Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

la&su

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

la&su

Lauantai:

Eilen opin, että ruokaostoksille lähteminen lauantairuuhkaan voi olla hyvinkin antoisa kokemus. Nimittäin, jos ruokakauppa sijaitsee samassa rakennuksessa alennusmyynnin mehukkaimpia hintoja huutavan ostoskeskuksen kanssa. Tiedän, tiedän. Se surullisen kuuluisa shoppailunhillintä? Siinä on yksi poikkeus, kuten jo aiemmin on todistettu. Nimittäin maagiset numerot -70%. Mielestäni kenenkään ei tarvitse kiduttaa itseään kävelemällä noiden kauniiden kylttien ohi, edes tarkistamatta niiden edessä olevia tankoja ja tai valmiiksi myllättyjä vaatekasoja. 22 euron hintaan lunastin itselleni yhdestä tälläisestä aletangosta uuden mustan mekkosen:) Mukaan tarttui myös kahdet uudet sukkahousut mutta niitä sukkahousujahan ei minun teoriani mukaan lasketa shoppailuksi:)
Mekko löytyi Flashista ja ihastuin varsinkin sen ohueen kankaaseen, johon on painettu pieniä tummempia, hieman kohollaan olevia palloja. Ainoa ongelma tässä löydössä on, että ilman toppia se paljastaa hieman säädyllistä enemmän rintavakoa, joten joku paitatoppi mekon alla on aivan pakollinen.

Photobucket

Mekko - Flash
Alla kohottamassa Viktor&Rolf hame H&M:ltä
Lempivyö - Glitter
Sukkahousut - Lindex
Kengät - ZARA
(Sukkahousuni ovat muuten maailman söpöimmät. Pilkulliset nekin:) )

Lopun lauantaita vietin lokoisasti katsellen Frendejä (Paon kaksi ensimmäistä tuotantokautta on nyt tuijotettu ja odotan kieli äärimmäisen pitkällä, että saan kolmosen jo ilmestyneet jaksot käsiini) ja jätskiä maiskutellen:) (Viikonloppusiin ei voi opiskella. Pyhitä lepopäivää yms;) )

Sunnuntai:

Taas tuli todistettua, että aikaisin herääminen sunnuntaisin kannattaa, mikäli määränpäänä on kirpputori. Vallilan kirppis oli pakattu täyteen ihmisiä, tavarakasoja ja niiden kasojen kimppuun hyppäsin innoissasi. Mukaan tarttui kolme kirjaa, äärettömän söpö pikkuinen laukku ja neulemekko (?)

Photobucket

Photobucket

Laukun edessä olin heti aivan myyty ja olisin ollut valmis maksamaan enemmänkin kuin myyjän pyytämät kolme euroa:) Ainoa vika tässä ihanuudessani on sen pikkiriikkinen koko. Tuonne ei mahdu kirjaa mukaan. (Kannan lähes aina mukanani kirjaa. Pelastus ruuhkaan jumittuneelle bussille, tylsille luennoille ja yksinään syömiselle).

Neulemekon kohdalla pelästytti ensin myyjän vaatimat kuusi euroa (voi kamala sentään;) ). Päädyttyäni vihdoin tuhlaamaan nämä vaaditut eurot, päädyinkin kiroamaan itseäni koko matkan keskustaan oston typeryydestä. Kaadoin kaiken ärsyynnykseni aamiaistreffeillä kaverini niskaan, joka mekon nähdessään kehuikin sen maasta taivaisiin. Helposti käännytettävänä päätin minäkin aloittaa uuden mekkoni fanituksen. Tyytyväinen olen siis:)

Toivottavasti kaikilla on ollut oikein rentouttava viikonloppu!

-Jonna

Tunnisteet: ,

13 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nuo sukkahousut on mahtavat! Rakastan pilkkuja ja palloja muutenkin joka asiassa :) Ja hei, kukaan perusnainen ei pysty kipittämään viileästi -70% kylttien ohi heh..

13. tammikuuta 2008 klo 20.40  
Blogger dolce kirjoitti...

Ai että tuo laukku on söpö! Minunkin pitäisi vielä katsastaa loppualet, jos vaikka löytäisin aarteen ;)

13. tammikuuta 2008 klo 21.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joskus tarvitsee hieman rohkaisua ja kehuja, että pääsee ostomorkkiksesta, vaikka se ostos olisikin maksanut vain kuusi euroa! Nätti mekko ja pukee sinua hyvin! Et todellakaan pulittanut kuutta euroa turhasta. Minäkin tein pari mehukasta löytöä tänään kirppikseltä.

-70%-kyltit ovat kyllä vastustamattomia. Sellaiset nähdessään on mahdotonta kävellä ohi edes kurkkaamatta kaupan sisälle.

13. tammikuuta 2008 klo 22.00  
Blogger Sanna kirjoitti...

Laukku on aivan ihana. Onnittelut viehättävästä löydöstä. :)

13. tammikuuta 2008 klo 22.24  
Blogger Tuuli kirjoitti...

voi olla, että sun on pakko antaa toi laukku mulle.

13. tammikuuta 2008 klo 22.32  
Blogger tipitii kirjoitti...

Njäh, mä taas päätin olla pyhittämättä lepopäivää ja parin ajokeikan ja työillan lisäks pääosin oo ihan opiskellu ja tehny rästitöitä. Ja silti olis tekemistä vaikka kuinka paljon. Pitäis varmaan ottaa koulusta lomaa, et saisin kaikki kouluhommat hoidettua...

13. tammikuuta 2008 klo 22.35  
Blogger Jonna kirjoitti...

nelliina: eivätkö olekin ihanista ihanat! piti ihan polkea jalkaa lattiaan kun tajusin, että samanlaiset puna-mustat olivat loppuneet koossani. Maksoivat muuten vain 3,95 alennuksen kera:)

dolce vita: kiitos! ja loppualet pitää aina tarkistaa (ja tietty myös alkualet ja keskialet)

pinja: Se on kyllä kumma juttu, että saattaa iskeä kamala morkkis kuuden euron ostoksesta:) onneksi on kavereita, jotka osaavat kehua ummet ja lammet ostoksiasi:)

sanna: kiitos! ihailen laukkuani parhaillaan. Se tuntuu vain paranevan joka vilkaisulla:)

tuuli: voi olla, että saat lainata sitä pariisissa:)

tipiti: olen ihan järjettömän kade ihmisile, jotka oikeasti saavat aikaan tuollaisia tehoviikonloppuja. Omalla kohdallani viikonloput katoavat nukkumiseen, shoppailuun ja sohvalla makoiluun. AINA. :)

13. tammikuuta 2008 klo 23.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tuo neulemekkohan on mitä suloisin!

14. tammikuuta 2008 klo 12.51  
Blogger Jonna kirjoitti...

tuhlaus: kiitos! Nyt jälkikäteen en ymmärrä, että mitä ihmeen morkista siitä oikein jaksoin kärsiä:D

14. tammikuuta 2008 klo 13.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei kannata kovin innolla odottaa PB:n (prison break, siis, eli näin suomalaisille tutummin pako) kolmatta tuotantokautta; itse olen nähnyt ilmestyneet 8 jaksoa, mutta tuskin enää jatkan. Sarja muuttui suoraan sanottuna täysin paskaksi.

14. tammikuuta 2008 klo 19.23  
Blogger Jonna kirjoitti...

sara: Tämä on jo toinen kuulemani samanlainen mielipide season kolmosesta. nyt alkaa jo huolestuttaa.

14. tammikuuta 2008 klo 19.37  
Blogger reetta kirjoitti...

aivan ihana toi laukku, pirteen värinen ja söpön kokonen!

ja halvallakin vielä sait ;)

14. tammikuuta 2008 klo 19.56  
Blogger Jonna kirjoitti...

into the blue: kiitos! se oli rakkautta ensi vilkaisulla. Jos joku sattui olemaan vallilan kirppiksellä samaan aikaan, saattoi bongata minut juoksemassa kohti laukkua kuin paraskin pikajuoksija:)

15. tammikuuta 2008 klo 20.31  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu