukeutuminen on aika taitolaji:) Pitäisi saada sinne mahtumaan jotain lämpimää mutta myös jotain, mikä näyttää suhteellisen kivalta sitten baarissa:)

13. huhtikuuta 2008 klo 18.13  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu