Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Oi, Roswell!

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Oi, Roswell!


Tänään, kun olin kuluttanut päivän hyödyllisesti katselemalla kaksi leffaa ja syömällä enemmän kuin ne lihavat miehet amerikkalaisissa hodarinsyöntikisoissa, eksyin youtubeen. Youtube on minulle ihan järjetön aikavaras. Saatan selailla sitä useammankin tunnin kerrallaan, yleensä halioituneena jostain suuria muistoja herättävistä sarjapätkistä ( viime viikolla katselin ihan oikeasti vanhoja kauniit&rohkeat-jaksoja). 

Tänään löysin uudelleen Roswellin. Muistako kukaan tuota vuosituhannen vaihteessa ja hiukan sen jälkeen pyörinyttä sarjaa?

Sarjassahan oli ideana, että Roswell-kaupungin maine lentävän lautasen syöksypaikkana ei olekaan hatusta vedetty, vaan että avaruusolioita ihan oikeasti aikoinaan laskeutui tuohon Yhdysvaltalaiseen kaupunkiin ( en tosin siis mitenkään kiellä tätäkään vaihtoehtoa). Sarjassa eloon jääneet avaruusoliot Max, Isabel ja Michael ovat ottaneet ihmismuodot ja käyvät, mitäpä muuta kuin periamerikkalaista high schoolia. Näiden kolmen muukalaisen onnistuukin peitellä todellista olemustaan aina siihen saakka, kunnes keskustan ravintolassa tapahtuneessa ammuskelussa paikallinen tyttö Liz saa luodin vatsaansa. Liziin ihastunut Max ei voi antaa tytön kuolla vaan "parantaa" tämän ja samalla paljastaa tarkoin varjellun salaisuuden Lizille. 

Roswell muodostaa olennaisen osan lukion ensimmäisen luokan muistoistani. Kävin tuolloin Oriveden Opiston kirjoittajalukiota ja joka keskiviikko oli aivan pakko päästä television ääreen tasan yhdeksältä. Sarja sai tuolloin 16-vuotiaan mieleni niin valtoihinsa, että päädyin jopa kirjoittelemaan fanficeja eräälle suomalaisella foorumille. Tänään stten nostalgiapuuskassani jäljitin nuo vanhat tarinat netistä ja etsin samalla myös nettisivun jolta pääsin tiirailemaan Roswellin jaksoja. Hih, on se vieläkin aika hyvä:) Mieleeni nousi myös sellainen ajatus, että enpä ole kovinkaan paljoa kahdeksassa vuodessa aikuistunut, kun Roswellin ideanahan on, että yliluonnollinen komea poika pelastaa kuolemanvaarassa olevan tytön. Tuleeko kenelläkään eräs viime aikoina paljon suosiota osakseen saanut kirjasarja&leffa mieleen;)

Nyt on pakko tiirailla vielä yksi jakso;)

Muistaako kukaan muu kyseistä sarjaa?

Tunnisteet:

28 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuo sarja oli aina ala-asteen välituntien suurin puheenaihe!:)

13. huhtikuuta 2009 klo 22.04  
Blogger Tiina kirjoitti...

Ehkä ihanin sarja ikinä! :D Löysin ko. sarjan itse vasta uusintojen aikaan, mutta voi, Michael on ehkä ihanin mies(poika) ikinä.

13. huhtikuuta 2009 klo 22.11  
Blogger Sini kirjoitti...

Oi kyllä, yläasteella ja lukiossa tota katottiin AINA. Erityisesti Katherine Heigl jäi siitä mieleen, niin kaunis nainen että huh, onneks se on Greyn Anatomiassa.

13. huhtikuuta 2009 klo 22.13  
Blogger Unknown kirjoitti...

IKÄVÄ KYLLÄ. "i died 5 days ago" ja voi luoja, ne IHOKKAAT (?) ja se didon tekemä biisi... olin niin vauva että pelkäsin sarjaa ihan kusi sukassa - epäilen ettei tule unta tänäkään yönä.

13. huhtikuuta 2009 klo 22.15  
Blogger harMonica kirjoitti...

Oih! Roswell, olin niin koukussa tuohon aikoinaan. En olisi kyllä enään muistanut koko ohjelmaa.
Nostalgista! :D

13. huhtikuuta 2009 klo 22.29  
Blogger Milla kirjoitti...

Oi Roswell! Mä olin yläasteella silloin. Me pidettiin yökoulu ja se oli keskiviikko oli kaikki tytöt katsomassa Maxia ja Michaelia;)Niin ja Izzi oli mun ehdoton suosikki.

13. huhtikuuta 2009 klo 22.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joo, jee, olin rakastunut Maxiin ja Michaeliin vuorotellen. Siinä sitten yläasteen rakkauselämäni olikin :)

Kiira

13. huhtikuuta 2009 klo 22.37  
Blogger Piret kirjoitti...

vitsi Roswell oli ihan ehdoton lemppari ! Kyynel silmässä sitä katsottiin useaan otteeseen :)
-piret

13. huhtikuuta 2009 klo 22.41  
Anonymous junja kirjoitti...

joo, tää on niin loistava. ostin kaverille vuosi sitten synttärilahjaksi ykköskauden. ei se ihan yhtä isoa vaikutusta tehnyt nyt, kuin silloin 11-vuotiaaseen. hyvä se kyllä edelleen on.

pakko ehkä eksyä johonkin kattomaan nyt kakkoskautta. :)

13. huhtikuuta 2009 klo 23.54  
Blogger Maaria kirjoitti...

Olin ihan hulluna Roswelliin! Se oli varmaan aina koko viikon kohokohta :) Tykkäsin niin hirmuna niistä kaikista henkilöhahmoista ja myös siitä musiikista, jota sarjassa soitettiin. Mikä on aika merkittävä asia, koska yleensä en kamalasti kiinnitä huomiota sarjoissa soitettavaan musiikkiin.
Ongin netistä aina kaiken mahdollisen tiedon niistä näyttelijöistä, ja tuli siinä samalla harjoiteltua englantia :)

13. huhtikuuta 2009 klo 23.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mitä tykkäsit oriveden opistosta? :-)

14. huhtikuuta 2009 klo 0.12  
Blogger Anna kirjoitti...

Ohh mä fanitin tota niiiiin muchos paljon, että auuuu.. Ootko muuten huomannu että csi miamissa on kaks noista näyttelijöistä? Se Delkon näyttlijä ja sit se joka näytteli Maxia näyttelee jotain labrajehua.. Tulee aina Roswell mieleen ku katon CSI Miamia:D

14. huhtikuuta 2009 klo 1.55  
Blogger Marika kirjoitti...

Ooi, rakastan tuota sarjaa niin paljon. En tosin ole useaa jaksoa katsonut, mutta lukenut kaikki kirjat, jotka olen saanut käsiini. Se on vain niin ihana sarja!

14. huhtikuuta 2009 klo 6.15  
Blogger Tessa kirjoitti...

Voi ihanaa,
kiitos mieleenpalautuksesta, nyt tiedän mitä seuraavaksi katsoa :).

14. huhtikuuta 2009 klo 9.24  
Blogger Mirka kirjoitti...

Omistan ensimmäisen kauden DVD-boxin. Että juu. Olin murtunut kun sain selville, että muita kausia ei DVD:llä saa :D

14. huhtikuuta 2009 klo 10.22  
Anonymous Wirne kirjoitti...

Mitä pirua, oletko sä ollut Opistolla? : o (itsehän siis olin siellä lukion ekalta vuosikurssilta ekat kolme viikkoa, sitten hajos pää x))

14. huhtikuuta 2009 klo 11.38  
Anonymous Mai kirjoitti...

Mä olin enemmän innoissani Dawson's creekistä, mutta kyllähän Roswelliäkin tuli tuon tuosta katseltua. Muistan sarjasta lähinnä Didon tunnarin, Tabascon mättämisen ja Brendanin (?) korvat.

14. huhtikuuta 2009 klo 14.45  
Blogger ami kirjoitti...

voi ei, oon just kaksi viikkoa miettinyt, että löytyisiköhän roswelliä dvd-pokseina :D se oli ihan huippusarja!

14. huhtikuuta 2009 klo 16.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse en kyllä tuosta tv-sarjasta mitään tiedä, mutta omistan pari kirjaa kyseisestä sarjasta. :) On se kyllä ihan hyvä.

14. huhtikuuta 2009 klo 19.24  
Blogger Nelly kirjoitti...

Oioioi, mitä muistoja! Tuo on melkein yksi sarjoista, jotka voisi jossain vaiheessa ostaa dvd-versiona hyllyyn.
- Yssi

14. huhtikuuta 2009 klo 20.06  
Blogger June kirjoitti...

Roswell, ah! Se oli kyllä niin mainio. Lemppareitani olivat Max ja Maria, Liz oli ihan liian nössö ja ärsyttävä :D

Dupes-jakso oli mun lemppari, kun siinä oli ne semipahikset kaksoishenkilöt! Ja kun ne oli sellasia tosi cooleja street-tyyppejä mohikaaneineen ja lävistyksineen. Nams.

14. huhtikuuta 2009 klo 20.33  
Blogger Camilla kirjoitti...

Tuo Max oli mielestäni niin suloinen ja tuijotin pakonomaisesti varmaan jokaisen jakson. =D

14. huhtikuuta 2009 klo 20.55  
Blogger jytky kirjoitti...

AAAAAAAAAAAAAAAA OON LUKENU NOI KAIKKI KIRJAT 8----D
halusin miljoona vuotta nähä ton sarjan ja nyt tajusin et sen voi kattoo youtubesta ! <3
KIITOS 8--D
meen heti kattooooooo XD

14. huhtikuuta 2009 klo 21.56  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Oi rakastan roswellia! Oon jo kauan ettiny sitä dvd:ltä, olis kiva kerätä ne ja katella aina sillon tällön :D

14. huhtikuuta 2009 klo 23.41  
Blogger elina kirjoitti...

olen hiukka liian nuori tuon sarjan entiseksi katsojaksi, mutta sen sijaan olin fiksu tyttö, ja päättelin tuon kirjasarjan&leffan johon oli käytetty tuota yliluonnollinen poika pelastaa kuoleman vaarassa olevan tytön - juttua:D ai että olen fiksu!!

15. huhtikuuta 2009 klo 17.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oooh, tosta on siis ollut tv-sarjaki, ja viel näköjää ihan suosittu, huisii. Pitää tsiikaa. Mä oon viel niin nuori et katoin tollon babaria tv:stä, mut noi kirjat sattu viime kesänä kirjastosta käteen kun ei kirjastosta oikein muita kirjoja tuntunut löytävän, ja sit ahmin niitä monta peräjälkeen. :D

15. huhtikuuta 2009 klo 21.45  
Blogger manna kirjoitti...

mua taas nauratti yksi päivä kun tajusin, että greyn anatomian izzie stevens on tuolta lähtöisin :)
miten tää sarja muuten sitten lopulta päättyi? :o

16. huhtikuuta 2009 klo 19.34  
Blogger Jonna kirjoitti...

Sofia D: Hih, koukutti sekä ala-aste että lukioikäisiä:D

Tiina: Michael oli kyllä aika dreamy silloin... :D

Sini: ja vielä roolihahmon nimi on sama:D

Heidi: Oi ei! en ole ikinä kuullut, että joku olisi pelännyt Roswellia:(

harMonica: se onkin aika luksusta katsoa sitä nyt kun ei oikein muista, että mitä tapahtuu:)

Milla: mä tykkäsin tasaisesti Michaelista ja Mariasta:)

Kiira: kiitos tästä kommentista:) nauroin sille varmaankin puoli tuntia:D

Piret: Ja sitten kun se loppui...:(

junja: Odotan ihan innoissani, että aikataulu antaa periksi koko sarjan uudelleen tuijottelulle:)

Majayna: musiikki oli kyllä hyvää ja ihan ehdoton viikon kohokohta koko sarja:)

Anonyymi: Tykkäsin kovastikin mutta viihdyin van yhden vuoden kun koti-ikävä lopulta voitti ja palailin äidin helmoihin lähilukioon:) mutta kirjoituskurssit ja koko paikka<3

Anna: Tein saman huomion ja se oli outoa kun ne on niin Roswell;D

Marika: Katsopas tvsarjakin:)

Tessa: olepas hyvä:)

mirka: ei vai! ihan pöljää:(

wirne: itse kestin koko ekan vuoden ja sitten iski liian kova koti-ikävä. milloin oikein olit siellä, itse olin opistolainen 200-2001 (hui, miten kauan aikaa sitten!)

Mai: mhnn.. pitääkin seuraavaksi katsella Dawson uudelleen:)

ami: eka kausi kait löytyy mutta muita ei...


Anonyymi: Katsopas ihmeessä tv-sarjakin:)

Yssi: oi Roswell:)

bubble: M&M oli parhaat!

RagDoll: itse tykkäilin enemmän Michaelista. Oih!

ilma: Ihan kokonaisia jaksoja en sieltä onnistunut löytämään mutta kyllä nettiä kaivalemalla löytyivät nekin:)

kullanmuru: Ensimmäinen kausi löytyy dvd:nä. siitä vain kauppaan!

elina: onnittelut mysteerin ratkaisusta! ;D

Anonyymi: Kannattaa katsoa tv-sarja:)

manna: Hassu kyllä, en muista ollenkaan viimeistä jaksoa...

17. huhtikuuta 2009 klo 19.36  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu