Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Easy Virtue

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Easy Virtue


Käytiin eilen vilkaisemassa ( taidetaan käydä vähän liikaa leffassa; ) Jessica Bielin tähdittämä Easy Virtue / Kevytkenkäinen. Koska elokuva valittiin oikeastaan vain sopivan esitysajan perusteella, en oikein osannut odottaa pätkältä mitään erityistä. Ehkäpä juuri puuttuneiden ennakko-odotusten vuoksi päädyinkin sitten tykkäilemään leffasta oikein erityisen paljon:)

Juonesta lyhyesti sen verran, että tarina sijoittuu 1930-luvun Englantiin. John Whittaker ( Ben Barnes) palaa maailmanmatkoiltaan kotikartanoonsa Englantiin, mutta ei yksin. Mukanaan Johnilla on tuore vaimonsa Larita ( Jessica Biel), joka ei pelkästään olen Johnin äidin kauhuksi kilpa-autoilija, vaan myös (mikä kamalinta) amerikkalainen.  Larita huomaakin pian Johnin äidin yrittävän kääntää poikansa häntä vastaan, mutta ei aio luovuttaa helpolla. Naisten välinen sota kasvaa surkuhupaisiin mittasuhteisiin ja sen myötä paljastuu myös Laritan salattu menneisyys.

Koska tarina sijoittui 30-luvulle, oli leffan puvustus suhteellisen ihana:

huh, kun tuo 30-luvun tyylillinen poikamaisuus iskee tähän tyttöön. Ihanat leveät housut, jakut ja söpöt syvälle päähän painetut hatut:)

Asujen lisäksi ( ja okei, ei se Ben Barneskaan ole ulkonäöllisesti mikään kamalus) iski erityisesti myös leffan musiikki. Let's misbehave...

Hih, huomasitteko muuten, että Amazing Racessa kisattiin äsken Suomessa? Sairastan tätä suomalaisten kotimaaitsetuntotautia kyllä aika vahvasti, koska aina se vain on niin hienoa, kun kun kotimaa pohjoinen mainitaan/näytetään jossain sarjassa/leffassa;)

Nyt meen harmittelemaan, että en voittanut lotossa. Ihan pöljää. Oli jo asuntokin katsottuna valmiiksi;)

kuvat kuvat

Tunnisteet:

9 kommenttia:

Blogger Christina kirjoitti...

Oi, pitäisikin ehkä ihan katsastaa kyseinen leffa-tapaus. Jos pussista löytyy ylimääräisiä euroja - miksi leffassakin käyminen on niin kallista? :<

Ja tulipa munkin katsastettua Amazing Race ihan vain suomi-jakson takia. :D

29. maaliskuuta 2009 klo 22.14  
Blogger Mira kirjoitti...

Onpa kyllä tosiaan nättejä vaatteita ollu tuossa leffassa on Jessica Bielkin ihan kadehdittavan kaunis. Vois jopa käydä kattomassa tuon lehvan jos sais poikakaverin suostuteltua. Mitä sun kähäräpää tykkäs pätkästä? Siis miten sopii miehiseen makuun kyseinen lehva? :)
Amazing racea ei oo tullu katottua, ku mulla ei oo digiboksia..

29. maaliskuuta 2009 klo 22.28  
Blogger Maaria kirjoitti...

Tuon elokuvan vois laittaa mieleen ja käydä vuokraamassa kunhan tulee vuokrattavaksi. Ei raaski käydä elokuvissa :( Ite katoin Amazing Racesta vaan lopun 10min, koska Ihanan Elisan tytär menee kaiken muun edelle :)

Minustaki tuntuu aina siistiltä, kun Suomi on esillä esim. jossain sarjassa. Muistan vieläki, että aikoinaan Aliaksessa Sydney Bristow kävi jopa kahdestikin Helsingissä (eivät kyllä oikeesti olleet kuvanneet Suomessa niitä pätkiä) ja Smallvillessäki kerran joku proffa oli menossa Helsinkiin :)

29. maaliskuuta 2009 klo 22.46  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

minä niin haluisin nähdä tuon elokuvan, vaikuttaa hauskalta!! :D

30. maaliskuuta 2009 klo 16.54  
Blogger annukka kirjoitti...

Kiitti leffavinkistä, toihan täytyy kattoa jo pelkän puvustuksenkin takia. :)

30. maaliskuuta 2009 klo 19.05  
Blogger Jonna kirjoitti...

Christina: Leffat on kyllä ihan sikamaisen hintaisia!

mirella: Kähäräpää itse asiassa tykkäsi tästä leffasta:)

Majayna: ui, ui se oli niin siistiä kun sydney kävi Helsingissä;)

kullanmuru: on kyllä kiva leffa:)

maria: Oih, suosittelen ehdottomasti:)

30. maaliskuuta 2009 klo 22.06  
Blogger Vintage Girl kirjoitti...

Paras elokuva pitkään aikaan. Jumalaisen ihana puvustus,tunnelma, musiikki. Nautintoa alusta loppuun. Häikäisevä suorastaan.

30. maaliskuuta 2009 klo 23.20  
Blogger Boobettes kirjoitti...

Oij kiitos tästä, siis nyt on ihan pakko nähdä toi leffa! Mulla on vielä joululahjaksi saatuja leffalippuja, joten nyt kyllä yhden voisin käyttää tähän leffaan..jo ihan puvustuksen kannalta tahdon nähdä tämän :) pukuleffoja tehdään aivan liian vähän..

1. huhtikuuta 2009 klo 8.57  
Blogger Jonna kirjoitti...

Forêt noire: Oli kyllä paras leffa vähään aikaan:)

Boobettes: Mene ihmeessä katsomaan! :)

1. huhtikuuta 2009 klo 9.03  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu