Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

I did not have three thousand pairs of shoes. I had one thousand and sixty. - Imelda Marcos

keskiviikko 9. tammikuuta 2008

I did not have three thousand pairs of shoes. I had one thousand and sixty. - Imelda Marcos




Tänän aamuna kello 10.30 löysin itseni kirjastolta avoin tenttikirja edessäni. Voi, sitä ylpeyttä! Olin todellakin saanut itseni ylös, ulos ja kirjastoon ennen kello yhtätoista! Tämä ylpeydentunne sykkisi varmasti vieläkin lämpinänä sisälläni, jos en olisi pakannut supertylsää tenttikirjaa ja muita oppimisen kannalta välttämättömiä välineitä (huulirasva, puhelin, limupullo) kassiini ja livahtanut pois jo hiukan ennen kahtatoista. Mikäköhän siinä oikein on, että en ole muka ehtinyt viimeisen kolmen viikon loman aikana rentoutua edes niin paljon, että saisin kahlattua läpi vaivaiset 50 sivua? (täksi päiväksi asettamani lukutavoite)Kirjastosta karkaamiseni johti niinkin tärkeään toimintaan kuin päämärättömään kiertelyyn läheisessä ostoskeskuksessa erinäisten vanhusten ja kotiäitien seassa. *En sentään päätynyt ostamaan mitään sen jännittävämpää kuin mopin (vi-hii...) ja muutaman parin sukkahousuja (eihän sukkahousuja lasketa shoppailuksi?) Parin Prison Breakin jälkeen olin kuitenkin valmis aloittamaan tämän päiväisen blogiliitännäisen projektini. KENKÄNI!



Pitemmittä puheitta, haluan esitellä teidät hyvin läheisille ja rakkaille ystävilleni:

Photobucket

Vasen: Mustat menneen vuoden alennusmyynneistä ostetut DinSkon nauhakengät (25 euroa). Emme ole vielä juurikaan ehtineet tutustua toisiimme mutta odotukset ovat kovat:)
Keskimmäiset: Aiemmassa postauksessa esittelemät -70% kaunokaiseni (26,90 euroa)
Oikea: Mielijohdeostos DinSkolta joulukuussa 2005. Kiduttavat jalkaparkojani hyvin kivuliaasti, joten yhteinen taipaleemme on sisältänyt paljon tappelua, kyyneliä ja kirosanoja. (44 euroa)

Photobucket

Vasen: Viime elokuussa Barcelonasta ostetut ruututossut. Edulliset, ruudulliset ja kaikin puolin onnistunut ostos. (tosin hiukkasen liian isot. 19 euroa)
Keskellä: Viime alennusmyynnistä ostetut ZARAn kaunokaiset. Eivät ole vielä päässeet sisällä pomppimista pidemmälle (11,90 euroa)
Oikea: Nizzasta keväällä 2006 ostetut "velhokengät". Aitoa nahkaa ja huippumukavat jalassa (15 euroa)
Edessä: Wienistä reilillä ostetut kengät. Kärsivät vähän vesisateessa heti parin päivän kuluttua mutta oikein mukavat kaverit kuitenkin. (18 euroa)

Photobucket

Omistan liian vähän korkokenkiä. Tässä ainokaiseni.
Vasen: Ostettu vuosi sitten Glamour-sitzeille Anttilasta. Tunneside näihin ei erityisen vahva. Ostettu pakon edessä. (20 euroa)
Keskellä: Kirpputorilta menneenä syksynä. Yhdet ehdottomat kenkälempparini! (1 euro!!!)
Oikea: Samaiselta kirpparilta kuin edelliset. Puristavat järjettömästi jalkoja mutta kuka väittikään, että rakkaus ei olisi kivuliasta? (myöskin 1 euro!!!)

Photobucket

Okei, näitä kenkiä käytän harvemmin kuten pölyisyydestä voi havaita:)
Vasen: Korolliset ballerinat Nizzasta syksyllä 2005. (6,5 euroa)
Keskellä: Yhdysvalloista syksyllä 2002 ostetut Ann Taylorit Fall Dancea varten. Aikoinaan olivat kovassa käytössä, nykyisin puristelevat varpaitani liikaa (kasvavatko varpaat muuten?! anyway 20 dollaria)
Oikea: Ystävän ylioppilasjuhliin syksyllä 2003 ostetut kengät. (39 euroa)Pitäisikin käyttää näitä vähän useammin:)

Photobucket

Vasen: Nizzasta syksyllä 2005 hankitut kengät. Kuuluivat mahtavaan kolmet kengät 20 eurolla erään:) Näitä käyttelen aika paljonkin kesäisin, ovat niin söpöt. Omstan myös samanlaiset mustina. Unohdin vain kuvata ne. (6,5 euroa)
Keskellä: Pinkit avokkaat kirpparilta menneenä syksynä. (4 euroa)
Oikea: Nizzasta keväässä 2006 ostetut söpöliinit. Tykkään kovasti näiden lapsimaisesta ulkomuodosta:)(15 euroa)

Photobucket

Vasen: Kukalliset ihanuudet Pariisista keväällä 2007. Tykkään näistä ihan hirmuisesti. Kummassakin kengässä on muuten erilainen kuvio. (15 euroa)
Keskellä: Turkoosit mokkasiinit Nizzasta keväällä 2006. Yhdet kesälempparini myöskin (17 euroa). Harmittelen vieläkin, että en ostanut näitä useammalla värillä.
Oikea: Punapilkulliset tossut Pariisista 2007. (5 euroa)
Alhaalla: Nizzasta elokuussa 2007 ostetut kultasandaalit (17 euroa).

Photobucket

Lenkkarini/tossuni yms.
Vasen: Juoksutossut (49 euroa) sokokselta kesällä 2006.
Keskellä: Reiliä varten hankitut Björn Borgin tossut (35 euroa). Olivat loppujen lopuksi aivan liian kuumat elokuiseen eurooppaan mutta ovat kyllä ältsin mukavat jalassa:)
Oikea: Biancon mustat tennarit (35 euroa) kesällä 2006. Kulutin nämä aivan loppuun viime keväänä:)
Edessä: Barcelonasta ostetut Converset. (44 euroa)Vaikka jokaisella vastaantulijalla ovatkin nämä samat kengät, tykkään silti tosi paljon:) eivät ehkä persoonallisimmat mutta mukavimmat kyllä.

Photobucket

Vasen: Tämän hetkiset talvisaappaani. Gaborin saappaat Aleksista syksyllä 2007 (70 euroa, mallikappaleale) Näissä jouduin ensimmäiset kaksi kuukautta käyttämään vain nailonsukkia, koska olivat hitusen liian pienet. Nyt ovat jo mukavasti venyneet:)
Keskellä: Nämä Cowboybootsit odottavat nykyisin vain naamiaisia:) (Wedins 20 euroa)
Oikea: Andiamo syksyllä 2006. (29 euroa). Näitä käytän enää harvemmin.

Photobucket

Vasen: Joulukuussa Mekasta ostetut Ristomatti Ratian suunnittelemat kuminilkkurit (27 euroa). Ovat aivan ehdoton mahtavuus sateisella kelillä. Hyvästi litimärät sukat!
Oikea: Yksi suurimmista kenkärakkauksistani. Vagabondin saappaat, kevät 2007 (64 euroa).

Noin. Nyt olette saaneet tavata rakkaat ystäväni ja tylsien asujeni piristäjät:) Olen huomannut, että varsinkin viimeisten vuosien aikana olen alkanut hamstrata kenkiä tavallista enemmän. Mielestäni kenkien (samoin takkien) osto on aina oikeutetumpaa kuin muiden vaatteiden hankkiminen. Olen jopa kehitellyt tästä teorian (ja selittänyt sitä ystävieni korvat kuuroiksi). Jaanpa sen nyt teillekin. Kuten iästäni voi päätellä. Olen lamakauden 7,8,9 ja 10-vuotias. Noilta ajoilta muistan erityisen selvästi, että hankittiin nimenomaan ne yhdet syys-talvi- tai kesäkengät (tai takki). Ja sillä yhdellä parilla sitten pärjättiin koko talvi (paitsi tietenkin jos meni rikki). Kuitenkin, muistan yhä selvästi sen päivän lukion ekalla (hiukan hidas sytytys) kun tajusin, että voin hankkia niin monet kengät (tai takin) kuin rahat vain riittävät! Tästä valaistuksesta en ole vieläkään toipunut. Haluan/tarvitsen/vaadin lisää kenkiä komerooni!!!
Olen kuitenkin myös pikkuisen pihi tässä kenkien keräilyharrastuksessani kuten hinnoista voi päätellä:) Ehkäpä se lamakausi vaikutti jollain tapaa positiivisesti minuun:)



Jonna:)

ps. kuinka monelle täällä kengät ovat "se juttu" ?

16 kommenttia:

Blogger Tuuli kirjoitti...

Aivan mahtavai, mahtavia, mahtavia kenkiä, en voi kuin olla kuolettavan kateellinen!! Erityisesti ne Ristomatti Ratian kumpparit ovat mahtavat! Ne dinskon kengät, jotka hiertävät sua, jotka olivat kuvassa sun uusien -70% kenkien olisi ehkä aika tulla katselemaan pariisia. Voisin kokeilla niitä, ja ehkä lunastaa ne.

9. tammikuuta 2008 klo 20.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

apua! pitäisköhän mun tehdä samanmoinen postaus? Pitäis varmaan tehdä vaan monessa osassa, sillä mulle todellakin kengär on SE JUTTU. Omistan arvioni mukaan ehkä 70 paria, mutta en ole varma onko se lähelläkään totuutta..

9. tammikuuta 2008 klo 22.35  
Blogger Jonna kirjoitti...

tuhlaus: oi pliis tee kenkäpostaus. Olen kenkiesi suurfani:)

9. tammikuuta 2008 klo 23.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kengät on minunkin juttuni. Perheenjäsenet protestoivat, kun eteinen täyttyy pelkästään minun kengistäni (eikä kaikki edes ole esillä). Oon kuitenkin tehnyt aika paljon kirppariltakin löytöjä, joten omaisuutta kenkiin ei ole tarvinnut tuhlata.

Tykkään erityisesti noista Zaran ruutukaunokaisista, rusettikorkkareista ja noista kukallisista kengistä.

9. tammikuuta 2008 klo 23.24  
Blogger dolce kirjoitti...

Nuo Wienistä ostamasi punaiset ovat identtiset Skopunktenista ostamieni mustien kenkien kanssa :) Vain väri on eri. Kengät ovat todellakin SE juttu ;)

10. tammikuuta 2008 klo 10.08  
Blogger Jonna kirjoitti...

pinja: kirparit ovat kyllä aivan kultakaivos kenkien suhteen. Voi, kun vain jaksaisi useammin heräillä sinne kiertelemään:)

dolce vita: hih, ollaan siis kensäsamikset:) Itsekin katselin silloin niitä mustia mutta tuli sitten hirveä vimma saada punaiset kengät:)

10. tammikuuta 2008 klo 11.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sul on pelottavan valkoset jalat...

10. tammikuuta 2008 klo 16.31  
Blogger Jonna kirjoitti...

anonyymi: Kuulun todellakin pelottavan valkoisiin ihmisiin mutta jos viittaat edellisen postauksen kuviin niin siinä jaloissani on valkoiset sukkahousut:D

10. tammikuuta 2008 klo 16.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi luoja kun on ihania kenkiä sulla! Oikea kokoelma. Mun satsi ei ole päässyt vielä noin isoksi :( Mä voisin ottaa vaikka heti kaikki nuo sun pinkit kengät!!

13. tammikuuta 2008 klo 14.20  
Blogger Jonna kirjoitti...

calin: kiitos! Itsekin koen jonkinlaista hellyyttä pinkkejä kenkiä kohtaan. Vetävät aina kaupoissa puoleensa:) Yllättävän nopeasti tuo kenkäkasa muuten kertyy:)

13. tammikuuta 2008 klo 19.32  
Blogger Anne kirjoitti...

Cowboysaappaat olivat parhaat! :-D

13. tammikuuta 2008 klo 21.05  
Blogger Jonna kirjoitti...

anne: :)

13. tammikuuta 2008 klo 23.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voih! Nuo pinkit kengät!:O *tahtoo*

14. tammikuuta 2008 klo 17.38  
Blogger Jonna kirjoitti...

moumou: kiitos! tykkäilen kovasti pinkeistä ja muutenkin värikkäistä kengistä:)

14. tammikuuta 2008 klo 19.38  
Blogger Christina kirjoitti...

ihania kenkiä. lääh. tahdon uudet kengät.

15. tammikuuta 2008 klo 18.03  
Blogger Jonna kirjoitti...

christina: aina on oikea hetki uusille kengille:)

15. tammikuuta 2008 klo 20.33  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu