Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

The hat

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

The hat

Hei, oikeasti, näytänkö alle 20-vuotiaalta? Koska sitä mieltä tuntui olevan eilinen Alkosetä. Olin kyseisessä liikkeessä investoidakseni kympin ei-niin-kovin laadukkaaseen valkoviiniin ja sain kassalla ei-niin-kovin kohteliaan vaatimuksen henkkareista. No, olen ääliö, jolla ei ole muita henkareita kuin passi ja se ei tietty ollut mukana. Yritin sitten tarjota yhdistelmää kuvallinen opiskelijakortti+kelakortti+lakimiesliiton kortti = Jonnan ikä, mutta eipäs setä suostunut edes vilkaisemaan kortteja, nappasi pullon pois multa ja kehotti poistumaan liikeestä. Tsiisus. Tiedän kyllä, että niillä on määräyksensä mutta sitä voisi olla pikkasen kiltimpi ( oltiin kaverin kanssa niin loukkaantuneita sedän käytöksestä, että melkein purskahdettiin itkuun) ja MÄ TÄYTÄN KAHDEN KUUKAUDEN PÄÄSTÄ 25!!! En voi mitenkään näyttää alle kaksikymppiseltä. prkl. 

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Illan bileissä ( jonne olisin tarttenut sen viinipullon. prkl. ) oli teemana hatut, joten napattiin kaverin kanssa omat olkilätsät sokokselta. Turistit olivat muuten aika villeinä noista hatuista ( tai sitten meidän jumalaisesta kauneudesta) ja päädyttiin koristamaan  niiden suomikuvia;)

Image and video hosting by TinyPic

Bileissä mut nakitettiin vahtimaan koiraa vaikka kuinka protestoin ärsyäväni mokomia otuksia. Yritin sitten bondailla ton pikkupossun kanssa kaverikuvien merkeissä mutta se lysti loppui siihen, että otus puraisi mua nenästä.  

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Koska eilinen veni aika komeasti vuorokausirajan ylitse on tämä päivä vietettykin sohvalla maaten, vettä litkien ja pikkiriikkistä pääkipua potien. Nyt voisikin jakaa tuota aktiviteettia;)

ps. Muistin taas eilen miksi pakoilen niin ahkerasti spinningtunteja: SE ON KAMALAA. 55 minuuttia helvettiä, jonka aikana hikoilet itsesi, pyörän ja lattian litimäräksi ( ja edes luova ajatusleikki Robert Pattinson + hikisyys, ei saa unohtamaan sitä polkemisen tuskaa), ylitimmi, pirteä ohjaaja (pidä tahti, pidä, tahti, jaksaa, JAKSAA! ) ja se jatkuva pelko a) kuolemisesta b) oksentamisesta. Yh ja ensi viikolla sama rääkki.

26 kommenttia:

Blogger mari kirjoitti...

En oo koskaan koittanu spinningiä ja ton kertomuksen jälkeen taidan edelleen pitäytyä lenkkeilyssä ja jalkapallossa..

5. heinäkuuta 2009 klo 18.23  
Blogger Ranna kirjoitti...

Minun käsittääkseni Alkon henkilökunnalle on annettu määräys tarkastaa kaikkien alle 25-vuotiailta näyttävien henkilöllisyys.

Joten et näytä alle kaksikymmentä, vaan alle 25-vuotiaalta. :)

(Itsehän en ole muuteen kertaakaan saanut Alkosta mitään ilman papereita.)

5. heinäkuuta 2009 klo 18.27  
Blogger Keijukainen kirjoitti...

Eikös se raja ole, että henkkarit pitää tarkistaa kaikilta, joiden arvelee olevan alle 23-vuotiaita..? Ja kyllä sinä alle 23vuotiaasta menet;) Mutta harmi että jäi viinipullo ostamatta:( Ja ilkeät asiakaspalvelijat ovat Ä-R-S-Y-T-T-Ä-V-I-Ä ja I-N-H-O-T-T-A-V-I-A!

Näytät tosi kauniilta tuossa hatussa.:)

5. heinäkuuta 2009 klo 18.28  
Blogger *~SL kirjoitti...

Ihana tyyli! olipas törkeää käytöstä kyllä :o mutta toisaalta, ole vain iloinen mieluummin sitä näyttää nuorelta kuin tosi vanhalta ;)

5. heinäkuuta 2009 klo 18.56  
Blogger Sofia D kirjoitti...

Mulla on aina Alkossa päinvastoin. Täytin 18 viime elokuussa ja multa on yhden ainoan kerran kysytty papereita Alkossa. Silloinkin oli nuorempia kavereita mukana eli kaikilta kysyttiin. Olisi siis kivempi näyttää nuoremmalta kuin vanhemmalta. Mitä ilmeisimmin minä siis näytän 18 vuotiaana yli 23 vuotiaalta!;D

5. heinäkuuta 2009 klo 19.08  
Blogger mirella kirjoitti...

Ilkeet ihmiset on tyhmiä, mut ilkeet asiakaspalvelijat on jostain niin syvältä. Miksihän niin monesti alkoholin kanssa työskentelevät ihmiset on töykeitä. Tarkoitan siis baarityöntekijöitä, portsareita ja alkon työntekijöitä. Voishan tuommoisen asian hoitaa ystävällisemminkin... :(

5. heinäkuuta 2009 klo 19.09  
Blogger sarakissa kirjoitti...

Haha, multa kysytään aina henkkarit, eikä se jaksa sen kummemmin ihmetyttää, vaikka itse taas täytän syksyllä 26. Poikaystävältäkin kysellään välillä, ja se on 29.. Ja Ranna on ihan oikeassa, noin se menee kaikkien alkoholijuomien suhteen :)

5. heinäkuuta 2009 klo 19.50  
Blogger bubble kirjoitti...

Olin kommentoimassa samaa ku Ranna, henkkarit kuuluu kysyä kaikilta jotka näyttää alle 25-vuotiailta :) Oon 26 ja tosi harvoin saan ostettua mitään ettei kysytä papereita. Vielä harvemmin pääsen mihinkään baariin sisään ilman paperinvilauttelua.

Ihana dogi<3

5. heinäkuuta 2009 klo 20.19  
Blogger Anna-Maria kirjoitti...

Ranna on oikeassa, kaikilta alle 25-vuotiaan näköisiltä tulee kysyä paperit, myös ruokakaupoissa ja röökiä ostaessa. Multa on kysytty paperit Alkossa melkein aina, myös ennen tuota uutta säädöstä. Okei no vahvoja en ole koskaan saanut näyttämättä papereita, mutta viiniä/siideriä joskus joo. Aivan ihana muuten tuo mopsi! Jos hommaan koiran, niin se tulee olemaan juuri tuon värinen pikkupossu. ;)

5. heinäkuuta 2009 klo 20.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi, musta spinning on ihan parasta!! Jotenki se rääkki tuntuu musta kivalta(hah, taidan olla masokisti) ja sen tunnin jälkeen on ihana olo :D Lisäks tulokset huomaa aika nopeasti(mulla oli jo kahden kuukauden jälkeen melkoiset reisilihakset :D)

Harmi vaan kun ne tunnit missä kävin oli ilmaisia eikä niitä enää järjestetä, eikä täällä ole salilla mitään spinningtunteja nii ei pääse spinningiin :( Se on niin parasta <3

5. heinäkuuta 2009 klo 21.33  
Blogger Molly Moll kirjoitti...

Mun siskon jääkaappi-pakastimenkokoiselta (=pitkä ja harteikas) mieheltä kysyttiin Alkossa papereita kun se osti sieltä kaksi tölkkiä siideriä ja tyyppi oli kuitenkin vuotta vajaa kolmekymppinen. :D

5. heinäkuuta 2009 klo 21.55  
Anonymous Shalom kirjoitti...

Minä täytän perjantaina 29 enkä saa mistään mitään ulos ilman henkkareita. Jotenka otan sen huvittavana kohteliaisuutena :)

5. heinäkuuta 2009 klo 22.20  
Blogger chérie kirjoitti...

Söpö hattu:)

5. heinäkuuta 2009 klo 23.21  
Blogger winda kirjoitti...

Multakin kysytään aina ja joka paikassa papereita, viimeksi kun olin Alinan kanssa ostamassa kaverille synttärilahjaa Alkosta :)

6. heinäkuuta 2009 klo 1.00  
Blogger Cherrry kirjoitti...

Joo, piti kommailla kans tota, kun ite ollut duunissa kassalla, niin alle 23-v pitää aina kysyy paperit. siis niiltä, ketkä näyttää alle 23-vuotiailta. Alkossa se voi olla jopa 25v, en oo varma. ihmisten ikiä on vaikee arvioida, iteki kyselly papereita joltain kolmekymppisiltä joskus.. ihku koiruus!! <3

6. heinäkuuta 2009 klo 11.33  
Blogger Rva Herttainen kirjoitti...

No, mutta alle 23-vuotiaalta voisit hyvinkin näyttää, tai itsekin saattaisin sulta kysyä paperit jos en sattuis tietämään että olet 24. Tai siis ainakin ruokakaupoissa se on 23, en tiedä onko Alkossa jopa 25. Ja mäkin olin tiukka täti, en jaksa ees ruveta kattelemaan mitään Kela-kortteja yms... ;) Kerran jos joustaa niin sais aina olla joustamassa.

Parhaita on kyllä 18-20-vuotiaat jotka sitten siellä kassan pakkauspäässä kavereilleen vänisee että näyttävätkö *ittu 17-vuotiailta... En ymmärrä miks jotkut ottaa asian niin henk.koht. ja ajattelee että heti näyttää 17-vuotiaalta. Jossain siinä kassallakin lukee että "nuori henkilö, valmistaudu todistamaan ikäsi". Kyllä parikymppisetkin on vielä aika nuoria.

6. heinäkuuta 2009 klo 11.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa kokeilla hydrospinningiä. Siinä ei hiki virtaa, kun on kainaloihin asti vettä! Jopa minun kaltaiseni antiliikkuja pitää siitä. Lajia on tarjolla mäkelänrinteessä, luultavasti tunnit alkaa taas syksyllä.

Tiina

6. heinäkuuta 2009 klo 13.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ps. bongasin sinut viime viikolla, kun odottelit bussia elielinaukiolla haukotellen ja kirjaa lukien ;) Tai oikeastaan bongasin ensin sen kirjavan nanson mekon ja ajattelin, että onpas tutun näköinen mekko. Tyyppi mekon sisälläkin näytti tutulta, vaikka tunnenkin sinut ainoastaan blogisi kautta.
t. sama Tiina kuin edellä

6. heinäkuuta 2009 klo 13.37  
Blogger Norppis kirjoitti...

Mun mielestä spinning kuulostaa jo niin pahalta etten kyl uskaltaudu tunnille. ja olen laiska.

Multa ei enää kysytä papereita yhtään missään ;( ja oon siitä tosi pettyny.

Ja ihana toi hattu <3 ja koira <3

6. heinäkuuta 2009 klo 13.47  
Blogger Marika kirjoitti...

Ihana asu! :)

6. heinäkuuta 2009 klo 18.25  
Blogger Christina kirjoitti...

Yh, en kyllä IKINÄ mene spinning-tunnille ja se on varma!

Ja veljeltäni on kyselty papereita vielä yli 30 rajan jälkeenkin. :D

6. heinäkuuta 2009 klo 20.14  
Blogger patentti kirjoitti...

Mä oon Alkossa töissä ja ihan tarkkaan kysyn kaikilta, ei olisi multakaan mennyt läpi toi sun korttinivaska (vaikka mä olisin kyllä ollut kysymättä koska olisin tunnistanut :D). Ja se ikä tosiaan on 25, kysyt paperit mikäli arviot että henkilö voisi olla 25 tai sen alle, ja iän todistukseen kelpaa passi, ajokortti ja virallinen henkilökortti.

Vanhin jolta mä olen kysynyt oli -69, se oli jo ihan hupaisaa.. Täytyy myöntää että oli hyvin säilynyt :D Tiettyinä aikoina kuten pe/la/vappuaatto on tapana kysyä kaikilta alle kolmikymppisen näköisiltä, koska se nuorten tulva on valtaisa, eikä siinä muuten pysy mitenkään mukana. Passi mukaan, sillä siitä selviää.

6. heinäkuuta 2009 klo 23.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

taas täällä lueskelemassa, jotta työpvä sujuis vähän nopsakammin :)
oot ihan tosi kaunis tossa hatussa ja toi valkonen pitsi toppi on myös IHANA!! :> tekis mieli tulla sun kaapille ryöstöretkelle joskus ;D

t. käkkiksen pikkuinen sisko mimmu:)

7. heinäkuuta 2009 klo 14.40  
Blogger RagDoll kirjoitti...

Että tuo viimeinen kuva on hauskan näköinen! =D

Olen kerran kokeillut spinningiä ja se kerta riitti! Ei minun kuntoni ole tehty sitä hulluutta varten. ;)

7. heinäkuuta 2009 klo 15.27  
Blogger Jonna kirjoitti...

mari: On siinä spinningissä hyviäkin puolia kuten se mieletön jälkiolo:)

Ranna sanoi: Hah, okei toi selvensi asiaa:)

Keijukainen: Joo, eniten siinä harmittikin se töykeä mies. Kyllähän mä tiesin olevani se joka toimi väärin mutta olisi vhän kiltimpi voinut olla:(

*~SL: niin, kait tässä pitää ruveta olemaan tyytyväinen aina kun luullaan nuoremmaksi:D

Sofia D: Multakaan ei yleensä kysytä, vain joskus vappuna on udeltu ikää. Sen takia olinkin niin järkyttynyt:D

mirella: Ehkä niillä on nin kamalia asiakkaita yleisesti:D

sarakissa: Kun multa ei yleensä udella papereita nin sen takia olin niin hämmentynyt. Pitää kai nyt oikeasti hankkia selainen henkilökortti:)

bubble: Okei, tästä lähtien kannan niitä papereita mukanani:)

Anna-Maria: Mopsit on kyllä koirista söpöimpiä, tosin aivastelin siihen tahtiin ton kaverin kanssa, että tuskin koskaan omaa hankin:D

Anonyymi: yyyh, mä tykkään vain siitä ihanasta jälkitunteesta mutta ehkä kohta tykkään itse lajistakin:D

Molly Moll: Onkohan ne nyt tiukentanut tota ikäkontrolliaan...:)

Shalom: Hahah, ehkä mä olen muutunut nuoremman näköiseksi koska ennen ei ole ikinä kysytty papereita:)

chérie: kiitos!

winda: huoh, kait se paprujen kysely täytyy vain ottaa kohteliaisuutena:)

Cherrry: Huoh, kai se on vain uskottava, että papereita pitää kanaa mukana. Tuntuu vain niin hassulta kun on ajat sitten ohittanut nuo ikärajat:)

Rva Herttainen: Täytyy myöntää, että mä katsoin kassallla kaikki kortit ( jos asiakas oli siis kiva) ;D

Tiina: kiitos vnkistä:)ja voih, ei muistan olleeni aika kamalan näköinen juuri tuolloin:D


Norppis: Kylä sitä kantsii kokeilla, jälkiolo on näet ihan mahtava:)

Marika: kiitos! :)

Christina : Hah, spinning on kyllä aika kamalaa muta se jälkiolo on ihana:)

patentti : haha, oon kait ollut aikoinani aika löysä kassa kun mulle meni läpi erilaiset korttiyhdistelmät jos vain jossain oli selvästi kuva ja syntymäaika:D

mimmu: kiitos! ja kiva, että voin nopeuttaa sun työpäivän kulumista:D

RagDoll: Toi kuva on mun lemppari, satuin napsauttamaan laukaisinta just oikeaan aikaan;D

8. heinäkuuta 2009 klo 11.27  
Blogger Heini L kirjoitti...

En ole kun ihan muutaman vuoden (kai) sinua vanhempi, mutta tosiaan multa kysytään joka ikinen kerta henkkarit alkossa (vaikka olen vaan seuraneitinä), kaupassa tai missä hyvänsä. Ratikkalippua ostaessa kuski kysyi että "ai, ihan aikuisten lippu" - siinä vaiheessa repesin totaalisesti :D

Joskus muutama vuos sitten mulla jäi yks siideri s-marketin tiskille, kun ei ollu henkkareita mukana. Voi iiiik, onneks se ei maata kaada :) Tosin minähän en näytä päivääkään yli 17-vuotiaalta...

Vanhin keltä itse oon kysyny henkkareita, oli yli 40-v, siinä vaiheessa meinasi muakin jo nolottaa.

HUI Spinningiä! En ikinä mee sinne! Huh!

13. heinäkuuta 2009 klo 6.59  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu