Lempikoru

Vastaan vihdoinkin Sarakissan minulle heittämään rippiristihaasteeseen. Koska en kuitenkaan ole koskaan kirkkoon kuulunut, en rippiristiä voi esitellä. Sen sijaan päädyin esittelemään rakkaimman koruni. Tai ei. Tuo nyt oli vähän puppua. Ei tämä koru ole minulle rakkain. Se titteli menee tietenkin kaikkien rakkaiden ihmisten hankkimille kimmellyksille. Tämän korun olen ostanut itse (en siis lue itseäni "rakkaaksi ihmiseksi" vaikka olenkin luonnollisesti itselleni tärkeä:D ).

Koru on hankittu vuoden takaiselta matkalta Pariisiin ja olen tässä vuoden aikana ehtinyt kovastikin kiintyä siihen.








Korun "jujuna" on siis sen avonaisuus. Sen voi jättää roikkumaan selän puolelle tai kieräyttää edestä solmulle. Lisäksi olen aivan ihastunut tuohon hempeän vihreään väriin. Pariisilaisella antiikkitorilla tämä rakkauteni maksoi minulle 10 euroa ja sen olen kyllä saanut moninkertaisesti takaisin. ( kiitokset mahtikaverilleni Tuulille, joka kiltisti tinkasi minulle hintaa alhaisemmaksi!)

Ja nyt koruista loogisesti jääkiekkoon:D

Huh! Nyt tuleekin tiukat paikat niitä samperin jenkkejä vastaan. Nyt voinkin samalla tulla kaapista ulos ja tunnustaa, että olen jäänyt aivan koukkuun tuohon lätkän tapittamiseen:) Kaikki alkoi siitä, kun poikakaverini viattomasti ehdotti, että jos katsottaisiin peliä yhdessä. Puolta tuntia myöhemmin poika lähti makuuhuoneeseen leikkimään tietokoneella koska ei enää jaksanut kuunnella karjumistani, meuhkaamistani, kiroilemistani + käyttäydyin kuulemma uhkaavan väkivaltaisesti (Siis hei! jos sitä lätkää katsotaan, niin sitä sitten kanssa katsotaan. Ei mitään laiskaa makoilua sohvalla ja jääkaapilla ravaamista. argh! ) Olen muuten ihan kiintynyt kaikkiin meidän Leijoniin:) Ehdottomat suosikit kyllä löytyvät noista nuoremmista jellonista. Niitä miljoonasarjalaisia peluutetaan ihan liikaa. Nuoret tuovat jäälle suurimman osan säpinästä:)

Myöntääkö kukaan muu saaneensa "kiekkopistosta" ja raivoavansa telkkarille sekä kiroilevansa vastapuolelle?


kuva

-Jonna