Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Suunnistusgeeni perintönä:)

tiistai 11. maaliskuuta 2008

Suunnistusgeeni perintönä:)

Parilla tunnilla tämän päivän puolelle ehtii lupaamani Tallinnan selostus:)
Matkan tarkoituksena oli siis, että viettäisimme äidin kanssa kivan ja rentouttavan päivän ensin keuneushoidoissa loikoillen ja sitten kaupungilla pyörien.
Koska jaamme äitini kanssa samanlaiset suuntavaistot yms. muut suunnistus/paikansijoitustaidot, ei päivämme alkanut kovin rentouttavasti. Siis onhan se ihan liikaa vaadittu kahdelta aikuiselta ihmiseltä tarkistaa, että mistäs satamasta se paatti taas olikaan lähdössä:D Onneksi pieni mokamme paikan suhteen selvisi tarpeeksi nopeaksi ehtiäksemme oikeaan paikkaan ja laivaan:)

Nopealla laivalla matkailu sujui mainoksen mukaisesti nopeasti ja vieläpä humalaisvapaasti. Aiemmat kokemukseni Tallinnan laivoista ovat pitkälti keskittyneet niihin hitaisiin bootteihin, joissa mummot jonottavat uloskäynnillä kaksi tuntia ennen määränpäähän saapumista ja vanha kunnon kossu on maistunut aamupalaksi puolelle matkustajista. Edelliseltä matkaltani muistan hienhajuisen selvästi kuinka keski-ikäinen herrasmies kaatui syliini ja sen jälkeen oksensi lähimpään roskikseen. Ja kellohan oli siis 10.00 aamulla.
Noniin, tämä reissu siis kuitenkin meni ilman syliin änkeäviä kaljamahoja. Suurin osa martkustajista oli opiskelijoita ja työmatkalaisia. Meluisimmat tästä porukasta olivatkin luultavasti minä ja mammani.

Tallinnassa mahtavat suunnistuskokemuksemme saivat jatkoa, kun koimme täysin mahdottomaksi tehtäväksi löytää kauneushoitolaa, jonne olimme ajanvarauksen tehneet. Piennen pähkäilyn jälkeen hyppäsimme taksiin, joka sitten klassisesti ajoi kulman taakse 100m päässä olevan kauneushoitolan eteen:D No, onneksi taksa oli yhteensä kolme euroa ja taksikuskikin sai hyvät naurut tyhmistä suomalaisista;)

Kauneushoitola Sinine Salon olikin sitten aivan ihana paikka! Olin varannut manikyyrin ja kampaajan. Kummastakaan ei oli minkäänmaailman valittamista. Jopa minun pureskeltuihin ja revittyihin kynsiini saatiin muokattua kaunis malli ja homma viimeisteltiin käsihieronnalla, lakalla ja muuilla hyväntuoksuisilla mönjillä:) Kampaaja taas loihti hiuksiini takaisin niiden aikaisemman mallin ja uuden värin. Omasta pyynnöstäni hiukset jätettiin nyt hiukkasen pidemmiksi kuin aiemmin. Kovin tyytyväinen olen näihin:) Äitini puolestaan pääsi nauttimaan jalkahoidosta ja hiusten leikkauksesta. Kolmen tunnin jälkeen poistuimme tyytyväisinä ja vain joitakin kymmeniä euroja köyhempinä:)


ps. kuvat otettu aamulla, joten siitä johtuu hiusten ihastuttava sojotus ympäriinsä;)

Vaikka kuinka olin varautunut tekemään kaikenlaisia mahtavia löytöjä naapurimaan ihanista kaupoista, niin mukaan ei tarttunutkaan sitten muuta kuin sokeri/suolasirottimet ja sokerikippo. Äiskäni keräilee tätä sarjaa ja nyt innostuin itsekin ostamaan. Näistä tulee jotenkin niin kotoinen ja lämmin olo:)



Ainoa suurempi pettymykseni oli, että laivalla myynnissä olleet Snö of Swedenit eivät olleet minkäänlaisessa tax free-alessa. Olin niin valmistautunut kasvattamaan säälittävää kahden korun kokoelmaani. Tässä kuitenkin aiemmin huuto.netistä tilaamastani korusta kuvia:) Tämä on (taas jälleen kerran) rakkautta! Koruni kiertelikin jonkin aikaa maailmaa ennen luokseni päätymistä. Koska olen tälläinen tonttu tohelo, olin unohtanut vaihtaa osoitteeni huuto.netin tietoihin. Koru reissasikin ensin poikaystäväni vanhaan osoitteeseenja nyt lopulta vanhan kämppiksen kautta luokseni:)



Huh, onpas taas ollut järisyttävän pitkä päivä! Nyt silmät painuvat jo väkisin kiinni, joten taidan lopetella tähän ja käydä ennen nukkumaanmenoa vilkaisemassa vielä muiden bloggareiden postauksia:)

Öitä!

Jonna

Hih:) Huomasin, että noista hiuskuvista voisi luulla, että päälleni ei tehty yhtikäs mitään. Luonnossa ero on kuitenkin huikaiseva:)

Tunnisteet: ,

8 kommenttia:

Blogger MouMou kirjoitti...

Voi, hiuksistasi tuli upeat:) Lyhyet, mutta pitkät sellaiset!<3

12. maaliskuuta 2008 klo 6.40  
Anonymous Hinska kirjoitti...

Ihanat hiukset. Hihittelin täällä teidän suuntavaistolle, kuinka se kauneus hoitola oli 100 metrin päässä. :D

12. maaliskuuta 2008 klo 13.55  
Blogger *~SL kirjoitti...

Tosi nätit hiukset!:)

12. maaliskuuta 2008 klo 20.04  
Blogger Jonna kirjoitti...

moumou: kiitos:)

hinska: ja ikävä kyllä tämä ei todellakaan ole ainoa kerta kun olemme äitini kanssa eksyneet :D

*^sl: kiitos!

12. maaliskuuta 2008 klo 21.14  
Anonymous Leiliina kirjoitti...

Iiiihania noi sirottimet ja muut kupit! Mitä merkkiä ja saako Suomesta?

13. maaliskuuta 2008 klo 8.55  
Blogger Jonna kirjoitti...

leiliina: kiitos! Astioiden merkistä ei ole tietoakaan tai Suomen myynnistä:( Mutta Tallinnassa näitä myydäänkin sitten ihan joka nurkassa:) Hintaa oli sirottimilla n. 6 euroa/kpl ja purnukalla kympin verran:)

13. maaliskuuta 2008 klo 21.38  
Anonymous Kit kirjoitti...

Aivan mahtavaa, syy miksi en oikein uskalla kotipaikkoja kauemmas yksin on juuri suuntavastoni. Tai paremmin sen puuttuminen. Olen kävellyt Helsingin jäähallilta 2 km väärään suuntaan etsiessäni keskustaa : D aika saavutus jo?
Hiuksesi olivat aivan ihanat, itseä harmittaa kun pitkiin hiuksiin ei saa oikein mitään kivoja malleja, ja olen juuri kasvattamassa. Kasvatuksen aloittaminen venyi ainakin puolivuotta, kun aina parturissakäydessäni löysin jonkun hianon lyhyen hiusmallin niistä kirjoista. Joten lopetin parturissakäynnin, kun aloin kasvattaa hiuksiani :)

15. maaliskuuta 2008 klo 16.41  
Blogger Jonna kirjoitti...

kit: hih, toinenkin onnettomalla suuntavaistolla siunattu:) Löydän itseni hävettävän usein kävelemästä täydellisen väärään suuntaan tai eksyneenä kotinurkilleni:)

16. maaliskuuta 2008 klo 16.12  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu