Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

to, pe, la

lauantai 4. huhtikuuta 2009

to, pe, la

Apua, tänään piti herätä jo vähän yli seitsemän! Lauantaityövuoro oli muuten yllättävän kiva ( iso toimisto ja minä yksin. luonnollisesti tanssin alusvaatteillani;) ) mutta tuo aikainen herätys otti kyllä aika koville. Huih. Kyllä se vain on niin, että ihmiskroppa on ohjelmoitu nukkumaan pitkään viikonloppuaamut. Saa nähdä miten selviän ensi lauantaista kun kirpparille pitäisi ponkaista tavaroita kaupittelemaan jo seiskan aikoihin. Yh. 

Huomasin muuten, että viime päivien asut ovat ääneet kokonaan esittelemättä. Hassu juttu sinänsä koska olen kuitenkin muistanut nakittaa kähäräpään tai kirjastossa samaan aikaan lueskelleen kaverin kuvaajaksi. Tässäpä siis torstain, perjantain ja lauantain ( eli tämän päivän, duh) kuteet:)

Kuten kuvista voi päätellä, niin päätin vihdoin tällä viikolla korkata pikkukengät käyttöön. Mitä sitten jos Espoossa on lunta, kun Helsingissä on ihanat, kuivat asfaltit. Olen varmaan ollut menneellä viikolla varsinainen  joka aamuinen komedianumero naapureille kun olen pikkupikkuballerinoissani hyppinyt pihan lumikinosten ja vesilätäköissä leikkivien ipanoiden ylitse;)

Töiden paiskimisen lisäksi tämä päivä solahtikin ohi varsin mukavasti kähäräpään vanhempien luona, jossa ahmin sellaiset määrät ruokaa, että nyt sitten istunkin lopun iltaa lähes liikuntakyvyttömänä tässä sohvalla;) Oih, kun syöminen on kivaa! 
Nyt taidan pyöriä hiukan parempaan asentoon ja katsella jonkin kivan leffan:)
Leppoisaa lauantaita!
ps. tein eilen juoksumatolla henk.koht juoksuennätykseni. jei!

Tunnisteet:

10 kommenttia:

Blogger Elina kirjoitti...

Lauantai aamujen aikaiset herätykset on mitä kauheimpia! :D Itsekin tänään heräsin seitsemältä kun töihin piti lähteä kahdeksan jälkeen. :D Ihanat asut :)

4. huhtikuuta 2009 klo 21.13  
Blogger J kirjoitti...

Täällä ei voi kuvitellakaan käyttävänsä vielä pikkuenkiä... :D

4. huhtikuuta 2009 klo 21.23  
Anonymous heini kirjoitti...

hiuksesi on hitsin söpöt:--)<3

4. huhtikuuta 2009 klo 21.41  
Blogger Roosa kirjoitti...

Perjantaina hame+nilkkurit yhdistelmä on vautsi! Rohkea ja siksi upea :)

4. huhtikuuta 2009 klo 21.56  
Blogger Linnea kirjoitti...

Hei,
hitsi kun hyvännäköinen tuo punainen hameesi!

Kuule, olen ihan uusi bloggaaja, joka on aika kujalla. Sain juuri tietää että blogini vaakavierittää muilla. Minulla se ei sitä tee, sillä läppärini näyttö on suhteellisen suuri. Kun sattumalta huomasin että sinulla on myös leveämpi tekstitila, en voi olla kysymättä, eikö sinun sivusi vaakavieritä muilla? Jos ei, niin olisiko mitenkään mahdollista, että ...en nyt yhtään tiedä edes mistä aiheesta puhun =D ... meilaisit mulle sivupohjasi, niin voisin ottaa sen käyttöön saatuani muakattua siihen luonnollisesti omat värit jne. Tykkään siitä, että koko sivu on käytössä, siksi kysyn apua sinulta, koska näen että sinullakin on leveä sivu käytössä.

Ymmärsiköhän tästä yhtään mitään. Voi jeesus. Ja kiitos!

5. huhtikuuta 2009 klo 1.16  
Blogger Tessa kirjoitti...

En pääse noista punaisista kengistä millään yli, ne näyttävät ihan törkeän hyviltä vieläkin :).

Ja hei, onko sulla antaa sukkahousuvinkkejä kun käytät niitä paljon? Mistä saa ei-niin-helposti hajoavia just tommosia melko peittäviä mustia sukkahousuja? Kiitos :).

5. huhtikuuta 2009 klo 9.49  
Blogger Chérie kirjoitti...

Ihana toi Victor&Rolf/H&M- hame!

5. huhtikuuta 2009 klo 12.55  
Blogger Asta kirjoitti...

Ah, voisipa täälläkin ottaa jo pikkukengät käyttöön!! Eilen tein kuitenkin itsekin jotain radikaalia ja lähdin liikkeelle ilman talvitakkia, jei! Kyllä ne lämpimät ilmat vielä tännekin rantautuvat.. ihan varmasti! :D

5. huhtikuuta 2009 klo 13.12  
Blogger Anni kirjoitti...

Ihana toi torstain asu =)

5. huhtikuuta 2009 klo 15.44  
Blogger Jonna kirjoitti...

jeppu: Ja lauantaiherätys vielä yleensä pilaa myös perjantai-illan;(

J: Hih, täällä voi... tai siis ei ihan täällä mutta keskustassa kyllä:)

heini: hah, kiitos! Luonnossa ne on aika kamalat ja odotan innolla torstain kampaajaa:)

Roosa: kiitos!

Linnea: hih, tiedän kait mitä tarkoitat mutta oma sivunikaan ei näy kaikilla koneilla kunnolla. Oln vain liian lahjaton korjatakseni asiaa. Eli ihan sillä perussivupohjalla puuhastelen:)

cherie: kiitos! Se on suosikkini!

eliiina: mulla on enää yksi talvitakki naulakoss aja muut on jo pakattu pois! :)

Ansku: kiitos! :)

6. huhtikuuta 2009 klo 22.16  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu