Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

vaaka ei ole kaveri

maanantai 7. syyskuuta 2009

vaaka ei ole kaveri

Seisoessani tänään korvapuusti kädessäni vaatekaapin edessä tein huomion, että lihominen on kivaa aikaa. Pidemmän hoikkuusputken jälkeen sitä hiljakseen sortuu kaikkeen ihanaan rasvaisen sokeriseen, suoristaa jalat sohvalla sen sijaan, että polkisi spinningpyörää ja korkkaa limupullon. Lihomisen alkuvaihe on kuherruskuukausi jonka aikana herkku toisensa jälkeen sujahtaa alas mutta aiempien kuukausien hikoilu vaikuttaa yhä. Voi olla se rento hoikka tyttö, joka tuhoaa big macin toisensa jälkeen.  Joidenkin viikkojen jälkeen farkut eivät sujahdakaan enää niin helposti jalkaan mutta silloin sitä huomaa pitävänsä yhtäkkiä ihan kamalasti löysistä mekoista ja syö viidennen rivin suklaalevystä. Lopulta, parin kuukauden pizzahampurilaissuklaamaratonin jälkeen sitä huomaa seisovansa liian tiukaksi jääneen vaatekaapin edessä, maiskuttavansa päivän ( siis AAMUpäivän) kolmatta korvapuustia ja miettimäsä, että mites tässä kävi taas näin?

Ei siis kuvaa päivän asusta mutta lupaus mennä huomena salille heti kello kahdeksalta. 

Kuvattoman valituspostauksen piristykseksi tämän hetken jumitusbiisi:

10 kommenttia:

Blogger Salla kirjoitti...

Haha :D Mutta lohdutukseksesi voin sanoa, että näytät ihan tyrmäävältä noissa pinkkitakki kuvissa! Sitäpaitsi pulla on hyvää, etkä sä näytä tippaakaan lihonneelta :D

7. syyskuuta 2009 klo 22.07  
Blogger winda kirjoitti...

Sama fiilis täällä, keväällä kuntoilu kuului arkeen, kesällä se jäi vaan pois, muttei vielä näkynyt missään, mutta nyt, parin kuukauden jälkeen se sitten näkyy. Ei asukuvia mullakaan :D

Tsemppiä, mäkin kuvittelen jaksavani mennä huomenna spiningiin...

7. syyskuuta 2009 klo 22.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Lihas painaa enemmän kuin läski. Vaikket treenaisikaan joka päivä, niin sinulla silti on lihasmassaa ja kuten sanottua on se läskiä painavampaa. En sinuna olisi yhtään huolissani. Kuvia katsomalla jo näkee, että olet todella timmissä ja solakassa kunnossa. Vaaka ei kerro kaikkea.

7. syyskuuta 2009 klo 23.06  
Blogger Rva Herttainen kirjoitti...

Mäkin olen huomannut itsessäni järkyttävää löysistymistä ja oon tiedostanut asian jo joitain viikkoja ja silti on pakko ostaa yks Pätkis kaupasta joka kerta kun sinne menee! Siis eihän se nyt vielä oo paljon mutta just jostain luin että yhden suklaapatukan kuluttamiseksi pitäs esim. uida 34 minuuttia, ja toikin tarkottaa varmaan tehokasta uintia, mun tapauksessa varmaan 1,5 h. Olin mummulassa ja vieraskirjassa oli kuva musta vuoden takaa ja järkytyin! Kyllä se todella näkyy kun vertaa! Vaikka vaaka näyttää n. 7 kg enemmän kuin vuosi sitten, en muka peilistä huomaisi mitään, farkut tosin ei mee jalkaan (ja syytän siitä just kaikkia mekkoja ja hameita), mutta nyt kun näin ton vanhan kuvan päätin että jotain on tapahduttava, onhan ero ilmeinen!

Ja ota tosiaan huomioon se, että lihas painaa enemmän kuin läski, joten vaakaa ei välttämättä kannata katsoa vaan ulkoista olemusta peilistä ja ne farkut kyllä ikävästi kertoo totuuden... Mutta en ainakaan itse usko että omalla kohdalla ne kaikki 7kg olis pelkkää lihasta ;D joten nyt tällä viikolla pitäs taas käydä ostamassa vuodeks liikuntatarra yo-liikuntaan.

Hyvältä näytät joka tapauksessa!

8. syyskuuta 2009 klo 8.25  
Blogger NinaV kirjoitti...

Viime syksynä mulla oli neljät lempparihousut joita käytin koko ajan, vuorotellen. Nyt niistä mahtuu jalkaan tasan yhdet. Kröhöm... Miten ne on noin kutistuneet, ihan yhtäkkiä?

8. syyskuuta 2009 klo 9.49  
Blogger Peach kirjoitti...

Tekstisi osui napakymppiin. :D Allekirjoittanut on tosin pomppinut noissa tunnelmissa jo pidempään. Mutta kaunis olet. :) Toivottavasti et stressaa siis liikaa!

8. syyskuuta 2009 klo 10.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulla on ollut anoreksia ja musta on niiiinn ihanan vapauttavaa, että joku kertoo sun tavoin huoletta syövän purilaisia ja sitten tulee vähän kiloa, mutta väliäkös hällä, eihän siihen maailma kaadu. Ja OIKEASTIHAN sä olet noiden kuvienkin perusteella perushoikka ihminen:)

8. syyskuuta 2009 klo 15.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus! Niin totta kaikki mitä kirjoitit.

10. syyskuuta 2009 klo 13.18  
Anonymous fani kirjoitti...

Jonnan blogi=jotakin hyvää, totta ja kaunista!

10. syyskuuta 2009 klo 18.54  
Blogger Jonna kirjoitti...

Salla: hah kiitos, mutta kyl mä oon:) nyt pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni:)

winda: se on ihan kamalaa kun yhtäkkiä se parin kuukauden mässyttely näkyykin! :D

Anonyymi: no mutkun vaatteet ei mahdu kunnolla päälle, niin kyllä tässä oikeasti jotain pitäis tehdä;D

Rva Herttainen: yritän nyt kovasti vierottua kauppamatkakarkeista:D ja en mä oikeesti ees vaa'alla käynyt, otsikko oli vähän huono. Vaatteet ei vaan enää istu, niin se on aika hyvä vihje;D

NinaV: munkin keväällä ostetut farkut on kutistunut;D

Peach: hah, en nyt ihan hiveesti stressaa kun just syöpöttelen pizzaa mutta kyllähän tässä nyt voisi vähäsen ryhdistyä:)

Anonyymi: Kiitos! Nyt olisi kuitenkin ihan hyvinvoinnin vuoksi tarkotus sutjakoitua sen verran, että farkut menevät kiinni:)

Anonyymi: kiitos!

fani: oi, kiitoksia! :)

12. syyskuuta 2009 klo 15.55  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu