Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

14.1.2008 ja faktoja peliin

maanantai 14. tammikuuta 2008

14.1.2008 ja faktoja peliin


Huomasin tuossa herätessäni ja pakoillessani tenttikirjaani, että tänäänhän on 14.1! Tämä tarkoittaa, että olen nyt pitänyt blogiani kokonaisen kuukauden:) Kun aloitin tänne kirjoittamisen oli ajatuksenani tehdä tästä eräänlainen joululoman aikainen projekti ja palata sitten loman loputtua normaaliin ”blogittomaan” elämään. Nyt kuitenkin huomaan jääneeni tähän kirjoitteluun niin yltiöpäisen täydellisesti koukkuun, että ajatus lopettamisesta ei tunnu kovinkaan todennäköiseltä. Näinpä ollen päätän tänään 14.1.2008 klo. 13.15 jatkaa blogini pitämistä:)

Tässä alla mielestäni ihan hauska faktahaaste, jonka olen bongaillut moneltakin bloggaajalta. ajattelin, että kun nyt jatkan tämän blogin pitämistä olisi reilua kertoa enemmänkin itsestäni:) Valmistautukaa siis kunnon Jonnapläjäykseen;)

Eli pelin säännöt: Jokainen aloittaa kertomalla 7 satunnaista faktaa/tapaa itsestään. Ihmiset jotka pääsevät tähän peliin mukaan kirjoittavat nämä 7 asiaa itsestään sekä pelin säännöt omaan blogiinsa. Sitten heidän tulee haastaa 7 muuta ihmistä tähän peliin ja ilmoittaa näiden ihmisten nimet omassa blogissaan. Heidän tulee myös jättää kommentti asiasta ko. henkilöiden blogeihin, jotta nämä tietävät ottaa osaa peliin ja että he löytävät ohjeet omasta blogistasi.

1) Teini-ikäisenä fanitin suuresti kanadalais-yhdysvaltalaista veljesbändiä The Moffattsia. Rakkauteni poikiin syttyi kun onnistuin pääsemään JYRKI-ohjelmaan katsomaan veljesten keikkaa ja myöhemmin vielä huijaamaan itseni sisään Suosikin järjestämälle kutsuvieraskeikalle valehtelemalla, että jätin lippuni kotiin Joensuuhun (?). Vuoden verran liimailin julisteita seinälleni ja elin unelmissa, joissa vietin loppuelämäni joko Daven tai vaihtoehtoisesti Bobin kanssa. Ymmärtänette järkytykseni, kun sain pari vuotta sitten sattumalta selville, että teinirakkauteni Dave on enemmän kiinnostunut omasta sukupuolestaan;)

Photobucket

2) Olen äärimmäisen kiinnostunut monikkolapsista, eli kaksosista, kolmosista yms. Tavatessani kaksoset saatan täysin unohtaa normaalin sosiaalisen käytöskoodin ja ruveta ahdistelemaan näitä melkein tuntemattomia ihmisiä mitä oudoimmilla kysymyksillä. Omistan mitä ihmeellisimpiä kaksostutkimuskirjoja ja olen kirjoittanut aiheesta kouluaikana jokaisen esitelmän, johon vain onnistuin aiheen tunkemaan. Liittyen aiheeseen, omistan varsin tiukkojakin mielipiteitä liittyen kaksosten (tai muiden monikkolasten) samanlaiseen pukeutumiseen (ei!) ja samankaltaisiin nimiin (ei! ei!) Luulen innostukseni puhjenneen samoihin aikoihin kaksospikkuveljieni syntymän aikaan:)

Photobucket

3) Yliopisto on ensimmäinen koulu jossa olen menestynyt opinnoissa. Peruskoulun ja lukion ajan sain suurimmaksi osaksi varsin huonoja numeroita ja loistin vain parissa aineessa. Peruskoulun päättärini oli 7,3 ja lukion 7,5. Osittain olin tuolloin aika laiska mutta vielä enemmän epäilen kärsineeni jonkinlaisesta hahmotusongelmasta.

4) Tämä on saattanut jo käydä ilmi parista sivulauseesta mutta opiskelen siis oikeustiedettä. Tämä on ollut suuri yllätys kaikille, jotka tunsivat minut yläasteella tai lukiossa (viitaten edellisessä paljastuksessa kertomiini arvosanoihin.)

Photobucket

5) Syy miksi hain lukemaan lakia on haluni perehtyä lapsioikeuteen. Suurin unelmani oli joskus toimia lapsiasiavaltuutettuna tai esimerkiksi lakimiehenä Mannerheimin lastensuojeluliitossa. Lasten hyvinvointiin liittyen minulta kuulee myös erittäin vahvoja mielipiteitä, joita olen yleensä täysin kykenemätön lieventämään. Jos ei halua ajautua kanssani usean tunnin mittaiseen väittelyyn pedofiilien tuomioista (liian lieviä!), sijaiskodeista, homojen adoptio-oikeudesta (jokainen lapsi ansaitsee rakastavan perheen ja sillä, että lasta rakastetaan ei vanhempien sukupuolella ole mielestäni mitään väliä. Mitä taas tulee mahdolliseen koulukiusaamiseen yms, niin eihän ihmiset ikinä opi avaramielisimmäksi, jos joku ei ensimmäisenä riko tuttuja tapoja) yms, muihin lapsiin liittyvistä asioista, ei kannata edes avata kyseistä aihetta keskusteluun. Voin olla todella, todella raivostuttava näissä aiheissa.

Photobucket

6) Olen todellinen itkupilli ja liikutun helposti. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi kasvan, sitä enemmän kulutan kyynelnestettä. Itken helposti elokuvissa, sarjoja katsoessa, lukiessani kirjoja, nähdessäni käsikynkkää kävelevät vanhukset… Tämä on todella rasittavaa. Välillä tuntuu, että puolet ajasta vain nieleskelen kyyneleitä.

7) Ollessani oikein väsynyt alan helposti ajatella itsestäni kolmannessa persoonassa ”Jonna on väsynyt, Jonnalla on nälkä.” Minulla ei ole aavistustakaan, mistä tämä tapa on oikein peräisin! Väsymykseen liittyen olen muutenkin outo. Pyörittelen silmiäni oudosti ja omaan niin hyvät unenlahjat, että voin nukahtaa minne tahansa. Jopa Monacolaiseen clubiin;)

Noniin, tässä ovat ensimmäiset seitsemän tietoiskua, jotka keksin itsestäni:) Toivottavasti paljastukseni eivät tuottaneet kenellekään mitään suunnattomia raivon ja vihan tunteita! Ketään en haasta, koska tämä on niin vanha juttu, että on varmasti kiertänyt jo kaikki blogit.

-Jonna

kuvat: http://www.tamy.fi/fi/images/stories/lakikirja.jpg
http://www.jupiterimages.com/itemDetail.aspx?itemID=23405937
http://www.magnetreps.com

Tunnisteet: ,

16 kommenttia:

Blogger saara kirjoitti...

Minä myös rakastan kaksosia ja ylipäätään pieniä suloisia lapsia! Tädilläni on nyt kolmevuotiaat aivan supersuloiset kaksoset ja vietän lähes jokaisen lomani heidän luonaan. :) Ei se mitään, minäkin olen varsinainen itkupilli sille päälle sattuessani! :P Ja kiva jos päätit blogi-maailmaan jäädä! :)

14. tammikuuta 2008 klo 20.58  
Blogger tipitii kirjoitti...

Yllätyin siitä, et oot pitäny tätä blogia näin vähän aikaa! Mulla on kanssa joku itkupilli-geeni, nykyään itken jopa leffojen onnellisille lopuille, kun ennen pillitin vaan surullisille kohdille. Mitä onnellisempi leffa, sitä enemmän vollotan. Kaverit on alkanu pilailla tästä(kin) ominaisuudestani ;)

14. tammikuuta 2008 klo 23.00  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Ja mä tiedän kuinka ärsyttävää voi olla, kun joku jonka kanssa lähdit bilettämään Monacon hienoimpaan klubiin nukahtaa sinne.

15. tammikuuta 2008 klo 0.25  
Blogger Jonna kirjoitti...

neiti y: jei! toinenkin kaksosfani:)

tipitii: ehkä se sitten on niin, että vanhimmiten nuo kyynelkanavat löystyvät:)

tuuli: se oli varmasti rankka kokemus. onneksi kyseinen nukahtaja on niin ihana ja hurmaava, että sille ei voi suuttua:)

15. tammikuuta 2008 klo 10.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ounou! toi Moffats on aika paha! ;)
Muistan ton nimen ja hämärästi nähneeni niistä joskus kuvia, mut en luojan kiitos pysty palauttamaan mieleeni niiden musaa.

15. tammikuuta 2008 klo 11.03  
Blogger Jonna kirjoitti...

tuhlaus: Sittenhän sun on aivan pakko mennä youtubeen ja kuunnella pari poikien hittiä. 14-vuotiaat laulamassa ikuisesta rakkaudesta. Onko mitään kauniimpaa?

15. tammikuuta 2008 klo 11.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En ole aiemmin lukenut blogiasi (nimen olen kyllä bongannut, kun se kerta sama on kun itsellä :p), mutta tästä lähtien kyllä aion! :>

Olipas kiva kuulla että tosiaan on mahdollista yliopistoon päästä, vaikka ei mikään huippuoppilas olisi kaikissa aineissa ollutkaan.. Tai tokihan se mahdollista on, mutta on kiva kuulla toisten omakohtaisesta kokemuksesta :)

15. tammikuuta 2008 klo 16.09  
Blogger Jonna kirjoitti...

toinen jonna: jatka ihmeessä lueskelemista:) ja totta ihmeessä sinne yliopistoon pääsevät muutkin kuin hikipingot (vaikka heitä siellä paljon vaeltaakin...). ikinä ei pidä vähätellä vanhaa kunnon kaikkensa antamista:)

15. tammikuuta 2008 klo 20.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hauskat paljastukset! :) Toi itkupilleily on kyllä niin tuttua. Mun elämä on muuttunut erityisen vaikeaksi, kun sain joululahjaksi iPodin.. nyt sitten kuljeskelen tuolla kaupungilla kuulokkeet korvilla koko ajan kyyneleet silmissä, kun hyvät biisit herkistää. :D

Ja hei, kiva jos jatkat blogin pitämistä!

15. tammikuuta 2008 klo 22.00  
Blogger Jonna kirjoitti...

duussi: oi ei, surulliset biisit julkisilla paikoilla on kyllä paha:)

16. tammikuuta 2008 klo 9.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oho, ihanaa löytää joku oikislainen täältä blogimaailmasta :)

Kokisitko kamalan ahdistelevaksi sen jos utelisin vähän oikisopiskeluista, pääsykokeista ja muista asiaan liittyvistä kysymyksistä joita päässä pyörii? Itse olen kevään pääsykokeissa pyrkimässä myös oikikseen lakia lukemaan.

16. tammikuuta 2008 klo 23.29  
Blogger Jonna kirjoitti...

anonyymi: Eipä haittaisi ollenkaan:) Kysele vain mitä ikinä mieleesi juolahtaa, niin vastailen kyllä mielelläni!

17. tammikuuta 2008 klo 0.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia kovasti :) (Tyhmää kirjoittaa anonyyminä, mutta en omista tunnusta tänne.)

Opiskeletko Helsingin, Turun vai Lapin oikiksesta? Kuinka valmistauduit pääsykokeisiin, pääsitkö ensimmäisellä yrittämällä sisään ja kävitkö valmennuskurssin? Itse olen menossa Lexkurssien TehoPlus-valmennuskurssille, Turkuun tosiaan olen pyrkimässä. Onko se oikisopiskelu oikeasti niin rankkaa, että viiden vuoden jälkeen on loppuunpalanut ja tekisi vain mieli itkeä kun mitään ei jaksa? (En usko näin käyvän itselleni, mutta poikaystävä maalailee koko ajan kauhukuvia tulevaisuudesta ja on varma siitä, että pyrin jonnekin jossa kaltaiseni reppana ei jaksa kauaa...)

Oikeustiede kiinnostaa ihan mielettömästi ja kaikkeni kyllä aion tehdä, että mahdollisuudet sisäänpääsyyn olisivat mahdollisimman suuret :) Jos ei ekalla nappaa niin sitten pitää toivoa, että joku varavaihtoehdoista toteutuu - yritysjuridiikkaa ja kunnallispolitiikkaa. Tosin tuskinpa se välivuosikaan maailmaa kaataa, kun kuulin, että avoimesta yliopistosta saa hyväksiluettua joitain oikiksen opintoja.

Millaista siellä oikiksessa ihan oikeasti on, siis ilman mitään mainospuheita? Kun tuntuu, etten esittelijöiltä ole saanut oikein mitään irti, kun ovat niin hyvin opetelleet ulkoa ne esitteidensä litaniat :D Onko siellä kovinkin virallista se meno vai mahtuuko sinne monenlaista kulkijaa?

17. tammikuuta 2008 klo 21.01  
Blogger Jonna kirjoitti...

anonyymi: Oukei, yritän vastailla parhaan taitoni mukaan:)opiskelen siis toista vuotta Helsingin oikiksessa. Tähän oikikseen päädyin ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että olen lähes koko ikäni asunut pk-seudulla.
sisään pääsin toisella yrittämällä, tai no, virallisesti kolmannella, mutta toisella sellaisella, että luin ja oikeasti työskentelin kokeeseen.
Kävin valmennuskurssin. Olin Valmennuskeskuksen erittäin monipuolisella kurssilla mutta vaikka kurssi onkin kannattava sijoitus niin sen suurin hyöty omasta mielestäni on toisten samassa tilanteessa olevien tarjoama vertaistuki:) Kaikkein tärkeintä koulun ovien aukeamisessa on oma työnteko!

Ainakin Helsingissä opiskelu on paljon yksinäistä puurtamista (
olen muuten kuullut, että turuss aon parempi opetuksen taso:) ). sivumäärät tentteihin ovat suuria mutta toisaalta useimpiin voi ottaa lakikirjan mukaan. Omasta mielestäni (ja minä en todellakaan ole planeetan ahkerin henkilö) oikiksessa opiskelu ei ole niin raskasta kuin yleensä mainostetaan. Kyllä se töitä vaatii mutta olen laskenut, että noin kahdella tunnilla lukemista per päivä pääsee jo pitkälle oikiskessa:) Pääsykokeisiin tietenkin pitää/täytyy/kannattaa panostaa montamonta kertaa enemmän kuin tuo mutta sen varmaan tiesitkin:)

Oikis ilman mainospuheita? Yritetään:) Itse tykkään tosi paljon opiskelusta siellä, päähän yleisesti ottaa yliopistobyrokratia, proffien haluttomuus pitämään kunnon luentoja ja ehkäpä liiallinen snobimaisuus opiskelijoiden keskuudessa. en itse näe, että olemme suomen kermaa koska opiskelemme lakia. mielestäni putkimies on yhtä hieno ja arvokas ammatti kuin lakimieskin:)

tietty opiskelijoihin mahtuu kaikenlaista pyrkijää mutta kyllä yleislinjaus on, että ihmiset ovat menestykseen tähtääviä, jonkinverran itsekeskeisiä ja sosiaalisesti taitavia.
Virallisen kuvan antaa pitkälti se, että moni tekee osa-aikatöitä paikoissa, jotka vaativat virallista pukeutumista. Luennoilla törmää siis kravatteihin ja pukuihin. Bileissä nämä sitten vaihtuvat haalareihin ja kaljapulloon.

huh, tulipas kirjoitettua. Kysy ihmeessä jos jäi vielä jokin mietityttämään:) toivottavasti en maalannut mitään aivan kamalaa kuvaa oikiksesta. sillä pidän kyllä kovasti tiedekunnastasi ja alasta jota opiskelen:)

17. tammikuuta 2008 klo 22.40  
Blogger Jonna kirjoitti...

anonyymi: hups, unohdin miten valmistauduin pääsykokeisiin. Halusin siis kaikin puolin varmistaa, että koen tehneeni kaiken mahdollisen lukuvaiheessa ettei myöhemmin harmittaisi.
Tein seuraavasti: ENNEN kirjojen ilmestymistä pidin kolmen viikon loman. Psyykkasin itseäni tulevaan kokeeseen ja sitä edeltäviin kuukausiin.
KIRJOJEN ILMESTYTTYÄ: Aloitin lukemisen samantien. Maaliskuun lopusta huhtikuun loppuun luin 8 tuntia ma-pe (tuo tuntimäärä jäi jäljelle kun miinustin tauot) ja lauantaisin 6 tuntia. sunnuntain pidin vapaana. Toukokuussa luin usein 9 tuntia ma-pe ja lauantaisin 6, sunnuntai oli kokonaan vapaa tai sitten luin pari tuntia. Kesäkuussa luin 8-9 tuntia ma-la. sunnuntaisin nelisen tuntia. koetta edeltäneen päivän pidin täysin vapaata:) Koepäivänä menin yliopistolle pelosta täristen (huonosti nukun yön jälkeen). Rauhotuin, keskityin ja annoin kaikkeni. Kuukautta myöhemmin töistä tullesta löysin paksun kirjekuoren ovimatolta. Ja se hetki korvasi jokaisen kevään aikana luetun tunnin, väsymyksen ja epätoivon kyyneleet:)

ps. tuolloin oli kaunis kevät ja luin myös aika paljon ulkona. hyvää vaihtelua jos pystyy keskittymään:)

Paljon onnea ensi keväälle!

17. tammikuuta 2008 klo 22.48  
Blogger Jonna kirjoitti...

anonyymi: ja vielä:) en tietenkään lueknut noin paljoa päivässä jos tuolloin sattui olemaan myös valmennuskurssi. Tällöin määrä oli noin 5-7 tuntia:)

17. tammikuuta 2008 klo 22.49  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu