Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

16.1.2008

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

16.1.2008

Huijasin teitä eilen hiukkasen. Tilanne on se, että toisinaan tunnen aikamoista häpeää siitä, kuinka paljon tavaraa todella onnistun ostamaan ihan parin tunnin aikana. Eikö ihmisen pitäisi pystyä käydä ruokakaupassa ilman, että mukaan tarttuu se "tosihalpa paita" tai "vyö josta oon aina unelmoinut" ? Toisinaan siis päädyn hiukan vähättelemään sitä kuinka paljon olenkaan taas ostanut. Mutta jos nyt tulen vain rohkeasti ulos kaapista ja tunnustan, että kärsin aika pahasta ostosmaniasta ja, että eilisen rojun lisäksi ostin myös korvakorut ja liivin. Huoh. Heti tuntuu paremmalta:)

Tänään työvaatteita valitessani pääsyin uuteen liiviini, joka näkyy alla olevista kuvista. Pientä puolustelua vielä: tämä liivi maksoi vaivaiset 7,5 euroa ja olin katsellut sitä jo sen alkuperäisen hinnan aikoihin (39,90). Säästöä? Sanoisin kyllä.

Photobucket

Liivi: KappAhl
Koru: KappAhl
Toppi: Naf Naf
Housut:ZARA
ja eihän sitten huomioida ollenkaan hirvittäviä mintunvärisiä sukkiani;)

Ja sitten hiukkasen tärkempään asiaan. Seksi on asia, jonka kuuluisi olla kahden ihmisen yhteisessä ymmärryksessä tapahtuva rakkauden tai himon ilmentymä. Se on jotain, mihin toista ei ikinä saa pakottaa tai väkivaltaisesti alistaa. Kun tälläinen väkivaltaisuus kohdistuu lapseen, on kyseessä paljon muutakin kuin raiskaus. Tälläisessä tapauksessa tämä henkilö ei pelkästään vie lapsen fyysistä koskemattomuutta mutta myös henkisen. Näihin kahteen koskemattomuuteen meillä jokaisella on ehdoton oikeus mutta lapsen on niitä aikuista vaikeampi turvata. Tämän vuoksi se on meidän aikuisten tehtävä katsoa, että lapset saavat kasvaa turvallisessa ympäristössä ja, että heillä on mahdollisuus säilyttää viattomuutensa sekä oikeus lapsuuteen. On myös meidän tehtävämme varmistaa, että jos joku ihminen pääsee vahingoittamaan lasta tällä karmivimalla tavalla ja samalla ryöstää lapsen oikeuden olla lapsi ja elää lapsen maailmassa, että häntä rangaistaan.
Ikävä kyllä Suomen oikeusjärjestelmä mahdollistaa, että pedofiliaan syyllistynyt henkilö voi selvitä teostaan hyvinkin vähäisellä rangaistuksella. Liian monessa tapauksessa tähän kammottavaan rikoskeen syyllistynyt henkilö selviää muutaman kuukauden ehdollisella tuomiolla ja pienillä korvauksilla. Kuinka tämän henkilön hyökkäyksen kohteeksi joutunut lapsi voi todella selvitä ja jatkaa elämäänsä, mikäli hän tietää, että häntä vahingoitanut henkilö voi kävellä vastaan seuraavan kulman takaa? Minkälaisen kuvan hän saa tästä maailmasta, jos häntä vahingoittanutta ei rangaista? Suomen nykyinen rangaistuskäytäntö antaa päätöksillään kuvan, että lapseen kohdistunut hyökkäys ei törkeydessään ole yhtä rangaistava kuin esimerkiksi talousrikos. Mistä lähtien me olemme arvostaneet rahaa enemmän kuin lapsen puhdasta mieltä ja ruumista? Milloin Suomesta tuli tälläinen paikka elää?
Allekirjoitathan Ilta-Sanomien vetoomuksen lasten seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan täältä.

Photobucket
kuva: http://images.jupiterimages.com/common/detail/24/93/22569324.jpg

-Jonna

Tunnisteet: ,

7 kommenttia:

Blogger Saga kirjoitti...

edelleenkin söpö tuo tukkasi. itsekin arvon paraikaa, että leikkaisinko vieläkin lyhyemmäksi (30 cm lähti jo). hmm...

16. tammikuuta 2008 klo 23.00  
Blogger Jonna kirjoitti...

saga: kiitos! pitäisi taas mennä leikuttamaan otsatukka. Se kasvaa niin pirun nopeasti:) Kannattaa kokeilla lyhyttäkin mallia, ainahan se kasvaa takaisin:)

17. tammikuuta 2008 klo 0.22  
Blogger Tuuli kirjoitti...

otsatukkaa leikkaavat kaikki otsatukalliset itse.

17. tammikuuta 2008 klo 19.18  
Blogger Jonna kirjoitti...

tuuli: paitsi jos se on leikattu jotenkin hassusti revitysti. Mä en halua olla pottapää:)

17. tammikuuta 2008 klo 20.13  
Blogger Tuuli kirjoitti...

oot pottapää täysin otsatukasta riippumatta.

17. tammikuuta 2008 klo 20.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon kanssasi ihan samaa mieltä lasten hyväksikäytöistä ja etenkin niistä langetettavista tuomioista. Opiskelen itse sosiaalialaa ja tulevaisuudessa tahtoisinkin tehdä töitä jollain tavalla lastensuojelun parissa.

17. tammikuuta 2008 klo 21.33  
Blogger Jonna kirjoitti...

tuuli: tänks honey:)

pinja: Samalle alalle ollaan siis menossa:) tuomioiden taso on kyllä jotain aivan järisyttävän kamalaa ja mielestäni ne oikein huutavat "että ei se mitään jos niitä lapsia vähän raiskataan." argh! ottaa niin vihaksi!

17. tammikuuta 2008 klo 22.25  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu