Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Vaihtarivuosi

torstai 22. toukokuuta 2008

Vaihtarivuosi














Minulta pyydettiin juttu vaihto-oppilasvuodestani ja nyt ajattelin tämän toiveen toteuttaa (koska tuo esineoikeuden lukeminen ei isnpaa sitten pätkääkään.)
Tämä postaus tuntuu vain kovin vaikealta toteuttaa. Kuinka kirjoittaa aidosti vuodesta, joka samalla kertaa oli elämäni paras/koti-ikäväisin/hauskin/rankin/opettavaisin/kamalin/kasvattavin?

Myös käytännön syistä tämän postauksen tekeminen aiheutti päänvaivaa, koska vietin vaihtarivuoteni filmi- ja digikameroiden murrosvaiheessa. Pienen pohdiskelun jälkeen päätin vain napsia digikameralla kuvia vaihtarivuoden paperikuvistani. Jälki ei ole maailman parasta, koska kamerani on ihan perusdigi, ei järkkäri. Yrittäkää kuitenkin olla hajoamatta kuvien epäselvyyteen:)

Noniin, mistäs alottaisin?

Vietin vaihtarivuoteni New Castle nimisessä 17 ooo ihmisen pikkukaupungissa Indianan osavaltiossa. Jenkkiperheeseeni kuului itseni lisäksi vain vanhemmat Linda ja Chuck, sekä koira Buster. Vierailevana tähtenä toimi perheen edellisen vuoden vaihtari, bulgarialainen Irina, joka kävi collegea lähistöllä Indianapolisissa. Olin kovasti toivonut pääseväni perheeseen, jossa on ikäisiäni lapsia, joten olin hiukkasen pettynyt perhetiedot saatuani. Ajatus high schoolin aloittamisesta ilman kenenkään takinhelmassa roikkumista tuntui aika pelottavalta idealta. Vaihtareille tutulla "kaikki menee hyvin"-asenteella uskaltauduin kuitenkin meren tuolle puolen Yhdysvaltojen keskilänteen:)



Lähes vuorokauden matkustamisen jälkeen sitten löysin itseni vieraasta talosta, vieraasta huoneesta, vieraiden ihmisten keskellä. Se on aika kova paikka 17-vuotiaalle tajuta, että kaikki joita rakastat ja joista välität, kaikki tuttu on yhtäkkiä tuhansien kilometrien päässä seuraavat 10 kuukautta.

Ensimmäisistä viikoista muistan hyvin vähän. Koulu oli jättimäinen 1200 oppilasta ja minä olin sen ainoa vaihtari. Olin ajatellut, että muihin vaihtareihin nyt ainakin tustuu nopeasti, mutta huh, toisinpas kävi. Se olikin minä ja 1199 jenkkiä:D Koulun alkaessa olin ollut kaksi viikkoa Yhdysvalloissa ja ehtinyt kyllä tutustua paikallisiin nuoriin. Ikävä kyllä nämä nuoret olivat jo collegen puolella. (Hauskin tapaus näistä nuorista oli David, joka rakasti suomalaisia. Kuultuaan, että alueella oli suomalainen vaihtari, Dave oli kiertänyt läpi kaikki tietämänsä mahdolliset isäntäperheet ja päätyi lopulta minun ovelleni. Siitä alkoi tähän päivään saakka kestänyt ystävyys.)

Monella vaihtarilla tuntuu olevan käsitys, että koulussa heistä kiinnostutaan välittömästi. Tämä ei ikävä kyllä pidä täysin paikkaansa. Kyllä. Vaihtarista ollaan aina kiinnostuneita mutta esimerkiksi meissä suomalaisissa on sellainen pikkuvika, että yleisilmeemme on aivan järisyttävän negatiivinen. Meille ei heti uskalleta tulla puhumaan. Lisäksi pelokas, vahvalla aksentilla puhuva ja hiukan itkusilmäinen vaihtari ei välttämättä herätä kaveriviboja:D

Mutta siitä se lähti. Nielin itkuisuuteni ja liityin vuosikirjaryhmään ja aloin pelata jalkapalloa. Englannin puhuminen pelotti mutta siitäkin oli vain päästävä yli. Se on jenkeistä sanottava, että suurin osa on mielettömän kilttejä ja ihania ihmisiä, joita muutamat kielioppivirheet eivät pahemmin hetkauta. Myöskin heti kun avasin suuni, aloin saada myös kavereita. Kaikki oli vain omasta aktiivisuudesta kiinni:)




Minulla oli vuoden aikana useita eri "kaveriryhmiä". Mutta "omankaltaiseni" ihmiset löysin vasta maaliskuussa. Toki muutkin kaverini olivat kivoja mutta nämä liian myöhään löytyneet olivat niitä joiden kanssa nauroin kunnes vatsaan sattui, vessapaperoin talon, tanssin keskellä yötä WallMartissa.
Isäntäperheeni kanssa välini jäivät etäisiksi. Osittain syynä lienee ollut oma suomalainen ilmeettömyyteni ja oman rauhan kaipuuni. Toisaalta taas minulla olli ja on yhä hyvin vahva tunne, että perheeseen hankittiin vaihtari pitämään seuraa "äidille". Mitä enemmän sain omia kavereita, sitä vähemmän host-mammani minusta piti. Saimmepa aikaan jopa yhden kunnon huutoriidankin;) Me olimme vain niin kovin erilaisia ihmisiä ja jollain tapaa kultturieroni heihin oli liian suuri.



High School ei ole vain koulu. Se on elämäntapa. Kun oppitunnit loppuvat, suuntaavat oppilaat koulun urheilujoukkueiden harjoituksiin, väittelykerhoon, kuoruharkkoihin... Yllä olevat kuvat ovat koulun koripallojoukkueen peleistä. Koulun yhteydessä oli koko Yhdysvaltojen suurin urheilutalo, johon mahtui yli 8000 katsojaa. Usein nämä paikat olivat lähes kokonaan täynnä kun poikien joukkue pelasi. Yleisössä eivät hurranneet vain oppilaat, vaan paikalla olivat myös vanhemmat, opettajat ja muita urheilusta kiinnostuneita. Arkeen kuuluivat myös koulunäytelmät, musikaalit ja koulun vanhimmille, senioreille järjestetyt tilaisuudet.






Suomalaiseen makuun koulu oli helppoa. Kokeet olivat monivalintoja, arvosana koostui useista eri tehtävistä ja opetus oli mielenkiintoista. Nuorten suhtautuminen koulunkäyntiin on hyvin erilaista. On se collegeen tähtäävä joukko ja sitten ne, jotka eivät ole collegeen menossa. Vaihtarina minut sijoitettiin tähän ns. "heikompaan ryhmään" englannin opetuksessa. Mielenkiintoista on, että minä, vaihto-oppilas olin ryhmän ainoa, joka sai tutkielmasta kiitettävän arvosanan. Päädyin tämän vuoksi tuutoroimaan erästä tyttöä tämän tutkielman teossa:D (ja enkun arvosanani oli seiskan tasoa, kun lähdin suomesta...)





En muuten ole ikinä ollut niin isänmaallinen kuin jenkeissä asuessani. Yhtäkään pahaa sanaa Suomesta en suvainnut. Kun koti on niin kaukana, se muuttuu pyhäksi. Luin joka päivä lehdet netistä ja katselin jopa kerran lätkämatseja youtubesta:) Sanotaan, että vaihtarina pitää elää vain sitä vaihtarielämää. ei saa jumittua kahteen maahan. Olla henkisesti toisessa ja fyysisesti toisessa. Tämä on kuitenkin kovin vaikeaa. Eihän kukaan voi vain yhden lennon aikana ruveta vain vaihtariksi. Jenkeissä ymmärsin ensimmäistä kertaa, että minä olen suomalainen ja se on osa minua. Tämä ei tarkoittanut, että en olisi osannut arvostaa Yhdysvaltoja. Arvostin kyllä mutta pysyin suomalaisena. Tosin, opin vuoden aikana paremmaksi small talkissa, rupesin hymyilemään kuvissa ja nauroin enemmän ääneen.

Vaihtarivuosi on jotain mitä ei voi kunnolla selittää. Se pitää kokea. Yhtäkkiä olet toisella puolella maailmaa ja luot sinne kokonaan uuden elämän. Puhut eri kieltä, näet unia eri kielellä ja selviät. Se vaihtariasenne on jotain mitä olisin mielelläni säilyttänyt vuoden jälkeenkin. Se tunne, että kyllä tästä selvitään, vaikka tänään olikin maailman kovin koti-ikävä, joku tyttö nauroi aksentille ja kotiinlähtöön on vielä 199 päivää:) Vaihtarit ovat suurimpia optimisteja:)





Päätin tähän loppuun vielä rustata pienet "ohjeet" vaihtoon lähteville (mikäli täällä sellaisia sattuu pörräämään:) )

1) HYMYILE! Ihan oikeasti. Se suomalainen yleisilme on todella synkkä, vaikka sitä täällä asuessaan ei edes ymmärrä. Pieni hymy suunpielessä tekee jo paljon.
2) PUHU! mitä sitten jos et osaa kieltä täydellisesti. Kyllä sinua ymmärretään ja luultavasti muut vain ajattelet, että "oi kun söpö aksentti!"
3) HARRASTA! Jos olet lähdössä jenkkeihin, niin liity johonkin toimintaan mukaan. Aivan sama mihin kunhan liityt. En minäkään sitä jalkapalloa rakastanut mutta sen kautta tutustui ihmisiin ja sai tekemistä:)
4) Vietä aika isäntäperheen kanssa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä kehotan, että katso vaikka telkkaria niiden kanssa päivittäin:)
5) Jos sinut laitetaan senior-luokalle, vaadi päästä myös seniortunneille. On tylsä osallistua kaikkeen seniortoimintaan, jos et tunne ketään. Muista tämä vaikka olisit kuinka väsynyt kouluun tutustuessa.
6) Älä pakkaa niitä kaikkia vauva-ajan pehmoleluja ja valokuvia mukaan. Oikeasti. Katsot niitä ehkä kerran koko vuoden aikana ja ne vievät älyttömästi tilaa.
7) Ota kuvia! Vaikka se tarkoittaisikin, että olet se "valokuvaava vaihtari"
8) Ole ennakkoluuloton. Ole valmis tutustumaan uuteen kotimaahasi. Muista ja rakasta Suomea mutta älä tuo sitä jatkuvasti esille. Älä vertaa maita liikaa keskenään (ainakaan ääneen)
9) Pety rauhassa. Vuosi ei ole sitä mitä odotit. Anna itsesi surra se asia pois mielestäni ja kohota itsesi sitten uusiin unelmiin. Merkitse itselleni plussia menneestä päivästä:)
10) Ihastu;) Koulunkäynti on heti mieluisaa kun sen käytävillä tallustelee joku ihanuus. Flirtti tekee päivästä paljon kiintoisemman. Älä pelkää sydämesi murtamista. Kadut enemmän tekemättömiä kuin tehtyjä asioita.

Tuntuu, että olisi vielä niin paljon kirjoitettavaa ja muisteltavaa mutta jääköön tämä nyt tähän:)



Jos mieleen ilmaantuu jotain kysyttävää vaihtarina olosta, niin rohkeasti vain:)

-Jonna

ps. minut äänestettiin koulun kolmanneksi parhaiten pukeutuvaksi:D

ah! pakko lisätä vielä tämä kuva. Siinä minuun näet piirretään tatutointia. Sain sen läksiäislahjaksi ystävältäni:)

Tunnisteet:

23 kommenttia:

Blogger Stazzy kirjoitti...

Mielenkiintoinen vuosi varmasti. minä lähdin muille maille vasta paria vuotta vanhempana, ja kyllä silloinkin, kun vietti ensimmäistä yötä mielestään liian kovassa sängyssä, perheessä josa ei tiennyt juuri mitään ja maassa jonka kieltä ei kunnolla ymmärränyt, kävi mielessä "mihinkähän minä olen nenäni tunkenut??"

Toisaalta nuorena hyppää tuntemattomaan huolettomammin. Vanhempana miettii ja harkitsee liikaa, ja sitten voi jäädä lähtemättä. Nykyään, vaikka ulkomaankokemusta onkin, seuraava maanvaihto on vähän edellistä hankalampi ja pitää suunnitella...

Loppulista on muuten loistava. Kantapään kautta yhdyn niihin kohtiin, joissa käsketään osallistumaan, puhumaan, olemaan aktiivinen. Ja sanoinko että osallistumaan, puhumaan ja olemaan aktiivinen?

23. toukokuuta 2008 klo 0.11  
Blogger MouMou kirjoitti...

IHANIA kuvia!:D Itse olen niin arkajalka, etten uskaltaisin yksi ulkomaille.:/ Sieltä irtoaisi kyllä varmaan sellaiset kokemukset, että wow... Ja minun tuurillani rakastuisin siellä ja sydämeni räjähtäisi Suomessa ikävään!;)

23. toukokuuta 2008 klo 6.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

23. toukokuuta 2008 klo 10.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, oli varmasti jännittävä vuosi! Ihania kuvia. 8) Olen aina halunnut lähteä vaihtariksi, mutta nyt on liian myöhäistä. :P Ja en olisi uskaltanut, koska en osaa puhua englantia. Mutta haaveena on, että pääsisin esim. au pairiksi myöhemmin...

23. toukokuuta 2008 klo 10.20  
Blogger Jessi kirjoitti...

oi, oli ihana postaus :) ite suunnittelin kans lukiossa Jenkkeihin lähtöä mut jänistin ja nyt kaduttaa kovasti, sillo ois ollu niin helppo lähtee. oon kyl ollu yliopiston vaihossa mut en enkunkielisessä maassa. harmittaa ku en oo kovin hyvä enkussa. mut lähen ehkä syksyllä work&travel viisumilla Ausseihin.. ehkä se korvaa tän menetyksen. varmasti sulla on ollu ihan mahtava vuosi tuolla ja ihania kuvia! näytät kuvissa niin iloselta ja pirteeltä :)

23. toukokuuta 2008 klo 11.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko sulla tatuointi?

23. toukokuuta 2008 klo 14.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kummastuttaa vain miksi et skannannut nuita kuvia, niin oisit saanut ne paremmin näkymään.

23. toukokuuta 2008 klo 19.28  
Blogger Tuuli kirjoitti...

olipas kiva teksti. Hymyileminen on kieltamatta aivan uskomattoman tarkeaa. Tunnistan Ranskassa suomalaiset ja venalaiset (tai ainakin osan heista) siita, etta perusilme on niin nyrpea. Eivat ranskalaisetkaan kulje hymyillen pitkin katuja, mutta en tieda onko suomalaisten kasvojen morfologia (onkohan tuo edes suomea...) sellainen, etta suupielet roikkuvat vakisinkin alaspain. Mutta siis: kun joku sanoo hei: hymyile ja sano hei. Kun joku kysyy mita kuuluu: hymyile ja sano kiitos hyvaa. Kun joku tarjoaa jotain: hymyile. Itse hakellyn nykyaan aina, jos joku ei hymyile tai ainakin ota ystavallista ilmetta kasvoilleen, kun puhuttelen hanta (ranskavuodet opettavat...) Nokkavia ihmisiakin loytyy, samoin kuin epakohteliaita. Mutta minusta tuntuu, etta ainakin Ranskassa kaikilla ON ILME, kun taas suomalaislla on helposti taysin ilmeeton naama.
Mita tulee kahden maan valissa elamiseen, niin sita ei voi valttaa. Mina olen vielakin naiden muutamien vuosien jalkeen kahden maan loukussa. Turha sita on kuvitella, etta voisi vain sulkea suomalaisuutensa johonkin laatikkoon. Mutta toisaalta on myos turha lahtea tekemaan toisesta maasta Suomea ja toitottamaan Suomen paremmuutta. Muualla asiat ovat toisin ja ne taytyy ottaa sellaisena kuin ne tulevat, eika turhaan pitaa "meilla Suomessa kaikki on paremmin" -puheita. Silla mentaliteetilla kannattaa sitten vaikka jaada Suomeen. (Tosin tassa kohdin I'm not really practicing as I preach...:)

23. toukokuuta 2008 klo 19.42  
Blogger Tuuli kirjoitti...

waah, mika vuodatus:)

23. toukokuuta 2008 klo 19.43  
Blogger Jonna kirjoitti...

stazzy: nyt jälkeenpäin ajatellen on kyllä ihan hullua, että noin vain läksi toiselle puolelle maapalloa! Nuorena sitä uskaltaa:)

moumou: kiitos! ja minä taas opin vasta jenkeissä, että olen aika arkajalka:) pelotti aika lailla mennä juttelemaan tuntemattomille!

brilliante: Kannustan kyll äehdottomasti lähtemään vuodeksi muille maille:) Tuo ihan uudenlaista perspektiiviä:)

jessi: Piti ihan katsoa kuvat läpi kun sanoit minun näyttävän pirteältä ja iloiselta. Mutta niinpäs näytänkin:) Toisaalta, usein tulee kuvattua vain hyvät hetket mutta olihan vuoteni kyllä mielettömän kiva:)

sini: Jep:)

anonyymi: Koska yllättäen en omista lainkaan skanneria ja en ole niin ahkera bloginpitäjä, että olisin raahannut valokuvakansion kouluun yliopiston skannerille:)

tuuli: Suomalaisilla ei kyllä oikeasti ole ilmettä. Me ollaan ihme vahanaamoja:)

23. toukokuuta 2008 klo 20.27  
Blogger Jemi K kirjoitti...

Tämä merkintä piristi hurjan paljon tylsää perjantai-iltaa. :)

Hieno idea tehdä tuollainen kirjanen vaihto-oppilasvuodesta. Voi kätevästi palata muistoihin myöhemmin.

Minulla oli myös kauan unelmana vaihtarivuosi juuri Yhdysvalloissa ja harmittaa kyllä ettei tullut lähdettyä. Mm. tuo "high school-elämäntapa" olisi ollut niin hienoa kokea..

Niin ja nuo vinkit tuleville vaihtareille oli tosi hyviä myös! :)

23. toukokuuta 2008 klo 22.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onpas mukava lukea rehellisiä ajatuksia vaihtarivuodesta, eikä sitä ainaista suitsutusta, että "paras vuosi elämästä".

Itse olin Ranskassa ja vuoteni meni hieman samaan tapaan kuin sullakin. Ne kaverit, joihin vieläkin olen yhteydessä löysin pääosin vasta keväällä.

Vuosi oli silti loppujen lopuksi juuri sitä, mitä halusinkin, vaikka se oli täysin erilainen kuin odotin. Totta on, että täytyy antaa itselle oikeus olla pettynyt. Sen kun olisi tajunnut vaan vähän aikaisemmin :D.

Mutta nyt painun takaisin oikiksen pääsykoekirjojen pariin. Pitänee kirjastolle raahautua, kun kotona on tää netti.

24. toukokuuta 2008 klo 9.09  
Blogger ia kirjoitti...

Todella hyvä juttu! Jotenkin tuntuu, ettei mulla vaan olisi pokkaa lähteä tuosta noin vaan vuodeksi toiselle puolelle maapalloa, että ihailen kyllä suuresti rohkeuttasi :o

24. toukokuuta 2008 klo 10.03  
Blogger My Taste Of Honey kirjoitti...

as much as I don't understand...I can look at those pics and tell that you've been to the Sattes for HighSchool...same with me...I also have a yearbook and times to remember forever...nice shots of good memories:)

24. toukokuuta 2008 klo 10.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihastuitko itse siis kehenkään? Oliko jotain säpinää? Oliko sitten sen takia vaikea lähteä takaisin Suomeen? :P

24. toukokuuta 2008 klo 10.59  
Blogger Peippo kirjoitti...

Vitsit kun tämä postauksesi osui hyvään väliin! Olen taas innostunut vaihtariksi lähtemisestä. :) (Minulla oli tällainen tunne jo viime syksynä, mutta sitten se unohtui ja nyt iski taas.) Lähtisin kylläkin Britteihin, mutta silti. Tämä postaus tuli tarpeeseen, kiitos, kumarrus ja niiaus!

Btw, minkä kautta lähdit vaihtariksi? Siis EF:n vai minkä?

24. toukokuuta 2008 klo 13.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiva lukea tällaisista kokemuksista! Itse en lukiossa edes harkinnut lähteväni mihinkään, mutta nyt olen vakavissani pohtinut, että ehkä sitten JOS pääsen yliopistoon, niin voisin lähteä..

24. toukokuuta 2008 klo 21.51  
Blogger Jonna kirjoitti...

emilia: hih, tuo kansio vaihtarivuodesta tuli tehtyä vasta pari vuotte itse vuoden jälkeen mutta on kyllä kiva muisto:) Välillä sitä eksyy kahlailemaan läpi ja nauramaan muistoille:)

saara: Mua ärsyttää myös ne yksioikoiset "paras vuosi"-kommentit. Koska jos sitten lähtee tarkemmin kyselee, niin vaihtareiden kokemukset ovat usein varsin samankaltaisia:) ja toi sanonta antaa sen käsityksen, että kaikki olisi ollut vain mahtavaa:)

ia: Kiitos:) Luulen, että vaihtariksi lähtevätkin juuri ne, jotka eivät ymmärrä kunnolla sitä rohkeutta, jota vuosi vaatii. Jos olisin ymmärtänyt, en ikinä olisi uskaltanut lähteä:)

kasix: I was an exchange student five years ago:) Pretty great year:)

brilliante: En pysty muotoilemaan vastausta. Anteeksi:)

peippo: Kiva, että olin avuksi:) olin STS:n kautta.

25. toukokuuta 2008 klo 21.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen nyt juuri parhaillaan vaihdossa ja allekirjoitan täysin noi loppun vinkit. Vaikka ei aina jaksa olla aktiivinen ja kaikkea, kun on vaan iso koti-ikävä. Mutta pitää vaan keksiä kaikkea mahdollista tekemistä, että aika kuluu nopeammin.

Nyt vaihdossa vain 4 kuukautta, mutta jotenkin nyt tuntuu jopa vaikeammalta kuin 17-vuotiaana, kun lähdin au pairiksi vajaaksi vuodeksi. Ja nyt sentään jo 23v :P

Kumpaakaan lähtöä en kuitenkaan kadu yhtään :)

25. toukokuuta 2008 klo 23.57  
Blogger Camilla kirjoitti...

Tämä kirjoitus sai niiiiiiin hyvälle tuulelle! <3 Se paljasti paljon sinusta ihmisenä, joka mielestäni oli vain täysin positiivista. =) itse en koskaan uskaltanut/uskaltaisi lähteä reissuun yksin, sillä olen niin arkajalka. Varmasti olisi kokemisen arvoista.

27. toukokuuta 2008 klo 21.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Millaista oli palata Suomeen?

28. toukokuuta 2008 klo 11.55  
Blogger Jonna kirjoitti...

ragdoll: Kiitos! ja en olisi ikinä itse uskaltanut lähteä, jos olisin ymmärtänyt miten rankkaa vaihtarina todella on:) En kuitenkaan ikinä vaihtaisi jenkkivuottani pois:)

anonyymi: Ihanaa ja kamalaa. Oli outoa jättää taakse se koko elämä, jota oli vaivalla koonnut koko vuoden ja tietenkin juuri kun alkoi olla älyttömän hauskaa. Myös suomalaisten tylyyteen ja ilmeettömyyteen oli hankalaa tottua takaisin:)

28. toukokuuta 2008 klo 23.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Kiitos täst tarinasta. Ihan oikeasti. Mä olen nimittäin lähdössä vaihtoon jenkkeihin 2009-2010 enkä tunne ketään kuka ois ollu vaihdossa ja oikeita kokemuksia ei oikein kuule/löydä mistään. Ja sitten kiitos sulle noista vinkeistä kanssa.

22. elokuuta 2008 klo 18.33  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu