Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Polka dots

Polka dots

lauantai 29. marraskuuta 2008

Toivepostaus 6: Lainakuteissa

Tähän postausideaan tuli pyyntö kilpailun puitteissa sekä haaste Ninalta. Oli siis aikalailla pakko tehdä pieni tutkimuskierros poikaystävän vaatekaapilla:D Ulos saakka en näissä kokonaisuuksissa päässyt mutta rehellisesti voisin jopa harkita ykköstä ja kakkosta ihan julkisillakin paikoilla esiteltäväksi. Oli myös kiva haaste senkin vuoksi, että sain todeta ainakin toistaiseksi olevani hoikempi kuin poikakaveri (joka siis omaa jotain maagisia kalorinhylkimisvoimia). Ainiin! ja päätin tyytyä omiin kenkiin. Ainakaan toistaiseksi poikaystäväni ei siis tietojeni mukaan käytä korkkareita:D





Kiemurten täällä muuten ihan hirmuisissa vieroitusoireissa! Tuli tässä tosiaan alle kahdessa vuorokaudessa ahmittua läpi Twilight -sagan Houkutus, Uusikuu ja Epäilys. Nyt olisi ihan hirvittävä hinku päästä kiinni neljänteen kirjaan, Breaking Dawn mutta argh, olin tuossa päivällä niin ääliö, että en voinut päästää Epäilystä käsistäni edes sen aikaa, että olisin käynyt ostamassa neloskirjan. Idioottijonna. Nyt sitten kieriskelen täällä tuskissani ja odotan huomista puoltapäivää, että kaupan ovet aukeavat ja päästävät minut tuskistani:D

Kommenttipuolella oli joku toivonut hiukan selvennystä näiden kirjojen juonesta ja kaikessa yksinkertaisuudessaan se on, että 17-vuotias Bella muuttaa isänsä luokse Forksiin, Washingtonin osavaltiossa sijaitsevaan pikkukaupunkiin, jossa hän tutustuu Edwardiin, oudon kauniiseen ja kalpeaan poikaan. Kiinnostavin käänne on tietenkin se, että Edward ja tämän perhe ovat ihmisverestä kieltäytyviä vampyyreja. Bella ja Edward rakastuvat toisiinsa mutta miten suhde etenee, kun Bellan veri tuoksuu Edwardista houkuttelevammalta kuin mikään muu? entä miten ratkaista se, että Bella ihmisenä vanhenee, kun taas Edward on ikuisesti 17-vuotias?
Äh, näitä kirjoja ei oikeasti pitäisi edes yrittää tiivistää. Ideahan kuulostaa ääliömäiseltä (niin ainakin itse ajattelin vuosi sitten kun kaveri hehkutti näitä kirjoja) mutta uskokaa pois, koukuttavampia ja kauniimpia teoksia saa nykykirjoittajilta hakea:)

Vielä sen verran pitää tästä aiheesta jauhaa, että kävin kurkkaamassa nuo tulevan leffan roolitukset ja olin ihmeen tyytyväinen näyttelijöihin. Kun pitää mielessään sen seikan, että eihän kukaan näyttelijä voi olla niin täydellisen kaunis kuin kirjojen teksti vaatii, niin hyvät valinnat oli tehty:)

Nyt voisinkin sitte vaikka hengata tuon poikakaverin kanssa. Ei olla tosiaan paljoakaan "nähty" tässä parina viime päivänä, kun olen vastannut jokaiseen lähestymisyritykseen vihaisella murinalla(kun luen, minulle ei saa puhua tai millään tavoin ylipäätänsä huomioia olemassaoloani) tuolta kirjan kanssa valloittamastani sohvannurkasta

Kivaa lauantai-iltaa!

-Jonna

Tunnisteet: ,

perjantai 28. marraskuuta 2008

Twilight



(tämä ei ole postaus vaan iloinen älähdys!)

Se tunne, että kirja kietoo ympärilleen, että on PAKKO lukea, pakko saada tietää ja elää koko tarina on mahtava. En ole kirjojen suhteen nirso. Minulle on aivan sama saanko tekstin tuottaman euforian Finlanda-palkitusta teoksesta vai Danielle Steelen uusimmasta.


Eilen kävelin kirjastoon tyydyttääkseni jo pitkään päässäni vallinneen uteliaisuuden Stephanie Meyerin Twilight/Houkutus-kirjaa (ja tietty koko sarjaa) kohtaan. Kirjastossa minua tervehti kyseiseen kirjaan kohdistuva kymmenen ihmisen varausjono. Tämä sai uutta lukunautintoa janoavan päänii sen verran ärtyneeksi, että en nähnyt mitään muuta mahdollisuutta kuin kävellä Suomalaiseen kirjakauppaan ja lunastaa opus omakseni. Onneksi.

Olen saanut käsityksen, että tämä kirjasarja olisi määritelty nuorten sarjaksi. Eilen kuitenkin minä, 24-vuotias ahmin tuon ensimmäisen kirjan kokonaisuudessaan. Olin totaalisen liimautunut sohvannurkkaan ja kun lopulta oli pakko lähteä käymään muualla, ahmin kirjaa bussissa ja kärsin sen saapuessa pysäkille, koska kävellessähän voi yleensä kyllä lukea mutta jos maan peittää jää, muuttuu touhu hiukkasen itsetuhoiseksi.

Lopulta puoli yhdeltä yöllä pamautin kirjan kiinni. Luettu. Pidin houkutuksesta enemmän kuin olisin ikinä voinut uskoa! Ja minähän en Harry Pottereita lukuunottamatta yleensä voi sietää yliluonnollisia kirjoja! Mutta tämä kirja oli kuin Cullenit ja Halet, kaunis ja täydellinen. Ja mikä parasta. Tämä oli vasta sarjan ensimmäinen.

Onneksi lompakosta löytyy kirjakaupan lahjakortti, taidan lähteä shoppailemaan lisää euforiaa:)

-Jonna



EDIT// Nyt taitaa jäädä postaus naputtelematta, Twilight-sagan toinen kirja lähenee loppuaan(olen nopea ja pakkomielteinen lukija) ja kolmas odottelee jo kutsuvasti käden ulottuvilla sohvapöydällä;) Antakaa anteeksi fanittavalle kakskymppiselle;)

Tunnisteet: ,

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Toivepostaus 5: Lempparit

Minua pyydettiin kerämään TOP-10 tämän hetken lemppariasioistani :) (nämä listat eivät ole sitten missään erityisessä järjestyksessä)

TOP 10 - ELÄMÄ



1) Yleinen tyytyväisyys. Suomen kaltaisessa mielenterveyden manalassa kannattaa olla onnellinen jos oma pääkoppa ei ratkeile ainakaan kovin pahasti:)



2) Poikakaveri. Se on kiva. Ainakin yleensä.

3) Perhe. Käynyt aivan järjetön mäihä:)

4) Koulu. Opiskelupaikka oli kovan työn takana ja sen vuoksi onkin kahta kivempaa, että ala tuntuu omalta. Vaikka tentit yleensä stressaavatkin ja laiskuuskin pääsee niskan päälle, niin silti koulu ja ylipäätänsä mahdollisuus opiskella on ehdoton jei!

5) Koti. Omaan kotikoloon on hyvä tulla ja ensimmäisen asuinvuoden aikana on sisustuskin jo melkein valmis. Vuosi sitten syksynä olin olosuhteiden vuoksi kolmisen kuukautta virallisesti kodittomana, joten omaa KOTIavainta osaa arvostaa:)

6) Joulu. Kimalteleva kuusi. Kinkkua. Joulutortut. Konvehdit. Yhdessäolo.



7) Ystävät. Osa tosi vanhoja, osa uudempia ja osa aika upouusia. Osa lähellä, osa kaukana. Kaikki rakkaita.



8) Tulevaisuus. Odotan innolla.

9) Lumi. Ulkona hohtavasta valkeasta hangesta tulee mieleen lapsuuden talvet. Kuka tulee mun kanssa lumisotaa?

10) Matkustelu. Ensi kevään Jenkkiläreissu alkoi tänään hymyilyttämään. New York, Washigton DC, ehkäpä taas Indiana:)





TOP 10- kirjat&leffat&sarjat

1) Merri Vik: Lotat. Nyt kun ei mitään akuutteja tenttejä ole lähettyvillä, on ihana hautautua sohvannurkkaan Lottien kanssa. Olen mutuen saanut vihjeen, että pari Lottaa saattaisi löytyä pukinkontista:)



2) Love Actually. Tämä pitää ehdottomasti katsoa taas kun joulukuu alkaa.



3) How I Met Your Mother. Lempisarja heti Frendien jälkeen. True story.

4) Mona Lisa Smile. Kävin aikoinaan katsomassa tämän elokuvan jossain pölyisen hiljaisessa päivänäytöksessä. Ihana.

5)Morsiamen Isä. Rakastan Steve Martinia! (Siis tälläisissä hauskoissa rooleissa. Kerran vahingossa katsoin leffaa, jossa se harrasti seksiä ja olo tuntui samalta kuin olisi nähnyt oman isoisänsä petipuuhissa. yyyh!) Kuitenkin 90-luvun helmileffa. Saa aina hymyilemään, nauramaan ja vähän itkemäänkin:)

6) Yksin kotona 1&2. Lisää 90-luvun helmiä. Ehdottomat joululeffat. Kun olin pieni olin ehkä pikkuisen ihastunut McCaulay Culkiniin:D



7)LM. Montgomery Runotytöt. Luen Emilian tarinaa aina kun pimeä vuodenaika koittaa. Lämmin huopa, kuuma mehu ja runotytöt.

8) Desperate Housewives. Jaksaa aina yllättää sillä miten hyvä sarja oikein on.

9) Twilight. En ole lukenut kirjoja, mutta aion kyllä ennen leffan Suomen ensi-iltaa.

10)Kun taivas repeää&Taivas sinivalkoinen, rehellinen mutta kaunis kertomus jatkosodasta ja sen jälkeisistä vuosista. Näin itsenäisyyspäivän aikana erinomaista luettavaa.

TOP- 10 Tavarat

1) Guessin pinkki villakangastakki. Onhan se hiukkasen kylmä mutta ah, niin ihana!



2) Villasukkasaappaat. Varpaat kiittävät.



3) Kylpytakki. Ulkona saa tupruttaa lunta ja huutaa tuuli. Tämä on lämmin syli.



4) Steve Maddenin kiitonahkakorkkarit. Uuh!



5) Mummilta peritty kampauspöytä. Kaunis.



6) Läppäri. Yhdistää merten takaisiin kavereihin, blogit.



7)Keittiön kattokruunu. Ihana valontuoja.



8) Sohva. Toimii paikkana opiskelulle, löhöilylle, bloggailulle.



9) Vihreä mekko. Mahtava löytö hätätilanteessa.



10) iPod shuffle. Tylsien kävelymatkonen pelastaja. Hyvän mielen tuoja.



Huh, näitä olisi keksinyt vaikka millä mitalla mutta tässä nyt ensimmäisenä mieleentulleet:)

-Jonna

ps. Seuraavassa postauksessa pukeutumishaasteita:)

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Uusi ulkoasu!




Eilen laitoin kyselyn uuden ulkoasun tarpeesta tuohon sivupalkkiin. Tänään tulin Idolsin aikana (vitsit kun sillä Jipulla oli niin rankkaa niiden tunteidensa kanssa) siihen tulokseen, että uusi ulkoasu on saatava nyt ja HETI.

Tässäpä tämä siis. Tuntuu jotenkin kovin raikkaalta olla melkein mustavalkoinen kaiken sen pastellihärdellin jälkeen (luultavasti täyskäännös pastelleihin heti kun kevät koittaa;) )

Yllä kuva todisteena, että pukeutuminen ei kuitenkaan ole ihan lähiaikoina muuttumassa mustavalkoiseksi ja osaako joku muuten ommella hyvin nappeja? Mun takki tipautti yhden:(

-Jonna

ps. alla aiemmin tänään ilmaantunut postaus.

Tunnisteet:

Yliannostus kylmyyttä

Kylmä. Kylmä. KYLMÄ. Päätin tänä aamuna lähteä kirpparille hiukkasen kahdeksan jälkeen aamulla (että olisin siellä heti ysiltä napsimassa parhaita aarteita). Harmi vain, että tuollaiset hienot julkisiin kulkuvälineisiin liittyvät minuuttisuunnitelmat harvoin toimivat. Suunnittelemani bussi jätti vuoron ajamatta ja jouduin juoksemaan puolitoista kilometria juna-asemalle vain myöhästyäkseni junasta kahdella minuutilla. Tämä sitten johtikin sellaiseen 28 minuutin jäätävään uuden junan odotteluun. Olin pukeutunut hiukkasen ylioptimistisesti siihen ei-lämmittävään villakangastakkiin ja lyhyeen hameeseen, joten toivottelin sitten virtsarakon tulehdusta tervetulleeksi ja hypähtelin karkuun asemalla möyriviä yön jälkeisiä ihmisraunioita. Junasta myöhästyminen tietenkin aiheutti bussista myöhästymisen Pasilassa ja pakotti kävelemään kylmääkin kylmemmässä viimassa 15 minuuttia (pitkä aika kun melkein itkee kylmyydestä) kirpparille. Yhdessä vaiheessa luulin jo eksyneeni, josta ote alla:D




Kirpparikäynti onneksi tuotti kolme kivaa löytöä. Mekon, kengät ja kelsiturkin. Tuon viimeisen inspiroi ostamaan mitä luultavammin juuri tuo saamarin jäätävä ilma. Nyt on sitten takki myös niille jossain vaiheessa pamahtaville -20 pakkasille. Aiemmassa postauksessa esitelty takki ei käy ihan niin kylmiin ilmoihin, kun siinä ei ole lämmikettä hihoissa juuri lainkaan. Tämä oli siis erittäin hyvä ostos, koska pelkään ihan ihan hirmuisesti sitä, että on kylmä. En jotenkin pysty ollenkaan toimimaan jos kylmä sää onnistuu luikertelemaan vaatteiden alle.
ainiin ja kuvien ihanasta kirkuvanpunaisesta naamasta on kiittäminen tuota ulkona jylläävää lumimyrskyä:)


Takki 10 euroa.


Mekko 3 euroa


Kengät 7 euroa. Hiukkasen kalliit kirpparikengiksi mutta aino nahka ja söpöt värit pakottivat pulittamaan pyydetyt eurot:)

kirpparin jälkeen hipsin äidille herkuttelemaan tacoilla ja moikkaamaan veljiä sekä Kalevia. Ikuinen lunssilude-Kale tuli myös ikuistetuksi videolle:) Ja joo... Se koira on ruokapöydällä...






Ainiin. Päivän aivan liian kylmänä päivän asuna toimi (anteeksi oikein tuo superrähjäinen ulkomuoto)



Pusero: Ellos
Rusetti - Itse väkerretty
Hame - Lindex
Saappaat - Palmroth Second Hand

Nyt ulkona jyllääkin sitten sellainen myrsky, että en aio poistua tästä sohvalta enää mihinkään tänä iltana. Olisi tosin ihan kivaa jos sohvalla loikoilua pitäisi sisällään jotain muuta kuin eurooppaoikeudenkirjan lueskelua;)

-Jonna




Tunnisteet: ,

perjantai 21. marraskuuta 2008

Pakkasaamun pelastaja

Yli kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen ei nyt runosuoni laula aivan kokonaisen toivepostauksen verran. (Aamulla vielä optimistisesti suunnittelin videopostausta mutta hah, hah, ei tällä naamalla. Ehkä jonkin toisen päivän kasvoilla sitten).

Aamulla oli kylmä. Sellainen talvikylmä. Ei syksykylmä. Syksykylmä on sellaista vetisen tuulista yökötystä mutta talvikylmä taas rehellistä pakkashöyryävää kylmyyttä. Ikävä kyllä ihanan pinkin villakangastakkini huonoihin puoliin voi lukea sen, että se ei ole kovin lämmin. Napitus edessä ei edes yletä helmaan saakka (tervetuloa virtsarakontulehdus). Ostohetkellä kuitenkin sivuutin tälläiset pikkuseikat koska hei, siinä takissa on rusetti takana, pienet puhvitukset hihoissa ja kirkkaan pinkki karamelliväri. Ulkonäkö meni siis käytännöllisyyden edelle (kuten aina). Tänä aamuna kuitenkin pieni ääni naputti itsepintaisesti tuolla pääkopan uumenissa, että jos en vedä jotain muuta takkia päälle, voi tuolla ulkona pian ihailla oudon aidon näköistä jääveistosta. Piti siis alkaa kaivaa takkikaappia puoli seiskalta aamulla. Meinasin jo luovuttaa kaikkien niiden superepäkäytännöllisten takkisöpöläisten keskellä kun sormet osuivat johonkin suureen ja karvaiseen. Siellä se oli. Kolmen vuoden takainen hetken mielijohteesta tehty ihanan lämmin takkiturkkini (älkää älähdelkö siellä, ei ole aitoa turkista). Käytin tätä aivan onnessani yhden talven ja sen jälkeen vieraannuin täysin. Tänä aamuna se oli kuitenkin yhtäkkiä täydellinen. Turkiskoristeet näyttivät söpöiltä, väri kivalta ja koko takki jotenkin niin kovin mukavan toimivalta. Niinpä sitten heiti takkisen niskaan ja ah, kun oli niin lämmin! Tervetuloa vain talvi!




Koska muutenkin olen tälläinen älytön perässähiihtäjä, on minulta mennyt aivan ohi noiden turkisten innokas pyrkiminen muidenkin kuin Stockan turkkitätien ykköstuotteeksi. Tänään kuitenkin tässä uudessa valaistuneessa (ja lämpimässä, hmnn.. ehkä se veri sitten vihdoin pääsi kiertämään..) olotilassani tajusin, että haluan aivan epätoivoisesti turkishatun. Sellainen kunnon karvakasan päähän, jota ne hennon kauniit venäläiset eliittinaiset käyttivät talvisin ennen vallankumousta (tai, no kai ne käytti niitä sen jälkeenkin mutta suurin osa taisi kuitenkin silloin ottaa jalat alleen ja jättää äiti-Venäjän). Viime talvena tuli kyllä kerran Fidassa koklattua tuollaista hattua mutta mokoma oli liian pieni. Eli, ehkä tämä onkin ollut piilossa kytevä intohimo jo pidemmän aikaa... Ja nyt kun olen vihdoin tunnistanut tämän kaipauksen, en kyllä haluaisi tyytyä mihinkään vähempään kuin tuollaisiin alla kuvattuihin muhkeuksiin.




Nyt voisi vilkaista Sinkkuelämää-leffan poikakaverin kanssa (siis se haluaa nähdä sen niin paljon, että meni ja lainasi pikkusiskoltaan;) ) ja sitten painua pehkuihin. Kokon viikon on pitänyt hypähtää (ehe, ehe) hereille puoli seiskan aikoihin ja nyt tämä tytteli tarvitsee vähintään kymmentuntiset unet. Huomenna pitäisi opiskellakin.

Mutta, iskeekö (teko)turkis?

-Jonna

ps. kilpailun voittajat! olin tänän vihdoin viemässä teidän voittoja postiin, kunnes postissa tajusin, että en ollut kirjoittanut osoitteita paketteihin. Välillä kyllä ihmetyttää, että miten oikein ylipäätänsä selviän tässä monimutkaisessa maailmassa tämän pään kanssa;) Nyt niissä on osoitteet raapustettuina ja maanantaina lähtevät.


Kuva

Tunnisteet:

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Toivepostaus 4: Joululahjaksi

Joulu lähenee jo vinhaa vauhtia ja kohta pääsee taas käärimään lahjoja papereihin. Ennen sitä täytyisi kuitenkin löytää ne lahjatkin:) Tavoilleni hyvin epätyypillisenä (siis tapoihini kuuluu se viime hetken paniikkishoppailu) aloitin lahjojen hamstrauksen tänä vuonna jo Nykissä käydessäni. Tästä aikaisesta aloituksesta huolimatta monen tärkeän ja rakkaan ihmisen lahjat uupuvat vielä.

Minulta pyydettiin postausta joululahjavinkeistä ja tämä olikin ihan erinomainen tapa kerätä musitiin kivoja lahjaideoita (paitsi, että en omista siskoa, joten se kollaasi on ihan vain teitä siskollisia varten). Näissä kokoelmissa muuten pilkahtelee sellaisiakin tavaroita, joita olen jo ihan oikeastikin hankkinut lahjaksi mutta täällä mahdollisesti vierailevien uteliaiden vuoksi jätän paljastamatta mitkä:)












Onko teillä joululahjat jo hankittuina vai oletteko säästäneet koko touhun joulukuulle?

Olen muuten aivan rättipoikkiväsynyt noista viime päivien aikaisista aamuherätyksistä. Lupauduin siis täksi viikoksi töihin ihan täysiksi päiviksi ja keskustyttöominaisuuteni vuoksi paikalla on oltava tasan kello kahdeksan. Tämä taas tarkoittaa sellaisia ihania puoli seiskan herätyksiä. Yyyh! Olen vielä kaiken lisäksi niin kamala stressaamaan, että herään yöllä vähintään viisi kertaa sydän kurkussa, että olen nukkunut pommiin. Oi, viikonloppuni missä olet?! (hah, tosin ne kaksi säälittävää vapaapäivää meneekin sitten tenttiin kertaillessa = lukiessa) Näiden yliaikaisten herätysten (siis tuolla ulkona on siihen aikaa ihan pilkkopimeää ja kylmä!) vuoksi minulla ei oikein ole päivän asua esiteltäväksi. Horjuessani ovesta ulos (siis silloin superaikaisin) olen tyytyväinen jos olen muistanut vaihtaa univaatteet ylipäätänsä joihinkin vaatteisiin;)

Nyt vois mennä nukkuilee

Jonna

ps. haastan seuraavat bloggaajat tekemään tuon edellisen postaukseni "Tiesitkö että...?"-haasteen:) (niin monta kuin vain tulee mieleen!)

Christinan
Windan ja
Sagan

Tunnisteet:

maanantai 17. marraskuuta 2008

Toivepostaus 3: Tiesitkö että...?




Minulta toivottiin pariinkin kertaan Tiesitkö että...? postausta itsestäni ja hassuista tavoistani, joten täältä pesee:)

TIESITKÖ ETTÄ....

1) ...inhoan katkarapuja ja herkkusieniä niin paljon, että jos niitä löytyy ruuastani, nielaisen mokomat yrjötykset mahdollisimman nopeasti pois tieltä (en tykkää siis jättää ruokaa lautaselle lojumaan.)?
2) ... en siedä, että minua pidetään "kiinni", koska siinä samassa jokaista senttimetriä kropassani alkaa kutittamaan?
3) ... en osaa nukkua yhdellä tyynyllä mutta kaksi on jo yleensä liikaa. Tarvitsen ehdottomasti hyvin littanan ja normaalin tyynyn nukkuakseni hyvin?
4) ... minulla ei ole ajokorttia?



5) ... osaan laulaa suurinpiirtein nuotissa mutta yhteislaulujen aikana silti vain liikuttelen huuliani ääntä päästämättä?
6) ... suuttuessani minua alkaa itkettämään?
7) ... sukkani ovat aina eriparisia?
8) ... en saa kieltäni rullalle?
9) ... en näe mitään ilman silmälaseja tai piilareita? (näkövaje heittää jo reilusti kolmen yli)


10) ...en tunnista ilmansuuntia kunnolla?
11) ... yksin kävellessäni keksin aina mielikuvitustarinan, jonka "tähtenä olen"?
12) ... nukahdan aina elokuvaa katsoessani?
13)... olen addiktoitunut cokis zero-merkkiseen virvoitusjuomaan?
14)...tapasin poikaystäväni jo tarhassa?
15) ... en ole erityisen eläinrakas?
16) ... minua luullaan usein suomenruotsalaiseksi nopean puhetapani ja ruotsalaisen sukunimeni vuoksi?


17) ... en osaa viheltää?
18) ... lempiruokani on siskonmakkarakeitto?
19) ... minulla on todella pikkutarkka muisti? (Pystyn esimerkiksipalauttamaan mieleeni kaikkien vaatteitteni ostopaikat/hinnat ja ajankohdan tunnin tarkkuudella. )
20) ... kysyn usein ihmisiltä heidän lempi-teini-ikäistä-mutanttikilpikonnaa (Rafaello!) ?
21) ... syön päivittäin suklaata?
22) ... minulla oli lapsena yksikorvainen lemmikkikaniini nimeltä Hyppeli?


23) ... kammoan yli kaiken suuria kokoeroja?
24) ... inhoan kahvia?
25) ... voin käydä suihkussa vain jos ovi on lukittuna ja kännykkä mukana, koska pelkään hullua sarjamurhaajaa?
26) ... kirjoittamista lukuunottamatta toimin kaikessa kuin vasenkätinen?
27) ...rypistetyt nenäliinat saavat minut kananlihalle?

Uuuuh, nyt tiedätte sitten minusta varmaan enemmän kuin suurin osa tutuistani;)


Nyt muihin asioihin. Tuli siis vietettyä mennyt viikonloppu Jyväskylässä Lakimiesliiton SAKKE-tapahtumassa, joka kerää yhteen oikeustieteen opiskelijoita ympäri Suomea. Tuli juoksenneltua viininpunaiset haalarit päällä pitkin Jyväskylää, illastettua hiukkasen hienommissa kuteissa (oikeasti pahoittelut niille samassa ravintolassa juhlineille Tupperwaretädeille) ja kivuttua jollekin todella korkealle mäelle (Jyväskyläläiset teillä on mieletön kunto!). Summa summarum: Oli tosi kivaa ja tälläisiä voisi olla useamminkin kuin kerran kahdessa vuodessa.

Ihastuin muuten kovasti Jyväskylään! (tuohon monen bloggaajan kotikaupunkiin. Yritin kovasti tiirailla tuttuja mutta kukaan ei sattunut silmiin). Kiva kaupunki ja kivoja kauppoja. Ainoastaan tuo baarien yksi juoma kerralla-systeemi pääsi ihmetyttämään;). Kamalan lainkuuliaista porukkaa ne baarimestarisedät. Alkoi ihan meitä juristinalkuja ketuttamaan. Jos tuollainen kuuliaisuus leviää koko maahan, niin johan meitä menee rajusti alaspäin tulevaisuuden työnäkymät.





Ainiin! Pääsinpäs myös käymään talven ensimmäisen lumisodan! Jei! ensi kerralla tosi hanskat käteen. Lumi oli yllättävän kylmää;)

Nyt nukkumaan, huomenna on sadistisen aikainen työaamu.

-Jonna

ps. kuvien osoite löytyy tuttuun tapaan sivun alareunasta:)




Tunnisteet: